Hae
Elämänmakuista matkaa

Lauseet, jotka menivät ihon alle.

Lauseet, jotka menivät ihon alle kuuluvat, jota kuinkin näin

Sä voit nauhoitella niitä podcast juttuja koska tahansa.

Hän kuka sanoi tämän varmasti, lukee tämän tekstin eikä sillä ole mitään merkitystä. Haluan nyt tuoda esille sen, että minun tekemisiäni ei arvostella ennen kuin on tässä paletissa olemista kokeillut viikon ajan tai edes yhden päivän. Minua suututtaa ihan hirveästi se, että sitä mitä teen, pidetään vähäpätöisenä juttuna tai helppona tienä. Digitaalisen sisällöntuottaminen ei ole helppo ja mutkaton tie. Tämä sisältö ei synny tänne ruudulle sormia napsauttamalla. Tämä vaatii duunia ja järjestämistä, kaiken muun arjen pyörittämisen ohella. Teen tätä kaikkea kolmen lapsen äitinä, yhden vanhemman perheen aikuisena.

Avaan itseni ruudulle. Puhun asioista, joista ei uskalleta puhua. Tuon esille asioita ja tarttuma pintaa, johon moni voi samaistua.

Siinä vaiheessa, kun yhden lapsen isä ei ole koskaan nähnyt lastaan ja toisten lasten isä ei ole yhdessäkään koulupalaverissa istunut, nostan itselleni hattua – teen ihan hiton hienoa vanhemmuutta. Enkä siinä vaiheessa kuuntele kenenkään suusta sitä, miten se mitä minä teen, olisi vähäpätöistä. Istun tällä hetkellä kodissa, jossa olen ainut aikuinen. Hoidan kolmea lasta pääsääntöisesti yksin – jalat alle ottanutta biologiaa ja joka toinen viikonloppu isää ei voi fyysisesti laskea arjen pyöritykseen mukaan. Se on vaan totuus. Siinä vaiheessa, kun täällä huushollissa ei kukaan muukaan vaihda paskavaippoja tai neuvottele läksyjen teosta, en kuuntele yhdenkään viranomaisen lausetta:

Jos isä haluaa miettiä.

Olisi miettinyt ennen kuin harrasti seksiä ilman ehkäisyä, kuukaudesta toiseen. Aikuinen ihminen tietää mitä voi tapahtua, jos seksiä harrastaa ilman ehkäisyä, joten turha siinä vaiheessa itkeä, kun paskat ovat jo housussa. Ihan älytöntä, suoraan sanottuna. Minua naurattaa se, että siinä vaiheessa rajataan oman biologian mahdollisuudet muihin sukulaisiin vain koska itse on ollut kykenemätön kantamaan vastuuta. Enkä voi käsittää miten joku kehtaa sanoa, että joku nainen eläisi elatusmaksuilla. Minäkin saan tällä hetkellä vauvasta elatusmaksua Kelan kautta alle 180€, joten sillä rahasummalla ei pitkälle pötkitä mutta kyllä, minä pidän eurojen puolesta lapsen oikeuksista kiinni ja jos rahoja olisin itselleni havitellut, olisin joskus valinnut miehen toisin.

lauseet, jotka menivät ihon alle.

Minulla on kova nahka ja sosiaalisen median suhteen minulle on aivan sama miten rumasti joku kirjoittaa kommenttikenttään – arvostan jokaista kommenttia yhtä paljon. Tähän asti olen ollut äärettömän onnekas, että olen saan positiivisia kommentteja ja rakentavaa keskustelua, se on arvokasta<3 Mutta sitä en arvosta, jos puolustaa isää, joka on joka toinen viikonloppu isä tai isää, joka evää lapseltaan isän taikka pitää arjen pyörittämistäni sekä unelmieni tavoittelua vähäpätöisinä. Siinä on kaksi punaista vaatetta minulle. Se mitä teen, teen rakkaudesta lajiin ja se, että olen yhden vanhemman perheen aikuinen ei ole millään tavalla isien saavutus. Päinvastoin. Se on minun saavutukseni, minun perheeni.

Sun pitäisi tehdä näin.

Tämä lause ei ole täysin paha lause mutta lauseen voi muotoilla myös pahasti ja näin minulle on lukuisia kertoja tehty vanhemmuudessani. Monta vuotta kuuntelin sitä, että miten minun tulisi tehdä näin eikä niin kuin olin jo äitinä tehnyt. Neuvoja saa antaa, ihmisiä saa tukea ja toimintamalleja kyseenalaistaa mutta se on aivan eriasia mennä sanomaan miten asia tulisi tehdä. Minun ei tule tehdä yhtään mitään mitä joku muu sanoo. On se sitten pihvin pilkkominen lapselle valmiiksi tai isä viikonloppu kassin pakkaamista taikka kiroilua lasten kuullen. Ainut mitä minun tulee olla on tämmöinen mitä nyt olen.

