Hae
Elämänmakuista matkaa

Creator Awards 2022 tunnelmia, ajatuksineen.

*SISÄLTÄÄ MAINOSLINKKEJÄ*

Saatuani kutsun Creator Awards tilaisuuteen, olin haljeta ylpeydestä. En oikeastaan ensiksi edes uskonut, että juuri minä, tavis, pääsisin noin upeaan tilaisuuteen. Kun vuonna 2020 marraskuussa kirjoitin ensimmäisen postauksen, otsikolla:

Kolmesta tulee neljä.

en voinut ikinä kuvitella, että juuri minä voisin jonain päivänä olla Suomen ensimmäisessä televisioidussa Vaikuttajagaalassa kutsuvieraana. Jo se, että sain kutsun osallistua gaalaan, on minulle iso kiitos siitä mitä teen. Rakkaudesta lajiin, sanotaan ja sitä tämä todellakin on. Lauantaina, gaala aamuna, istuin kotipihallamme ja itkin siitä kiitollisuudesta.

Kuten Aitoplayn yhdessä videossani sanoin,

Tämän eteen on tehty ihan hitokseen töitä. Sisällöntuottamisen suhteen olen valvonut paljon, herännyt aamulla aikaisin kirjoittamaan tekstejä. Olen tehnyt tätä vauvavuoden ohella, imetysmaratonien keskellä. Ihan sama kuinka väsynyt olen ollut tai kuinka hetkistä on ollut, olen siitä huolimatta tehnyt tätä mitä rakastan.

Joten edellisen lauseen luettuasi tiedät varmasti sen, että Creator Awards 2022 tunnelmat, ajatuksineen olivat koko illan pinnassa. Niin upea tunne sydämessäni.

Creator Awards tyyli.

Kaiken tunteiden keskellä ja kiitollisuuden vallassa astelin kohti upeaa iltaa, tajuttoman seksikkäänä! Ihan tosissaan! Ensimmäistä kertaa koskaan voin sanoa, että olin asussani kuin kotona. Tämä ilta oli minulle Tuhkimoilta ja tätä iltaa varten sain ympärilleni upean tiimin, joita haluan erikseen kiittää.

Asusta vastasi mecco – he tarjosivat minulle unelmieni puvun juhliin. Toisen menevät naimisiin unelmien puvussa, minä gaalaan. Tämä iltapuku oli aivan t-ä-y-d-e-l-l-i-n-e-n! Olen aina unelmoinut kuvanlaisesta puvusta ja nyt sellaisen päälleni sain enkä olisi halunnut kotiin päästessä riisua sitä!!

Hiuksista vastasi – taitava Riia. Hän loihti minulle ennen gaalailtaa mageen, uuden tyylin, edellisten kauhtuneiden hiusten tilalle. Tuntui, että näytin ihan eri ihmiseltä katsoessani peilistä tummia ja oman värisiä hiuksiani.

Kampauksesta ja meikistä vastasi – Jemina. Kaiken lisäksi, että taitava ja ihana Jemina taikoi minusta upean naisen, hän tuli tekemään sen kotiini. Hänen taitojensa ansiosta puhkesin kukkaan ja sain tuntea olevani niin kaunis Tuhkimo, ettei tosikaan!

Kuvista vastasi Enna, joka ammattitaidollaan lukee minua ilman sanoja. Hän tietää millaisista kuvista tykkään ja hän osaa tuoda sen kuvissa esiin. Enna tuli koko päiväksi kotiimme ikuistamaan päiväni.

Kokonaisuudessaan tyylini oli juuri minun näköiseni enkä voinut kuvitellakaan, että minusta saisi niin upean matolla kävelijän mitä lauantaina olin. Säteilin sisältä päin koko illan ja nautin siitä tunteesta mitä kokonaisuus minulle toi. Olen kerran ollut naimisissa ja voin meidän kesken sanoa, että tunsin itseni Vaikuttajagaalassa upeammaksi kuin häissäni. Toisille häät ovat ikimuistoinen päivä, minulle Creator Awards oli ikimuistoinen päivä. Olin kuin patakuningatar, kuten ihana kollegani sanoi.

creator awards

Kiitollisena, muistot sydämessäni.

