Hae
Elämänmakuista matkaa

Uusperheemme – kysymyksiä

Pyysin Instagramissa eilen seuraajiltani kysymyksiä koskien uusperhettämme. Kaikki on vielä tuoreessa alussa, joten ajatukset rönsyilevät paljon. Niinpä tämä kysymyksien saaminen helpottaa ajatuksien muodostamista. Olen tätä postausta kirjoittanut jo monta tuntia ja aina on tullut muuttuvia tekijöitä. Nyt kello on puoli viisi iltapäivästä ja pääsen vihdoin julkaisemaan postauksen, jonka ajatuksena on uusperheemme ja teidän kysymykset tästä perhemuodostamme.

uusperheemme

uusperheemme – kysymyksiä

Miten arki jakautuu teillä vanhempien kesken? 

Meillä arki jakautuu tasa-arvoisesti. On ihana kun on mies, joka kokkaa ja pitää lapsia sylissä. Toki meillä minä olen aktiivisempi siivoamaan mutta pyydettäessä imuri pysyy myös miehen kädessä. Tykkään siivota ja pitää järjestystä yllä mutta en pahastu jos toinen tyhjentää astianpesukoneen. Sanoisin, että arki kaikkinensa jakautuu tasan eikä me riidellä siitä kuka tekee ja mitä tekee. Pyykkien ripustaminen ja viikkaaminen on juttu mistä tykkään, mies puolestaan lenkittää koiria useammin. Olen sitä mieltä, että sillä miten paljon kukakin tekee kotitöitä ei ole mitään väliä. Sillä on väliä, että asioiden tekemisestä ollaan yhtä mieltä. 

Esimerkiksi pyykkien suhteen olen tarkempi pesijä ja viikkaaja, joten miksi miehen tulisi tehdä sellaista kotityötä mikä on minulle tärkeämpää kuin hänelle? Ruuan laitossa hänelle puolestaan on tärkeämpää raaka-aineet ja se mitä syödään. Se sopii minulle! 

uusperheemme

Kuinka lapset ovat ottaneet tämän yhteen muuton? 

Lapsistamme kaksi viidestä ei ole reagoinut muuttoon millään tavalla eli ovat olleet hyvin neutraaleita. Isompi sekä toiseksi pieni lapsista. He ovat olleet sopeutuvaisempia ja sellaisia huolettomampia uusperheen jäseniä. Mikä on vaan hyvä koska kolme viidestä on osannut näyttää erilaisia hetkiä, joiden keskellä olen tuumannut 

Voi vittu. 

Nuorin, taaperoni, on luonnollisesti tottunut asumaan vain minun ja koululaisten kanssa. Koululaiset tuntevat taaperon läpikotaisin ja osaavat tulkita häntä sekä ennakoida, että toimia ja touhuta. Nyt kun perheessä on enemmän lapsia ja kaksi aikuista, niin väistämättäkin ollaan koettu yhteentörmäyksiä. Lähinnä sillä, että kolmanneksi nuorin on osoittanut mieltään minua kohtaan, joka asiasta. SE on ollut raskasta mutta asiaan kuuluvaa. 

Mieheni ja minä olemme olleet pitkään lastemme ainoat aikuiset, joten luonnollisesti uuden aikuisen tullessa päivittäiseen elämään, ei voida välttyä yhteen törmäyksiltä. Sanoisin kuitenkin, että varsinainen yhteen muutto on otettu kaikkien lasten osalta hyvin vastaan mutta sitten pienet ja vähän suuremmat muuttujat oman fiiliksen ja temperamentin mukaisesti. 

Hyvin mutta tunteita näyttäen, aikuisen läsnä oloa testaten. Onko toi varmasti tässä jos paukutan päätäni?

uusperheemme

uusperheemme, helpointa parisuhde

Mikä on uudessa arjessa ollut helpointa entä vaikeinta? 

Helpointa on ollut aikuisten ajatusmaailman yhteen sovittaminen. Meillä on miehen kanssa samankaltainen ajatusmaailma ja toive perheen suhteen. Samat näkemykset yhteisestä tulevaisuudesta ja äärettömän luja, hyvä ja rakastava parisuhde, joka on ollut tässä kaikista helpointa ja parasta. Koen, että jos aikuisten keskinäinen symbioosi toimii, suunta on sama ja vanhemmuudessa puhalletaan yhteen, uusperheen rakentaminen toimii. Kunhan sille antaa aikaa. 

