Hae
Elämänmakuista matkaa

Astun avoliittoon.

Pian kodissamme on minun jengini lisäksi muutama muu ja yhteensä meitä on siinä vaiheessa kaksi aikuista, viisi lasta ja kaksi koiraa. Kissa, jonka joku teistä varmaan muistaa, muuttaa koululaisten isälle koska meidän kolme eläintä ei mahdu egojensa puolesta saman katon alle. Mutta me aikuiset mahdumme ja se on ihan käsittämättömän siistiä. En koskaan osannut kuvitella, että avoliittoon astuminen olisi hienoa tai, että se voisi tuntua näin upealta jutulta. Olen toki ollut avoliitossa ja uusperheessä edellisessä suhteessa mutta yhteen muutettiin pakon sanelemana. Nyt on kuitenkin aivan toisenlainen fiilis. Sellainen fiilis, että astun avoliittoon pysyäkseni siinä nyt ja huomenna.

astun avoliittoon.

Yhden vanhemman perheestä uusperheeksi. Ajatelkaa. Juuri eilen sanoin miehelleni, että minun pitää rakentaa sisältöäni toisenlaiseksi. Siinä missä olen tähän asti rakentanut kaiken yhden vanhemman perheen statuksen alle, rakennan sen pian uusperheen toisena aikuisena. Tämä vetää sanattomaksi. Niin paljon olen puhunut sinkkuna olemisesta, yksinhuoltajuudesta kaikkine tunteineen, että arjesta yhden vanhemman perheen aikuisena, niin väistämättä pohdin paljon sitä, että mitä käy sisällölleni? Mitä käy kaikelle tälle minkä olen rakentanut vankalle pohjalle ja nimenomaan perustuen siihen, että yksinhuoltajuus kulkee vahvasti läsnä. On hiton siistiä sanoa, että astun avoliittoon mutta samalla se on uskomatonta.  

Ojentaessani muutama vuosi sitten kuraisen aarteen hänen isänsä syliin, en tiennyt ojentavani aarretta tulevan avomieheni syliin. 

Kaksi aikuista ja viisi lasta.

Tuntuu siltä, että olisimme kulkeneet yhteistä matkaa jo vuosia mutta oikeasti olemme kulkeneet yli kuukauden. Sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, että kuinka kauan toisen kanssa on ollut yhdessä, jotta voi laittaa lusikat samaan laatikkoon. Sillä on merkitystä, että tekee juuri sillein miten itsestään hyvältä tuntuu. Juuri nyt, tässä hetkessä ja tulevaisuutta ajatellen tämä tuntuu siirrolta missä koko perhe on täysillä mukana. Avoliittoon astuminen on ollut meillä tiedossa jo viikkoja mutta olen halunnut pitää tätä päätöstä vain pienen lähipiirin tiedossa. 

Tämä on kuitenkin iso asia, jota olen halunnut suunnitella niin mieheni kuin lasteni kanssa sekä iloita ystävien kesken. Se, että lusikat menee samaan laatikkoon, muuttaa kaiken ja muutoksia on jo havaittavissa. Tuntuu siltä, että koko minun puoleni tästä kokonaisuudesta on tämän elämäntilanteen myötä tasaantunut ja tilanne on jopa voimaannuttanut meitä. Toki olemme olleet lasten kanssa onnellisia ennen parisuhdettani ja meillä on ollut sellainen tiivis symbioosi mutta nyt kun olemme lähes päivittäin viettäneet aikaa toisen osapuolen kokonaisuuden kanssa, niin olen huomannut miten hyvältä tuntuu kun perheessä on kaksi aikuista. 

Se tuntuu lapsistakin hyvältä. On ollut ihana huomata miten innoissaan he ovat siitä, että kotiimme astuu toinen aikuinen, omilla avaimillaan. He ovat iloisia myös siitä, että kodissamme on muitakin lapsia kuin vaan he. Minäkin tykkään siitä ja huomaan, etten osaa asettua taloksi kun puolet porukasta lähtee ovesta ulos. 

Kaksi aikuista ja viisi lasta on aika upea kokonaisuus. 

Rakkautta ensisilmäyksellä.

Sen tietää kun kolahtaa ja silloin kun kolahtaa, niin se on rakkautta ensi silmäyksellä. Tunne minkä tuleva avomieheni saa minulle, on tunne, jota en tiennyt olevan olemassa. On ihan uskomatonta, että eteen asteli reilu kuukausi sitten tyyppi, jonka kanssa tunsin olevani kotona. En pysty edes kuvailemaan sitä tunnetta mitä sisälläni kannan mutta yritän sanoittaa sen parhaani mukaan. 

Hän joka on vierelläni on hiton siisti tyyppi. Oikeasti. Juuri sellainen, joka tekee kaikkensa perheensä eteen ja joka ajattelee koko perheen parasta. Hän on tyyppi, jolla on katse, josta tiedän ja tunnen mitä hän haluaa ja se mitä hän haluaa, tuntuu joka solussani. On ihana kun saan halauksen, jossa on turvallista olla. Siinä halauksessa pääsee monesti siihen fiilikseen missä muu maailma sulkeutuu pois mutta siihen halaukseen mahtuu usein koko lauma. On aivan mieletöntä, että vieressäni on tyyppi, joka haluaa tehdä paljon asioita yhdessä ja jonka kanssa voi nauraa vedet silmissä. 

Tuntuu hyvältä, että kotiin astuu tyyppi, joka on puuttuva palanen, mikä täydentää meidän perheemme kokonaiseksi. Rakastan sitä puuttuvaa palasta aivan valtavasti ja se, että voin luottaa hänen olevan tässä vielä huomenna, ei ole itsestäänselvää. Katsoin eilen kun hän ja poikani pelasivat pleikkarilla ja tunsin oloni hyväksi. Hetki oli maaginen ja näky sellainen missä olisin voinut seistä pidempään.

Kun hän ottaa kädestä kiinni tunnen olevani maailman onnellisin nainen eikä enää kauaa, niin pääsen heräämään joka aamu hänen vierestään. Se on hiton ihanaa.

Avoliitto, mikä ihana syy pussailla päivittäin.

Ida 

 

Lue myös:

Ensimmäinen kerta.

Sinkkuus osana brändiäni.