Tämä lause pätee myös deittailuvuosien aikoihin, jolloin eräs sanoi minulle

Sä voisit pukeutua enemmän hameisiin

Voin sanoa, että se tyyppi meni lennosta vaihtoon. Kenenkään ei tule pukeautua muunlaisesti miten pukeutuu eikä kenenkään tule muuttaa tyyliään tai asu mieltymyksiä vain toisen pyynnöstä. Ihmiset eivät aina mieti, että lauseet jäävät mieleen. Lauseet, jotka me kuulemme, on mielessä aina. Ei päivittäin mutta jokin asia voi laukaista lauseen uudestaan.

Se johtuu susta, sun käytöksestä, sun kasvatuksesta jne.

Tämä on lajaa, ihon alle menevä lause, jonka pointti on se etten pidä siitä miten toista ihmistä syytetään. Olen monta kertaa entisessä parisuhteessani kuullut, että lasteni käytös johtui minusta. Kuinka monesti olenkaan kuullut, että jonkun muun tunnetila johtuu minusta tai se jos parisuhteessa ei ollut seksiä, johtui minusta. Se on aivan älytöntä! Ylipäätänsä se syyllistäminen katsomatta pintaa syvemmälle. Koskaan lapsen käytös ei suoraan johdu vanhemmista tai välttämättä ollenkaan. En voi sietää sitä jos joku syyttää minua asiasta mikä on täysin perätöntä mutta rehelisesti sanottuna, jos syytöksiä kuulee jatkuvasti, niihin alkaa jossain vaiheessa uskomaan.

vinkki kaikille!

Mieti ennen kuin avaat suun. Mieti, mitä hyötyä sanomisestasi on? Tuoko se tilanteeseen tai ihmiselle ratkaisun, auttaako se ongelman edessä vai tukeeko se lapsenkasvatusta. Mieti, että mitä henkilö saa siitä lauseestasi. Jos tiedän hänen saavan pahanmielen, ole hiljaa. Niele sanasi.

Ida

 

Lue myös:

vuosi sitten oli rv 30

Seuraa meitä:

instassa

 

Mitä tekisin, jos kukaan ei katsoisi?

Heti aluksi kerrottakoon se, että olen todella arka mutta sisälläni roihuaa sellainen suuri palo tehdä asioita. Minulta puuttuu ämpäri kaupalla rohkeutta ja luottoa tehdä asioita mitä oikeasti haluaisin tehdä. Tähän postaukseen kerron sellaiset asiat, joita haluaisin tehdä mutta en ole uskaltanut tehdä. Osin sen vuoksi, että pelkään epäonnistumista ja osin sen vuoksi, että pelkään muiden ihmisten reaktiota. Alla voitte lukea viisi juttua mitä tekisin, jos kukaan ei katsoisi.

Jos kukaan ei näkisi, niin

Kulkisin ilman ripsienpidennyksiä.

Olen pitänyt ripsienpidennyksiä noin yhdeksän vuotta, jonka aikana ripsistä on ollut taukoa yhteensä parin vuoden verran. Vuosi meni yhteen soittoon mutta toinen vuosi on mennyt sellaisissa pikku pätkissä, satunnaisissa kuukauden tauoissa. Joten olen harkinnut ripsienpidennyksien pois ottamista mutta tiedättekö miksi en ole ottanut niitä pois? Siksi koska en pidä ulkonäöstäni ilman niitä. Pidän itseäni rumana ilman ripsienpidennyksiä ja se on aika kamalaa. Olen viimeksi nähnyt peilikuvani ilman pidennyksiä vuonna 2019 tammikuussa ja sen jälkeen olen yhtä jaksoisesti pitänyt ripsienpidennyksiä. Itselleni ne ovat sellainen suojahaarniska, jonka taakse kätkeytyä. Toki tuohan ne kivan lisän meikkiin ja helpottaa arkea mutta enemmän ripsienpidennykset ovat sellainen suojahaarniska.

Jos kukaan ei kuulisi enkä epäonnistuisi, niin

Perustaisin podcastin.