Se on tässä ollut vaikeinta. Ajan antaminen. Nopea tempoisena ihmisenä on kestänyt hyväksyä se, että kaikki perheenjäsenet tarvitsevat aikaa sopeutumiseen ja tapojen muovaamiseen. Myös minä. Olen ennen juonut aamuisin aamukahvin ilman lapsia, täydessä hiljaisuudessa mutta nyt tähän ei ole aina ollut mahdollista ja se on ollut vaikeinta hyväksyä. Kaikkeen ei voi pystyä ja kaikkea ei voi saada. 

Miten teidän aikuisten ajatusmaailma on muuttunut uusperheenä? 

Mielestäni ei mitenkään. Meidän ajatusmaailma on korkeintaan syventynyt, rakkaus syventynyt ja toisen arvostus noussut ihan uuteen svääriin!

uusperheemme

uusperheemme, ei taloutta sentin päälle

Miten jaatte raha-asianne esim. ruokakulut yms.?  

Meidän rahatalous menee puoliksi. Emme laske sentilleen kauppareissuja emmekä kilpaile maksuvuoroista. Kumpikin maksaa niin ruokatilaukset, woltin ruuat, kengät kuin HopLop reissut. Olemme hiljaiseltaan avaamassa yhteistä tiliä, jotta helpottaisimme raha-asioiden sujuvuutta. Tulen vaivaantuneeksi siitä jos toinen maksaa ja koen olevani velkaa. En ole tottunut vuosiin siihen, että talous on yhteinen taloudessa kumpikin maksaa.  

Ovatko kaikki lapset samalla viivalla vai vastaako molemmat omistaan jossain asioissa? 

Meillä taitaa kaikki lapset olla samalla viivalla. Jos yksi tarvitsee ulkohousut, sillä kumpi sen hakee ei ole väliä. Jos joku lapsista saa yksilöllistä aikaa, emme arvota samaan hetkeen kaikkien yksilölliset ajat vaan jokainen saa sitä vuorollaan. Sillä kumpi suihkuttaa lapset, ei myöskään ole väliä eikä sillä kumpi nostaa taaperon syöttötuolista. Toki lasten suhteen kummallakin on oma vahvuusalue mutta pidämme kuitenkin kaikki lapset samalla viivalla emmekä arvota lapsia eri järjestykseen.  

uusperheemme

Miten taapero on hyväksynyt miehen?

Hyvin. Alun jännityksen jälkeen hän on hyväksynyt miehen hyvin ja tänään muun muassa kävelivät hetken ajan käsikädessä. Taapero viihtyy miehen sylissä, mies saa hakea hänet sängystä herättyään tai kuivata suihkun jälkeen. Minulle nämä hetket ovat koskettavia hetkiä ja olen todella kiitollinen siitä, että taaperon elämässä on niin nykyinen mieheni kuin koululaisten isä. 

Riitelevätkö lapset usein? 

Rehellisesti voin sanoa, että lapset eivät ole ristiin riidelleet kertaakaan. Oman sisaruksen kanssa ehkä kerran mutta ei keskenään kertaakaan kahden kuukauden mittaisen matkan aikana.

uusperheemme

Oletteko molemmat työttömiä ja jos niin miksi? 

Emme ole ja vaikka olisimme, niin mitä sitten? Mielestäni se onko vakituisessa työelämässä ei määritä ihmistä ihmisenä. Minä en ole vakituisessa palkkatyössä mutta saan pientä sivutuloa sosiaalisen median suhteen. Se, että en ole vakituisessa palkkasuhteessa ei tee minusta huonompaa ihmistä. Pystyn olemaan kotona hoitamassa minulle tärkeimpiä tehtäviä ja antamaan aikaa lapsilleni, kasvattamaan heitä. Samalla voin tehdä sosiaalista mediaa ja olla kotiäiti. Niin huikeeta!!

KYSYMYS SULLE

Mikä on ollut uusperhe arjessa helpointa entä vaikeinta?

Ida

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.