Tulen vielä fiilistelemään näitä juhlia pitkään ja jakamaan teille kuvia illasta, kokonaisuudesta ja paloista sieltä täältä. Kuten sanoin jo eilen, niin tämän illan jälkeen on ihana jatkaa juuri alkanutta kesälomaa koska jos kesäloma alkaa näin upeasti, mitä kesältä voi odottaa? Mahtavaa kesää tietenkin! Illasta on paljon kuvia ja sydämessä paljon muistoja. Energiat ovat kohdillaan ja lauantai tuntui siltä, että olen latautunut kunnolla. Sain upeassa gaalassa lisää kipinää siihen mitä teen ja tuntuu, että toukokuun tahmeus on takana ja nyt on taas virtaa, ja paloa jatkaa täysillä eteenpäin.

Olen äärettömän kiitollinen juuri nyt ja vaikka toukokuun hiljaisuus loisti, ja tahmeus tuntui teksteissä, niin ihana kun jaksoitte siitä huolimatta lukea höpiöitäni ettekä kääntäneet selkää. Kiitos sinulle! Ilman sitä, että olet siellä, minä en olisi saanut viettää Tuhkimoiltaa. Tästä on hyvä jatkaa kesää! Jestas, olen onnellinen.

Ida

 

Lue myös:

Viikko 22 – kesäloma alkoi.

Seuraa meitä:

Instassa.

Viikkokatsaus – ilta ilman vauvaa.

Viisikymmentäkaksi viikkoa myöhemmin pääsin lähtemään illaksi kotoa pois, ilman raskaana olemista tai lapsia. Niin, ajatelkaa, näin pitkä aika siitä on, kun olen viimeksi ollut yksin, ilman sitä, että olisin raskaana tai mulla olisi lapsi vieressä. Näin se aika rientää. Eilen pääsin tosissaan lähtemään kotoa pois, kaikkien kolmen jäädessä illaksi kummitädin kanssa meidän kotiimme. Ensimmäinen ilta ilman vauvaa oli tunteikas, erilainen kuin osasin odottaa mutta samalla myös hauska ja tarpeellinen.

Eilinen illanvietto, se, että sain ensimmäisen vapaanillan sitten 52 viikkoon, on tuonut tänään se, että olen saanut tuta nahoissani. Olen saanut tänään tuntea sen, miten lapseni, kaikki kolme, ovat tottuneet siihen, että äiti jos kuka on aina saatavilla. Kun tuleekin yhtäkkiä ilta, jolloin äiti ei olekaan siinä saatavilla, huoltamassa, hoivaamassa, vastaamassa, kokkaamassa, peittelemässä ja läsnä, niin siinä menee jokaisen lapsen pasmat aivan sekaisin. Vauvasta koululaiseen. Siinä vaiheessa he ketkä olivat kotiin jääneet, olivat aivan hukassa, kun ennalta tiedossa oleva äidin vapaaillan ilta tuli. Koululaiset tiesivät jo kauan siitä, että on tulossa lauantai-ilta, jolloin minä, äiti, lähden juhlimaan aikuisten kesken.

hetket ennen lähtöä.

Koko eilinen lähtö päivä oli ihan kamala. Koululaiset kiukuttelivat sitä, että äiti on lähdössä ulos eikä Max nukkunut juuri ollenkaan ennen iltapäivän tunteja. Sitä ennen jokaisella oli jokin huonosti, niin allekirjoittaneella kuin lapsilla. Tämä kertoneen kaikille sen, että äiti on aina tässä ja kun äiti ei olekaan, helvetti on irti. Meidän perheessämme ei olla todellakaan totuttu siihen, että täällä tuvassa joku muu ottaisi vetovastuun ja sen kertoi illan aikana saamani viestit. Joissa kerrottiin ikävästä ja siitä, että voisin jo tulla kotiin. Vaikka ymmärrän ikävän tunteen, kaipuun äitiä kohtaan niin siitä huolimatta oli sellainen olo, että puhelimen piippaus otti ja ärsytti.

Tästä päästään siihen, että meillä oli eilen äidin synttäreillä sellainen todella hauska tehtävä, jossa kirjoitettiin erilaisia sanoja paperille ja jokainen vuorollaan nosti paperin, esitti sanan sanattomasti joukkueellensa. Yksi sanoista oli Ida Paarnio, esittäjä osoitti minua, jotta hoksaisin vuorollani mitä sanassa haettiin mutta arvatkaa mitä? En tiennyt, en osannut heti nimetä itseäni nimenä vaan luettelin ihan ensimmäisenä sanan äiti. Sehän kuitenkin olen, äiti. Hauskaa peliä edeltävät viestit vain vahtisivat sitä tunnetta, että mikä ensisijaisesti olen. Se hetki ja eilinen ilta, jossa lapset eivät osittain pystyneet sopeutumaan poissaoloni loistamista, pisti miettimään tänä aamuna sitä, että tätäkö ainoastaan olen? Äiti. Jos itse näen itseni vain äitinä enkä Idana, niin millaisena muut näkevät minut? Millaisilla silmillä minua katsotaan. Mutta ennen kaikkea ajattelin sitä, että tätäkö elämäni on. Kotona olemista äitinä ja totta kai se on myös sitä, ja äitiys on iso osa minua mutta mikä muu osa on iso osa minua. Tunsin ja tunnen jatkuvasti äiti – tittelin määrittelevän minua ihmisenä. Samalla kun istuin sohvalla, tunsin, miten maito alkoi pakkaantumaan rintoihin ja tuli ajatus, että tässä kohdin tavallisesti olisin imettänyt jo.

tuhkimo tarina.

Miten ihana olikaan päästä valmiiseen pöytään, syödä ruokaa aikuisten kanssa, jutella aikuisten asioista ja pelata joukkuepelejä ilman, että kukaan suuttui häviöstä. Oli todella mahtavaa istua alas ja olla, palvelematta ketään. Mikä tunne se olikaan, kun sain syödä ruokani lämpimänä ja olla vain. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja kotiin lähdön aika koitti kahdelta yöllä. Sillä hetkellä tuntui, että lompsin kotiin Tuhkimona ja riisuessani juhlavaatteet päältä, puin pyjaman niskaan ja otin vauvan syliin. Tuntien kuinka toisesta rinnasta valuu maitoa samalla kun vauva syö toisesta. Siinä minä istuin, äitinä, juhlavaatteiden ollessa myttynä lattialla.

Tänä aamuna herätessäni olin hetken ajan latautunein fiiliksin, kunnes kuuden tunnin hereillä olon jälkeen hoksaisin, että Max on viihtynyt tänään ainoastaan sylissä torkkuen. Koululaiset puolestaan ovat pitäneet huolen siitä, etten unohda tuomarin pestiä tai ole unohtanut yön aikana sitä millaista on omaa lyhyt pinna. Kenelläkään ei ole ollut tänään hyvä olla, jokainen on osoittanut mieltään poissaolostani ja kissakaan ei tullut tervehtimään heti aamulla herätessäni.

Lieneekö tämä kaikki perujaan siitä, että vietän liian vähän aikaa kodin seinien ulkopuolella ilman lapsia? En tiedä mutta sen tiedän, että tunne siitä, että olen vain, äiti on peruja siitä, että usein unohdan itseni ja omat haluni tarpeineen. Kenties olisi aika käydä useammin jossain ilman lapsia mutta sitten mietin, että voihan lapset ottaa aina mukaan, jotta en vaan pääsisi unohtamaan millä iteäni kutsuisin. Äiti.

-Ida

 

Lue myös:

Mistä haaveilen juuri nyt?