Hae
Elämänmakuista matkaa

Itsenäisyyspäivän iso päätös

Ennen kuin kerron, että mikä itsenäisyyspäivän iso päätös on, kerron teille meidän itsenäisyyspäivästä. Tällä hetkellä kello on vaille yhdeksän ja taapero nukahti juuri, päiväkotilainen myös. Kolme koululaista menivät juuri sänkyihin ja mieheni istahti sohvalle. Keittiössämme häärii ystäväni, taaperon kummitäti, joka on tullut tänne jo aamupäivästä itsenäisyyspäivän viettoon. Tänään on ollut hyvä päivä ja olemme yhdessä touhunneet kaikkea kivaa ystäväni, avopuolisoni ja koko viisipäisen laumamme kanssa.  

On leivottu pipareita, imuroitu jauhoisia tuoleja ja maisteltu miltä itse leivotut piparit maistuvat. Hyvältä kuulemma, sanoivat lapset vuorollaan. Muutama maisteli myös joulutorttuja ja taapero, hän soi kaikkea mitä käsiin sai. Ehkä siitä syystä hänellä kesti illalla nukahtaa, koska on syönyt taas kaikenlaista höttöä? Piparitaikinaa neljään osaan pilkkoessa mietin miten jaan neljälle lapselle kaiken tasan. Karkkeja lajitellessa tunsin tekeväni sen rakkaudesta lapsiin. Jokainen sai yhtä paljon tiettyä karkkia ja näin pahaa mieltä ei pääse syntymään. 

Tänään itsenäisyyspäivänä olen tuntenut kiitollisuutta perheestäni ja ystävästäni, joka tyhjensi jo kahdesti meidän astianpesukoneen ja siivosi jokaisen lapsen kanssa heidän huoneitaan. Mutta samalla olen tuntenut tänään haikeutta ison päätöksen vuoksi.

itsenäisyyspäivän iso päätös

Kuten tiedätte, niin olen blogannut jo kaksi vuotta. Aloitin bloggaamisen koska halusin antaa muille vertaistukea mutta samalla tämä oli aluksi vain terapiamuoto itselleni, jotta pääsin purkamaan yksinodottamisen ajatuksia. Vuoden ja yhdeksän kuukauden aikana sain positiivista tukea, ja koin, että bloggaaminen on se mitä tulen aina tekemään. Olen jakanut teidän kanssanne oikeastaan kaiken ja vähän enemmän. 

Olen kertonut jos olen halunnut heittää lapset roskiin ja olen kertonut maksuhäiriömerkinnästä sekä siitä, kuinka yksinhuoltajana lomat tuntuivat ympärivuorokautiselta työltä. Pidän siitä, että olen saanut olla kuin avoinpäiväkirja, jota lukiessa pääsee kiinni elämänmakuisiin tunteisiin. Siitähän blogini nimikin antaa osviittaa – elämänmakuinen matka. 

Olette eläneet kanssani yksinodottamisen jälkeisen synnytyksen, jossa taapero joutui heti teholle ja olette eläneet kanssani koko vauvanvuoden kirjon. Tiedätte paljon taaperon matkasta sekä isättömyydestä ja siitä miten nautin sinkkuajastani sekä yksinhuoltajana olemisesta.

Huh miten paljon olen jakanut teidän kanssanne ja jestas miten paljon olen saanut teiltä tukea, kiitosta, tsemppejä, halauksia, pintaakin syvempiä suhteita, että suuren ryhmän sitoutuneita seuraajia. Kiitos teidän, blogini on ollut pitkään toiseksi luetuin Perhe-blogi. Olen todella kiitollinen siitä.

urahaaveet nurin

Bloggaaminen on aina ollut haaveeni ja sittemmin toteutunut unelma, jota olen tehnyt rakkaudesta lajiin. Oltuani kesällä Creator Awards gaalassa, tunsin olevani kotona. Kävelin tuhkimona koko illan ja päätin, että jonain päivänä olen ehdolla vuoden perhe-bloggariksi. Se on siitä asti ollut salainen haaveeni ja tavoitteeni. Niin syvällä palolla olen tätä tehnyt. En ole koskaan rakastanut mitään tekemistä näin paljoin, kuin tätä bloggaamista. 

Kuitenkin kaikessa ammatissa on varjopuolensa ja niin on tässäkin. Avoliiton myötä ja sitä kautta esille nousevien tunteiden jälkeen paskaa on satanut niskaan tasaisen tappavaan tahtiin. Ensiksi satunnaisesti, sitten systemaattisesti. Ensiksi pinnallisesti, sitten pinnan alle iskien. 

Se, kun onneani vähätellään ja keskustelupalstoilla spekuloidaan sitä, että olisimme eroamassa, tuntuu helvetin pahalta koska juuri tässä suhteessa olen onneni kukkuloilla. 

Puhumattakaan siitä, että joissain kommenteissa traumatisoin lapsia harrastamalla seksiä saman katon alla, heidän nukkuessaan. Eikä tämä suinkaan ole ainut traumatisoiva asia, jota keskusteluissa kerrotaan minun tekevän lapsillemme. 

Toisissa kommenteissa väitetään yhteen muuton olevan virhe. Toisissa väitettään, että lasten tarpeita ei täytetä ja heillä on huono kasvaa täällä kodissa. 

Uhkaillaan huoli-ilmoituksille, julkaistaan lapsista tunnistettavia tietoja ja riepotellaan perheemme asioilla vauva.fi palstalla. 

Koko ajan kommentit menevät vaan syvemmälle ja kohdistuvat kokonaisvaltaisesti perheeseeni.

iso päätös

Olen tähän kaikkeen negatiivisuuteen ja kiusaamiseen loppu, niin loppu, kuin ihminen vain voi olla. Kuvitelkaa tilanne seuraavanlaisesti: 

Jos sinun lastasi kiusattaisiin koulussa, tönittäisiin ja revittäisi hupparista, kiusattaisiin systemaattisesti. Kenties tavaroita varastettaisi. 

Mitä tekisit? Puolustaisit lastasi. 

Mutta samalla, kun koulukiusaamisen laajuudesta puhutaan, aikuiset istuvat kotisohvalla kiusaamassa toisia aikuisia. Mitä varten? Oikeastaan sillä ei ole väliä. Tällä hetkellä väliä on minun ja lasteni hyvinvoinnilla, ja systemaattinen kiusaaminen on johtanut siihen, että minä en jaksa enää iloita kotona. 

Tänään huomasin miten kaikki tämä vaikuttaa mielenhyvinvointiin ja sitä kautta heijastuu koko perheeseen. Se, että haluaisin joskus olla ehdolla vuoden luetuimmaksi Perhe-blogiksi, on yhä unelmani mutta joudun laittamaan sen haaveen hetkeksi sivuun. 

Astun tämän postauksen jälkeen määrittelemättömälle tauolle. Tauko kestää määrittelemättömän ajan enkä osaa sanoa palaanko blogiin, ja Instagramiin ensi viikolla vai ensi vuonna. Se jää nähtäväksi. Nyt haluan keskittyä perheeseeni, omaan mielenhyvinvointiin ja perheemme rakentamiseen.  

Olen pahoillani teidän puolestanne ketkä olette olleet koko matkan hyvällä fiiliksellä mukana, iloiten ja tukien. Meidän aikamme blogin puolella tulee vielä ja varmasti kohtaatte jossain vaiheessa tekstejäni.

Nyt on aika ottaa happea. Palaan vielä, kun aika on oikea.

Ida

 

Lue myös:

Creator awards tunnelmia ajatuksineen