Vuosi sitten lokakuussa
Kevennän hieman eilisen ja maanantain päivän postauksia julkaisemalla tänään viisi postausta viime vuoden lokakuulta. Tuntuu, että sitä on aivan tööt takkuisesti alkaneesta viikosta, että tekee hyvää julkaista postauksia, joiden äärelle kentien joku teistä ei ole vielä pysähtynyt. Vuosi sitten lokakuussa, mistä silloin kirjoitin?
Vuosi sitten lokakuussa pinnalle nousi?
Viidenneksi luetuin postaus:
Vuosi sitten halusin imetysviikon kunniaksi nostaa esille aiheen, joka koskettaa monia. Imetystä tuetaan, jossain enemmän ja jossain vähemmän mutta tuetaanko tarpeeksi sitä jos imetus ei suju? Muistan tullessani ensimmäistä kertaa äidiksi vuonna 2011, että en saanut imetykseen tukea ja imetys ei sujunut. Olin aivan yksin sen kanssa. Sitten imetys loppui ja siitä ei enään keskusteltu neuvolassa. Enkä osannut pyytää siihen apua mutta nyt osasin ja osaan.
Neljänneksi luetuin postaus lokakuussa oli:
Vuosi sitten mietin samaa kuin tänään – onko mulle enää mitään annettavaa? Bloggaamisessa ja sisällöntuottamisessa tunnen tälläkin hetkellä riittämättömyyden tunnetta. Olen todella pienissä saappaissa ja haluaisin olla isommissa. Kadehdin jopa heitä ketkä ovat isoissa saappaissa mutta en huonolla kateudella vaan sellaisella hyvällä. Mietin, että noissa saappaissa minäkin haluan joskus seistä. Samalla Instagram luvut laskee mutta blogin luvut nousee. Ehkä minusta sittenkin on vielä tähän vai onko?
Lokakuussa kirjoitin ajatuksia isättömyydestä.
Ajatukset tulivat ulkopuolelta sillä huomasin raskaana ollessa ja vauvan synnyttyä, että ainoana vanhempana kysymys ”Missä isä on?”, nousi esille. On aika harmillista, että oletusarvo on aina se, että lapsella on kaksi biologista vanhempaa. Muunlaista perhemuotoa pitää selitellä ja vastailla inhottaviin uteluihin. Mielestäni jokaisella perheellä tulisi olla oikeus rauhaan olla sellainen kuin on.
Neljänneksi luetuin postaus oli:
Luettuani tämän postauksen äsken, itkin koska ennen tämän postauksen julkaisua hain sosiaalihuollosta apua tekemällä meistä lastensuojeluilmoituksen. Hukuin syvälle vauvakuplaan, jossa oltuani unohdin kaiken muun. Keskityin täysin vauvan hyvinvointiin enkä muistanut enää omasta itsestäni huolehtimista taikka yhteyttäni koululaisiin. Meidän perheemme oli hukkumassa ja oli haettava apua. Onneksi hain sillä muuten en olisi tässä näin eheänä mitä nyt olen.
Lokakuun luetuin postaus kosketti
Läheltä iski tämä tuntemattoman lapsen kuolema. Tämä kosketti ja tämän vuoksi tuntemani ihmiset kävelivät etsintäpartiona pimeässä. Tämä suru oli asia, jota myös lapseni käsittelivät. Suru iski sydämeen.
Lue myös muita kasvun täyteisiä muistoja postauksista:
Muistatko mitä sulle kuului vuosi sitten ja entä mitä kuuluu tänään?
Ida