Pitkään haaveilin omasta youtube kanavasta MUTTA sittemmin olen alkanut muutaman kuukauden yhä enemmän ja enemmän haaveilemaan omasta podcastista. Mulla olisi nimikin valmiina ja ensimmäisen jakson sisältö nauhoitettuna, raakaversioksi MUTTA pelkään mitä muut ajattelisivat siitä. Kuuntelisiko kukaan yhden naisen höpinää vai olisiko podcast yksi pohjanoteeraus. En tiedä mutta hitto unelmoin siitä, että saisin ääneni muiden korville. Sitten tulee myös se, että osaanko tehdä podcastia. Onhan siinä kaikenlaisia teknisiä juttuja. Rohkeus puuttuu tässäkin asiassa ja mietin paljon sitä, että entä jos kukaan ei katsoisi eikä kuulisi, uskaltaisinko sitten?

Jos kukaan ei katsoisi, niin

Olisin kuvattavana.

Olen ollut kuvattavana silloin kun raskausviikkoja oli kasassa 30 ja ne kuvaukset olivat taivaallisen upeat. Niissä tosin oli myös sellainen juttu, että kompastuskiveni tuli esiin – en halunnut katsoa kameraan. En vaan osaa olla luontevasti ja tuntea oloani hyväksi toisen kuvattavana. Haluaisin kovasti mennä ammattikuvaajalle mutta en ole uskaltanut. Monia kuvaus hetkiä olen miettinyt mutta jättänyt toteuttamatta. Mulla on kameran edessä sellainen olo, että kuvaaja katsoisi vikalistaani kuvaushetkellä. Mietin vaan koko ajan, että mikä minussa on vikana ja millaisena kuvaaja minut näkee. Ihan sama onko kuvaaja tuttu vai tuntematon, se on yhtä vaikeaa. Tästä syystä kanavissani ei näy juurikaan kuvia, jotka eivät olisi itse otettuja selfie tyyppisiä kuvia.

Jos kukaan ei kuulisi, niin

Laulaisin karaokessa.

Lauluääntäni on pilkattu ja onhan se nyt aika harakan kuuloista hoilotusta mutta siitä huolimatta haaveilen karaokessa laulamisesta. Voisin laulaa karaokessa, jos kukaan ei kuulisi eikä katsoisi mutta harmi vaan, että ennen vanhaan kaikki baarit olivat täynnä. Nyt kun siellä ei ole väkeä, on ne tyyliin kiinni! Karaokeen minua ei saa, jos baarissa olisikin edes yksi kuuntelija. Ei lauluäänelläni Voice of Finland kisassa edettäisi edes ensimmäiseen vaiheeseen, mutta siltin tykkään hoilottaa menemään. Joskus laulan lenkkipolulla, tyhjällä sellaisella.

Jos kukaan ei olisi vieressä, niin

Ottaisin selfien kauppakeskuksessa tms. hälinäisessä paikassa.

Kamerarullassani on ehkä yksi kaupassa otettu selfie ja sen on vuodelta 2019 syyskuulta. Sittemmin en ole kaupassa selfietä ottanut. Kerran sometin kaupassa, muiden ihmisten keskellä, kun syötin apinaa penkillä ja halusin purkaa sen hetkisiä ajatuksia. Mutta ajatus siitä, että olisin kauppakeskuksessa ja alkaisin päivittämään siinä rennosti kävellessä storya taikka ottamaan selfietä, tuntuu vieraalta. Paitsi silloin, jos kukaan ei katsoisi eikä kuulisi, niin silloin somettaisin varmaan koko kauppareissuni – hahah!

Jos en miettisi mitä minusta ajatellaan, niin

Kulkisin kadulla, kääntämättä katsetta muualle.

Arvatkaa mikä jännittää kadulla kävellessä, jos joku kävelee vastaan? Se, että olisin rennosti katsoessani toista silmiin. Tykkään tervehtiä aina kaikkia seutumme ikäihmisiä ja katsonkin heitä silmiin mutta tervehdyksen jälkeen käännän katseeni aina muualle. Tuntuu, että olen ihan nolona ja häpeissäni. En oikein osaa tätä selittää mutta sama tunne on silloin, jos kävelen suuren ihmismassan ohitse. Pelkään luoda katsetta muihin koska mietin mitä minusta ajatellaan. Pahimmat hetket ovat silloin kun vastaan tulee mukiin menevä tyyppi – häntä en todellakaan kehtaa katsoa syvälle silmiin!

Jos kukaan ei katsoisi eikä kuulisi, tekisin monia asioita ja tiedän, että täällä ollaan tässä hetkessä eikä huomisessa. Siitä huolimatta rohkeuteni on piilossa ja sisälläni paljon sellaisia toiveita, jotka odottavat rohkeuden tulemista esiin.

Sitä hetkeä odotellessa.

MITÄ SINÄ TEKISIT, JOS KUKAAN EI KATSOISI?

Ida

 

Lue myös:

Tulevaisuuden haaveet.

Seuraa matkaamme:

Instassa

Facessa