Hae
Elämänmakuista matkaa

Uusperheen kaoottisuus

Uusperhe elämää on takana vasta kahden yön verran ja tänään, tiistai-iltana kun kirjoitan tätä tekstiä, mietin hiljaa mielessäni millaista paskaa tämä on. Uusperheen kaoottisuus näkyy varmaan jokaiselle vastaantulevalle. Ihan näin meidän kesken, suoraan sanottuna olen ollut tänään tiistaina aivan kypsänä tähän touhuun. Nyt joku voi siellä ajatella 

Kannattiko? 

Kannatti vastaisin ja vastaan yhä koska rakastan tätä tyyppiä vieressäni, ja meidän kokonaisuus on täydellinen juuri meille. Rakastan lapsiani ja olen oppinut pitämään päiväunia vieressäni nukkuvasta mäyräkoiran vanhuksesta vaan en pidä tästä kaaoksesta enkä siitä miten osa lapsista reagoi muuttuneeseen tilanteeseen.  

En tykkää susta. Vihaan sua. Pitikö meidän edes muuttaa tänne.  

On ollut kieltämättä raskas alku. Raskaat pari päivää ja kaoottisuus on näkynyt kilometrien päähän.

uusperheen liikkuvat osat

Meidän uusperheessä on monta palasta. 

Kaksi aikuista. Viisi lasta. Kaksi mäyräkoiraa. Kissa. 

Näiden parin päivän aikana olen miettinyt, että kuka hullu lähtee vapaaehtoisesti tähän hommaan? Sitten katson peiliin ja totean, että minä. Tänä iltana, tiistaina, kun tätä tekstiä kirjoitan, olen polttanut käpyni tähän touhuun. Pahasti. Olin aivan valmis astumaan viereiseen metsään huutaakseni miten paljon vituttaa kuunnella yhden lapsen pään aukomista, toisen lapsen itkua, yhden kielen näyttämistä. Päivä, jossa olen saanut kuulla suoraa huutoa yhden lapsen suusta, huipentui siihen, että taapero pisti nukkumaan menon lekkeriksi. Pitää tosin sanoa, että neljä vuotiaan läsnä oleminen ja verhojen repiminen ei hyödyttänyt asiaa. Kaksi termiittiä ole vauhdissa.

Kuvittelin pärjääväni kahden pienen nukkumaan laittamisessa yksin ja tunsin epäonnistuneeni kun laitoin miehelle, alakertaan viestiä,  

Voitko tulla? 

Olisin halunnut mahdollistaa hänelle vapaa-illan nukkumaan laittamisesta ja samalla laatuaikaa esikoiseni kanssa mutta epäonnistuin tässä hommassa. Mieheni tultua huoneeseen taaperon pelleily yltyi ja oli pakko poistua taapero sylissä, viereiseen huoneeseen, jossa odotimme puoli kymmeneen saakka yliväsymyksen laantumista ennen omaan pinnasänkyyn menoa. Siinä hetkessä kiehuin sisäisesti enkä voinut kuin katsoa taaperon suloista hymyä ja kuunnella kikatuksen helinää.

tunteet sallittuja, jokainen

Onneni tämän alun myllerryksen keskellä on se, että saan tuntea kotona kaikki tunteet ja samalla voin luottaa siihen, että mieheni on siinä. Toki pitää sanoa tällein kauniisti, että juuri nyt makaan ihan mieluusti yläkerran aulan lattialla ja juon karpalo lonkeroa, samalla kun kirjoitan tätä tekstiä kuin olisi miehen seurassa alakerrassa. Juuri nyt, tänä tiistaisena iltana tarviten hetken itselleni tietokoneen äärellä. Tällä hetkellä en kaipaa alakertaan menoa vaan ainoastaan oman hiljaisuuden, rauhan itseni kanssa. Pian menen laittamaan pyykit kuivumaan ja käyn suihkussa.

Vasta sitten hipsin alakertaan ja totean, että huomenna on päivä uusi. Vasta oltuani hetken yksin, pystyn antamaan aikaa toiselle. Toivottavasti huominen päivä ei pidä sisällään suun soittamista ja venyneitä unia. Muuten olen hyvin lähellä ottaakseni lomaa kaksi (keskiviikko aamuna kolme) yötä kestäneestä uusperheestäni. 

Veikkaan tosin, että lomalle lähtisi mukaan mieheni, jolla näyttää palavan käpy samanlailla kuin minulla. Lapsemme, he ovat ihania mutta joskus niin rasittavan rakkaita. Etenkin siinä vaiheessa kun koko kylämme kuulee kuinka olen tyhmä.

Tämän postauksen myötä toivotan teidän tervetulleeksi meidän matkallemme, jossa puhun suoraan ja kiertelemättä uusperhe elämästä. Miltä näyttää meidän matkamme uusperheenä, se selviää ajan kanssa.

Ida

 

Lue myös:

Astun avoliittoon.

Ensimmäinen kerta eron jälkeen.