Kuormittunut, henkisesti.
Näin eilen pitkästä aikaa kesän mittaisen tauon jälkeen meidän perhetyöntekijää ja hänen kanssaan tuli keskusteltua niin tämän hetkisestä parisuhteesta, lasten kuulumisista ja siitä millaisena pidin talven sekä kevään. Perhetyöntekijä on arkemme super nanny, joka seisoo laatikon ulkopuolella ja näkee tarpeeksi läheltä mutta tarpeeksi kaukaa kokonaisuuden. Se mitä en itse ajatellut esimerkiksi viime talvesta ja keväästä, nousi kuitenkin eilisessä tapaamisessa esille. Tunsin koko kevään olevani kuormittunut ulkopuolisista tekijöistä johtuen ja eilen sain kuulla, että se myös näkyi.
Tämä oli positiivinen asia koska tämän kuultuani tiedän lähteä tarkastelemaan tulevaa syksyä uudestaan. Onko jotain mistä voisin luopua ja onko jokin asia sellainen mikä enemmän antaa kuin ottaa?
kuormittunut tukimuodoista.
Vielä keväällä meillä oli tukimuotoina perhetyö, lapsiperheiden kotipalvelu, tukihenkilö ja minun psykoterapeutti. Jo näissä alkoi kaiken arjenpyörityksen ja kouluhaasteiden vuoksi olemaan liikaa minulla. Tuntui, että koko ajan minun piti antaa itsestäni jollekin jotain. Milloin koulusta soitettiin, milloin perhetyön kanssa analysoitiin kasvatusta ja siitä seuraavana päivänä kotipalvelun aikana jatkettiin käytännössä asioita ja kohta jo piti kiiruhtaa omalle psykoterapia ajalle.
Kaiken tämän kuormittavuuden keskellä piti yrittää rakentaa itsestäni parempaa ihmistä ja hyvää äitiä kunnes olinkin siinä pisteessä, että ämpäri täyttyi ja tukimuodot eivät enää kokonaisuudessaan antaneet yhtä paljoa kuin verottivat.
Tästä syystä kesäloman alettua peruin kesäkuulta kaikki kotipalvelun käynnit koska halusin siitäkin lomaa. Samalla WIlma pysyi hiljaisena ja perhetyö jäi lomalle, psykoterapeutti myös. Tiedättekö miltä kaikki tämä tuntui?
Vapauttavalta.
Huomasin olevani siinä pisteessä, että en enää tarvitse jokaista tukimuotoa perheeseemme ja tästä syystä olen tiputtamassa lapsiperheiden kotipalvelun pois pian tulevan palaverin jälkeen. Perhetyö on meille tosi tärkeä, luotettava ja ihan paras tukimuoto, joten tiedän, että perheemme pärjää pelkästään sillä. Omasta terapeutista en luovu vaan sitä jatkan koska olen vielä kesken ja samoin jatkan lasten yksilöllisiä tukimuotoja. Kun eilen tätä mietin, niin tuli vapauttava tunne sanoa perhetyölle ääneen siitä, että lapsiperheiden kotipalvelun olisi aika jäädä pois.
kuormittunut somesta.
Toinen iso osa päivittäistä elämääni on bloggaaminen, Instagramin päivittäminen ja nyt uutena videobloggaaminen. Kolme kanavaa, hitokseen hommia. Minkä näistä tiputtaisin pois? Sitä olen itsekseni miettinyt. Tiedän jo sydämessäni mikä tulee jäämään mutta sitä en vielä voi sanoa koska ennen päätöstä pitää asiasta keskustella muiden kanssa. Sen tiedän, että se mikä jää, on minulle todella tärkeä ja ylivoimaisesti se minun juttuni.
Sanotaan, että kaikkea pitää kokeilla koska vain sitä kautta huomaa mikä on se oma juttu ja niin minä olen tehnyt. Rohkeasti avannut itseni erilaisissa kanavissa ja päässyt huomaamaan, että mikä kanava on se mikä on minua varten. Sydämen asia.
Päätös ei ole helppo mutta oikea ja päätöksen myötä sisäinen stressini laskee, ja voin vapauttaa itseni yhdestä tehtävästä. En pysty tekemään puoliteholla mitään vaan sydämeni pitää olla mukana siinä mitä teen, tunteella ja rosoisesti. Sitä sisällöntuottamiseni on, elämänmakuisia otteita ja se herkästi häviää jos kanavia on liikaa.
Miltä syksy näyttää?
Syksy tuo tullessaan isoja juttuja, niin minulle itselleen kuin parisuhteeseen. Syksyn aikana tapahtuu isoja muutoksia ja haluan vastaanottaa ne muutokset tasaisena, mielellisesti valmiina. Se, jos pyöritän montaa asiaa samaan aikaan, ei tarjoa tasaista mieltä eikä mahdollista parisuhteeseen panostamiseen taikka lasten tukemiseen.
Näitä ajatuksia on nähtävissä myös Instagramin storyssa ja siellä mainitsin mm.siitä, että haluan panostaa maanantaina alkavan vertaistuki ryhmän vetämiseen. Siitä tulee magee juttu ja olen todella otettu päästessäni osaksi yhden vanhemman perheen liiton toimintaa. Niin siistiä.
Sydäntä kannattaa kuunnella.
Ida
Lue myös: