Hae
Elämänmakuista matkaa

Heitänkö hanskat tiskiin?

Eilen viimeksi itkin tätä sosiaalisen median raadollisuutta ja sitä kuinka ihmiset oikeuttavat itsensä huutelemaan kasvottomina aivopierujaan tai kuinka DM boksiin voi tulla jakamaan “mä vaan sanoin” – tyyppisiä ajatuksia. Tekisi mieli heittää hanskat tiskiin. Olen tästä ennenkin kirjoittanut mutta ihan tosi, heti kun tapasin nykyisen avopuolisoni ja aloin puhumaan muutosta, kaikki alkoi. Kirjoitin taannoin siitä kuinka 

Onneni triggeröi ihmisiä

Kommenttikenttä räjähti, luvut nousivat ja postaus herätti ajatuksia puolesta, ja vastaan. Mutta miettiikö kukaan vastaan oleva, että kaikkea toisen ihmisen tekemisiä ei tarvitse kritisoida? Haluaisin tietää mitä siitä saa? Erimieltä saa olla mutta tarvitseeko toista haukkua sen johdosta? Mitä se hyödyttää ketään jos kasvottomina tullaan haukkumaan toista äitinä tai naisena, ihmisenä? Se mitä ja miten minä teen, on minun valintani. Ei sinun.

En ole törmännyt tähän vain sosiaalisen median kautta vaan myös kasvotusten ja tästä syystä olen rajannut ihmisiä ympäriltäni. Sellainen ylimääräinen draama ja toisten asioilla makustelu, paskan puhuminen ja “hyvää” tarkoittavien neuvojen antaminen on syvältä. Tuntuu siltä, että sanon mitä tahansa, se käännetään toisin päin. Kuten tästäkin hetki sitten kirjoitin. Joko luit sen? 

Photo: Pinja muah: Jemina

Hanskat tiskiin?

Aloitin marraskuussa 2020 bloggaamisen itseäni varten koska halusin päästää kaiken pahanolon ulos, mikä oli sisälläni siinä vaiheessa kun jäin odottamaan taaperoa yksin. En koskaan ajatellut, että blogistani tulisi Suomen suosituimpia perheblogeja tai, että kasvoni komeilisivat minkään lehden etusivulla. Niin kuitenkin kävi. Täysin vastoin odotuksia blogini alkoi menestymään ja siinä sivussa aloin saamaan ääneni kuuluviin vaietuista asioista. Pitkään olin ilman ainuttakaan ilkeää kommenttia, kunnes alettiin iskemään. 

Eikä nyt mitenkään kovilla panoksilla mutta kuitenkin. Juttu on nimittäin se, että sellainen jatkuvan nillittämisen kuuntelu on raskasta koska nillityksen aihe on tuulesta temmattu oletus. Kuten se, että olisin sossupummi. Se, että olen kotiäiti, on toisen mielestä sama asia kuin sossupummina oleminen. Se, että olen antanut haastattelun maikkarilla vähävaraisten ruokakuluista, tekee minusta huonon ja lasteni lapsuuden tuhoavan. Ihan oikeasti ihmiset! Tässä vaiheessa tekisi mieli sanoa, että pitäkää turpanne kiinni, jos ette uskalla kasvotusten tulla sanomaan. 

Toisen menestys ei ole toiselta pois ja se, että minä uskallan puhua asioista ja minun blogini menestyy, on minun ansiosta. Jos sinä et ole menestynyt elämässäsi, niin onko se minun vikani? Helpottaako sinun oloasi se, että haukut yhteen muuttamistani, jossa ei ole laissa kirjoitettu oikeaa aikamäärettä? Kun minä olen onnellisesti muuttanut yhteen ja sinua se vituttaa, niin tule ensi kerralla kasvotusten sanomaan se äläkä huutele kasvottomana sitä kuinka minä pilaan lasteni lapsuuden tällä ja traumatisoin heidät harrastamalla seksiä piilossa heiltä. C`moon!

Juurisyy, kaiken takana

Sanotaan, että kaiken takana on juurisyy ja niin on minunkin fiiliksellä sen suhteen, että heittäisin hanskat tiskiin. Juurisyy on se, että haluaisin, että kaikki tykkäävät minusta. Inhoan sitä tunnetta, että joku ei tykkää minusta vaikka järkiminä tietää, että kaikkia ei voi miellyttää. Toiset tykkää velloa draamassa ja kääntää toisen elämän asiat nurinkuriseksi, ja se sallittakoot heille. Loppujen lopuksi sitä pitäisi muistaa se, että toisen onni ei ole toiselta pois. On helppoa purkaa omaa pahaaoloa toiseen, arvostelemalla toista.

Se, että olen onnellinen enkä ole riidellyt kertaakaan, tekee minusta ihmisen, joka on muutamaa sammakkoa pussanneena oppinut järkeväksi eriävien mielipiteiden käsittelijäksi. Olen siitä aika otettu, että pystymme mieheni kanssa keskustelemaan huutamatta ja haukkumatta toisiamme. Olen myös siitä otettu, että minuun uskottiin vuonna 2021 tammikuussa päästyäni Vaikuttajamedialle bloggaamaan. 

Silloin minulle sanottiin, 

Susta tulee vielä jotain isoa. 

En uskonut sitä silloin, uskon sen nyt.

Loppusilaus

Tämän syksyn aikana on tehnyt enemmän ja vähemmän heittää hanskat tiskiin. Olen miettinyt, että onko asioista vääristellen puhuminen sellaista mitä kestän. Onko se, että kirjoitan blogia avoimesti, todella sitä mitä haluan ja mistä olen valmis ottamaan skeidaa niskaan. Sitten mietin myös sitä, että onko se loppujen lopuksi minulta pois, jos joku toinen luulee tietävänsä onnestani paremmin tai solvaa minua kasvottomana. Se mihin voin vaikuttaa, on rajojen vetäminen.

Kaiken tämän pohdinnan keskellä olen tullut siihen tulokseen, että lähdin kaksi vuotta sitten kohti bloggaajan alkeita ja kaiken tämän aikana olen tavoittanut lähes 250 000 ihmistä. Heistä yhä enemmän ja enemmän palaavat takaisin lukemaan. Kukin omilla ajatuksillaan. Se missä olen nyt, ei ole yhdessä yössä tehty ja Te siellä, ette ole yhdessä yössä tulleita. Kaikki tämä, kaikki luvut ja nousujohteinen polku on minun ansiota mutta myös sinun ansiosta. 

Sinun siellä. Jokaisen seuraajan, jokaisen klikkaajan ja jokaisen reagoivan ihmisen ansiosta. Oltuani jo monta kuukautta putkeen toiseksi luetuin perheblogi, uskallan luottaa tekeväni jotain oikein. Kaikki ei minusta tykkää mutta en minäkään mämmiä syö, joten eiköhän tässä vaan jatketa samalla tavalla kuten tähän asti. 

Tämän postauksen myötä keskityn jälleen luomaan menestystäni sydämellä ja lopetan marraskuun vaihduttua negatiiviselle reaktiolle ajan antamisen. Asetan rajat enkä huomioi negatiivisuutta. En anna reaktiota yhdellekään kommentille, joka ei tunnu hyvältä enkä lue enää yhtäkään mielipidettä itsestäni. En saa siitä hyvää fiilistä. Tätä myötä keskityn hyvään ja panostan kiitollisuuden tunteisiin ja teihin siellä, jotka olette vilpittömästi mukana. Kiitos.

Ida

ps. Jos olen uskaltanut asettaa rajat yksityiselämässä, on minulla rohkeutta tehdä se sosiaalisessa mediassa. Ihan vain koska voin ja koska minulle hyvinvointini on tärkeää.❤️