Hae
Elämänmakuista matkaa

Mitä kuuluu uusperheelle?

Hiljainen viikonloppu takana ja syystä. Meidän perheeseen tuli vatsatauti, tuliaisena päiväkodista ja se otti osumaa kahdelle perheenjäsenelle. Tämä on aika hassua, että kovaa iskenyt tauti osui vain kahteen mutta hyvä niin. Pidimme viikonlopun rauhallisena ja parhaamme mukaan putsasimme kaikki kosketuspinnat, pesimme pehmoleluja ja keksimme lapsille tekemistä omissa huoneissa. Pyrimme minimoimaa lasten keskinäinen kosketuksen toisiinsa ja ilmeisesti se toimi, sillä vältyimme suurelta tautikierteeltä. Mitä muuta kuuluu uusperheelle, kuin viikonlopun eristäytymistä ja sairastelua?

halauksen vaikutus uhmaan

Uusperheelle kuuluu uhmaamista ja läheisyyden hetkiä. Tänä aamuna koin ihanan hetken, kun yksi lapsista tuli syliini ja sanoi kaipaavansa enemmän syliä. Sovimme, että parannamme tapamme tässä. Syliä ei voi koskaan saada liikaa. Kerran kokeilin yhdellä lapsella sitä, että suuren uhman iskiessä, otin hänet halaukseen, mitä kävi uhmalle ja kiukulle? Se laantui.  

Halauksen ja sylissä olemisen voima on mielettömän suurta. Niin suurta, että sitä ei aina muista sen olevan ratkaisu moneen tilanteeseen. Me aikuiset halaamme useasti päivän aikana ja pyrin siihen, että lapsikin saisi sellaisia hetkiä päivässä. Toiset lapset ovat sellaisia, että osaavat ottaa halauksen ja toiset puolestaan odottavat saavansa halauksen. Kummin tahansa, niin koen, että halauksia ei voi koskaan saada liikaa. Eikä syliä. Pieni hetki sylissä tekee lapsen aamulle ihmeitä. Aika simppeli juttu!

mitä kuuluu uusperheelle?

Viikonlopun sairastelun aikana jokainen meistä on fiilistellyt huomista päivää. Huomenna lähdemme mieheni kanssa vuorokauden mittaiselle reissulle, mieheni syntymäpäivän kunniaksi. Olen suunnitellut huomista jo ikuisuuden ja se mitä on luvassa, on mieheltäni salassa. Kaikki lapset, paitsi taapero, joka ei vielä hoksaa mitään, ovat iloisia siitä, että lähdemme kahdestaan reissuun. Heillä on nimittäin kivaa tiedossa, sillä ystäväni tulee meille hoitamaan heitä ja taitaa exänikin käydä täällä lapsia katsomassa. Lapsille tekee hyvää päästä touhuamaan heille tärkeän ja turvallisen aikuisen kanssa. Se on heille kivaa vaihtelua! Pääsevät välillä katsomaan jonkun muun naamaa, kuin vanhempien. 😉 

Mutta ehkä suurin vaikutus huomisella, vuorokauden mittaisella ihanalla reissulla on, meidän aikuisten akkuihin! Katsoimme, että olemme olleet viimeksi marraskuun alussa kaksin vuorokauden, ilman viittä lasta. Toisille siitä voi olla kulunut vähän aikaa mutta meille se on pitkä aika. Huomisen juhlapäivän lisäksi saamme fiilistellä kiireettömyyttä, yhteisiä ilon aiheita ja nauttia keskeytyksettömästä olemisesta, sekä naurun täyteisistä keskusteluista. Näitä kaikkea meillä on arjessa mutta kotoa poistuminen tuo kaikkeen em.oman, ihanan lisämausteen!

onnea ja tyytyväisyyttä

Sanoin Instagramissa viikonloppuna olevani onnellinen siitä, että saan olla parisuhteessa, jossa nyt olen. Jatkaisin asiaa täälläkin sanomalla, että olen onnellinen myös siitä, että saan olla perheessä, jossa nyt olen. Olen saanut jonkin verran kuulla voivottelua perheemme koosta ja siihen liittyvästä moninaisesta tunteiden kirjosta ja parisuhteen vähäisestä, kahden keskisestä ajasta. Mutta usein unohdetaan, että tämä on minun valintani. Olen viimeiset reilu puolivuotta herännyt jokaisena aamuna onnellisena ja tyytyväisenä siihen mitä minulla on. Minulla on koti, jossa saa nauraa ja itkeä. Minulla on kodin sisällä perhe, jossa kaikilla on hyvä ja turvallista olla sellaisena, kuin jokainen on. Perheen ja kodin lisäksi olen parisuhteessa, jossa puhutaan ja pussataan. Siinä parisuhteessa toisen arvostus näkyy päivittäin ja vanhempina pidämme yhtä, tilanteessa, kuin tilanteessa. Niin pariskuntana, kuin vanhempina, on ihana olla juuri tässä parisuhteessa, jossa voi luottaa siihen, että olemme tässä huomennakin. 

Meidän perheessä on paljon yhteisiä kokemuksia, toistensa tukemista ja toisten kanssa avoimessa vuorovaikutuksessa olemista. Päivääkään en vaihtaisi tästä kokonaisuudesta, jossa meillä on mieheni kanssa yhteiset ja selkeät tulevaisuuden haaveet. Tänään katsoessani miestäni, tunsin suurta kiitollisuutta siitä, että saan viedä hänet huomenna yllätys paikkaan!

On ihana olla avopuoliso, äiti ja bonusäiti, meidän suuressa jengissä.

Ida

 

Lue myös:

Parisuhde, jossa pysyy turva

Bonusäidin tunteet

Parisuhde, jossa ei riidellä

Seuraa meitä:

Instagramissa