Hae
Elämänmakuista matkaa

Kolme parisuhdetta, eri elämänvaiheissa

Sain toivepostauksen, jossa toivottiin, että kertoisin fiiliksistä nyt parisuhteessa vs. fiilikset aiemmissa parisuhteissa. Ihan ensi alkuun pitää sanoa, että ero on valtaisa mutta kerrotaan hieman aiemmista parisuhteistani. Olen tällä hetkellä avoliitossa mutta yhteensä minulla on kolme parisuhdetta eri elämänvaiheissa. Jokaisen kanssa olen asunut yhdessä mutta vain kerran olen ollut naimisissa.

kolme parisuhdetta, ensimmäinen niistä

Ensimmäinen parisuhteeni alkoi, kun olin 16 kesäinen mimmi. Tapasin silloin koululaisten isän, joka oli silloin kahdenkymmenen. Tapasin hänet silloisen ystäväni kautta, joka seurusteli koululaisten isän ystävän kanssa. Kaksi teiniä ja kaksi aikuista, pidin sitä kohtalona ja hienona juttuna, että me kummatkin seurustelimme aikuisen miehen kanssa. Seurustelu ei tainnut alkaa molemmin puolisena kiinnostuksena vaan sellaisena, ollaan nyt jos ei muutakaan ole – juttuna. 

Siihen aikaan minulla oli ajatuksena, että parisuhteeseen kuuluu tietty kaava ja se olisi yhteenmuutto, kihlat, häät ja pari lasta sekä omistusasunto, että farmariauto. Arvata saattaa, että kaiken tämän toteutin koululaisten isän kanssa. Yhteen muutettiin kolmen vuoden seurustelun jälkeen, siitä puolentoista vuoden päästä oli nopeat häät maistraatissa ja siitä kahden kuukauden päästä esikoisemme syntyi. Hetken päästä odotin jo toista lasta ja ostimme yhteisen asunnon. Välissä meillä oli jo toinen farmari pepun alla.  

Kuvailisin, että suhteemme oli hyvin vanhanaikainen ja perinteinen. Vanhemmuus toimi ihan mukavasti, minä olin kotiäitinä ja exäni kävi töissä. Kyläiltiin naapurissa asuvalla mummilla ja vietettiin joulut sukulaisilla. Jo kaksi vuotta ennen eroa tiesin, että emme ole lopun elämän yhdessä mutta katsoimme kumpikin kortin loppuun, ja jossain vaiheessa tiemme erkanivat. Iskostettu, yhdessä pitää olla, oli leimattu syvälle ytimiin.

Hyvä niin sillä ilman eroa, emme olisi näin hyvissä väleissä mitä nyt olemme. Ennen eroa riitelimme jatkuvasti, nyt puolestaan vanhemmuutemme on riidattomuutta. Yhdessä olimme yhdeksän ja puolivuotta, ja nyt erosta on jo kahdeksan vuotta.

toinen parisuhteeni

Toisen kerran ryhdyin parisuhteeseen vuonna 2017 ja sillä ajatuksella, että siitä tulisi vuosisadan rakkaustarina. Pakotin itseni siihen ajatukseen enkä halunnut luopua toiveistani saada toimiva parisuhde vaikka jo muutaman kuukauden kohdalla hälytyskellot soivat ja ystävät sanoivat, että juokse mutta jos olisin juossut, en olisi kolmen lapsen äiti. Mies, joka asetti vaihtoehdoksi abortin tai hänet, oli kolmen vuoden mittaisen suhteeni toinen osapuoli. Syy miksi en hälytyskelloja kuunnellut oli se, että halusin kovasti uskoa ja toivoa parasta sekä näyttää muille, että asiat järjestyvät. 

Vaan eivät ne järjestyneet. Suhteessa oli paljon sellaista mikä jätti syvät jäljet ja mitä korjasin raskaana ollessani, pitkäkestoisella terapiajaksolla. Kesti noin vuosi siitä, kun erosimme, uskoa, että en koskaan itkenyt väärässä kohdassa tai lapseni ei ollut viallinen. Joka viikoittainen terapia opetti minulle paljon itsestäni ja edellisestä suhteestani, ja lopulta se vapautti minut kahleista, joissa kuljin monta vuotta. 

Niissä kahleissa ajattelin, että rakkaus parantaa mutta ei se paranna. Jokainen voi itse parantaa itsensä ja minulle se, että raskaustesti oli kädessäni, pelasti minut ja lapseni elämänmittaiselta kuopalta. Jokaisessa suhteessa on jotain hyvää ja niin oli tässäkin. Ilman tätä suhdetta en olisi oppinut millaisessa suhteessa on turvallista ja tervettä olla mutta ilman elämäni toista parisuhdetta, en olisi saanut odottaa vauvaa yksin.

kolme parisuhdetta, viimeisin niistä

Nyt olen elämäni kolmannessa parisuhteessa ja viimeisessä sellaisessa. Joku saattaa tuhahtaa, että mistä tiedän tämän olevan viimeinen mutta sen vaan tietää. Kahdessa edellisessä suhteessa tiesin, että ne eivät ole lopun elämän suhteita ja katselin jossain vaiheessa ympärilleni. Edellisessä suhteessa petin henkisesti ja etsin koko ajan jotain, joka veisi minut suhteesta pois. Jo näiden merkkien puuttuminen kertoo sen, että nykyinen suhteeni on lopun elämäni suhde. 

En ole kertaakaan miettinyt eroa enkä katunut yhteen muuttoa taikka suunnitellut tulevaisuutta ilman avopuolisoani. Nykyisessä ja viimeisessä parisuhteessani olen alusta saakka tuntenut olevani suhteessa, jossa rakkaus on vahvaa, kipinä suurta ja arvostus arvokasta. Avoliitostamme ei puutu hekuman huuma eikä siitä puutu tasavertaisesti arjen jakaminen. Avoliitossamme tunnen olevani miehen vierellä, jossa saan olla sellainen, kuin olen. On se sitten herkän tunteikas hetki tai väärällä jalalla sängystä nousseen tunne, olen aina tervetullut avopuolisoni kainaloon. 

Meidän suhteessa toista ei satuteta sanoilla eikä meidän suhteessa toisesta etsitä vikoja. Meidän parisuhteessa keskustellaan rakentavasti ja avoimesti, jaetaan ajatuksia ja tunteita, ihan päivittäin. Elämäni viimeisessä parisuhteessa tulevaisuuden haaveet ovat samat ja kumpikin on käynyt jo sen perinteisen suhteen läpi. Tässä suhteessa en koe tekeväni mitään koska on pakko tai jotta toinen ei jättäisi. Tässä suhteessa teen asioita, koska ne tuntuu hyvältä ja aidosta halusta. On se teko sitten lempi vaatteen peseminen reissuun tai koiran ulkoilutus aamulla taikka hartiahieronnan antaminen.  

Avoliitossani, mikä toivottavasti joskus on avioliitto, on keskinäistä kunnioitusta, syvää rakkautta, tahtoa ja runsaasti huumoria. Meidän tiemme kohtasivat sattumalta ja siitä se ajatus sitten lähti. Se ajatus mikä oli ensimmäisen kerran mielessä jo vuonna 2019.

Siinä ne elämäni kolme parisuhdetta tiivistettynä oli.

Ida

 

Lue myös:

Positiivinen raskaustesti ja ero

Toimiva vanhemmuus erosta huolimatta

Astun avoliittoon

Seuraa meitä:

Instassa