Hae
Elämänmakuista matkaa

6kk ikäinen vauva.

Täällä minä, 6kk ikäinen vauva – apina. Tänään on minun vuoroni kertoa teille itsestäni, siitä millainen minä olen tänään. Moni teistä on saattanut seurata minun matkaani jo siitä asti, kun saavuin tyylikkäästi, omalla tavallani maailmaan. Joku teistä ei ole vielä kertakaan lukenut minusta ja joku on saattanut minut nähdä. Toisille saatan olla tuntematon tapaus, vaikka olen ollut maailmassa jo 6 kk. Siispä kerron teille itsestäni hieman, siitä kuka vauva täällä taustajoukoissa tai oikeastaan päätähtenä on.

millaista on olla 6kk ikäinen vauva?

Minun nimeni on apina– minua kun katsoo, näkee nimensä näköisen vauvan. Näin ainakin äiti tietää puhua. Äiti muuten puhuu aika paljon ja minulla on sellainen olo kuin Putouksen Pöntöllä – paljon sanoja, en ymmärtänyt yhtään. Minä en nimittäin ymmärrä puhetta, mutta sitä kuulen kuitenkin todella paljon. Äiti tykkää puhua pälpättää sen minkä kerkeää ja välillä se oikein kimittää tai sitten se laulaa lurauttaa. Äidin lauluääni on oikein kaunis, mielestäni. Jos isoveljeltäni kysytään, niin äidin lauluääni ei miellytä – näen sen isoveljen ilmeestä.

Ilmeet, ne ovat sellainen juttu mitä rakastan matkia. Miten paljon ilmeitä onkaan maailmassa – on suu ammollaan olevaa ilmettä, on irvistystä sekä hymyä korvissa saakka. Ilme kuin ilme kelpaa minulle. Paitsi kerran. Silloin äidin ystävä kurtisti kulmiaan ja minä aloin itkemään. Se ilme näytti oudolta enkä tykännyt siitä yhtään. En myöskään tykkää siitä, jos en saa ruokaa heti kun haluan. Tarkoitan, että samalla kun minulla on sosetta suussa, niin odotan jo seuraavaa lusikallista suuhuni. Ruoka on niin hyvää! Ei ehkä yhtä hyvää kuin tissimaito mutta lähes yhtä hyvää. Minun soseeni nimittäin on mummini tekemää sosetta.

hyvää ruokaa ja paljon unta.

Minun mummini on sellainen hössöttäjä mummi. Hän kokkaa minulle herkullisempaa ruokaa kuin itselleen. Hassu mummi. Se mitä mummi ei tee, on hedelmäsosetta mutta kaikki kasvissoseet ja lihasoseet mummi tekee minulle ihan itse. Tykkään syödä soseita aamupalalla, silloin syön yleensä hedelmäsosetta ja sitten iltapäivällä syön lihasosetta ja illallakin saan hedelmäsosetta.

Nukun vielä sen verran paljon päivisin, että en kerkeä syömään soseita kuin kolme kertaa päivässä mutta maitoa sen sijaan kerkeän juomaan öisin muutaman kerran sekä päivisin silloin tällöin. Juon maitoa heti kun herään ja sitten ennen kuin menen nukkumaan sekä muutamia huikkia pitkin päivää. Olen muuten aina ollut hyvä nukkumaan, onneksi, koska jos nukkuisin yhtä huonosti kuin äiti, olisin varmaan kiukkuinen koko ajan. Nukun yleensä 17-06 tai 18-07 välisen ajan yöunta ja sitten päivisin lisää. Se lisää tarkoittaa noin 5-6h – riippuu nyt ihan siitä miten minua huvittaa nukkua. Esimerkiksi eilen nukuin päiväunta melkein 6h.’

sylissä on kiva olla.

Nukkuminen on kivaa mutta arvatkaa mikä muu on kivaa? Se kun minulle luetaan kirjaa sekä se kun isoveljeni kimittää minulle, se on hurjan hauskaa! Tykkään myös siitä, kun siskoni hymyilee minulle. Sekin on kivaa, kun saan olla jonkun sylissä mutta en tykkää olla missä tahansa asennossa. Silloin kun herään, tykkään olla hetken vauva asennossa mutta silloin kun haluan nähdä maailmaa, tykkään olla pystypäin ja katselle eteenpäin. Jos olen sillein kaupassa äidin sylissä, niin käteni sätkii kovasti koska yritän innoissani ottaa kaikkia ihmisiä kiinni. Samalla hymyilen jokaiselle, joka tulee lähelle koska ihmisten hurmaaminen on kivaa.

Tarraan hienosti leluihin tai oikeastaan kaikkeen mitä käsiini saan. Tykkään myös nypläillä äidin paitaa, kun juon maitoa. Saan käsiini mitä tahansa, vien sen suuhuni koska on kiva maistella miltä pyyhe maistuu tai miltä lempileluni – reikäpallo maistuu. Reikäpallon lisäksi tykkään sellaisesta minulle tehdystä lonkeroisesta, niistä lonkeroista on kiva ottaa kiinni. Sekin on hauskaa, että otan tutin suustani ja viskon sitä pitkin sänkyä. Teen sen yöllä, äidiltä salaa ja sitten kun itken, äiti saattaa löytää tutin jopa varpaideni luota. Äiti ihmettelee, miten sen sinne saan, mutta minäpä en kerro, että vauhdikkaasti viuhtovat käteni ovat tehokkaita tutin heittäjiä. Hauskaa!

Mitä muuta vielä kertoisin?

No ehkä tärkein tieto on se, että minulla kun oli hoppu maailmaan, niin en ole ihan kuka tahansa puolivuotias eli en esimerkiksi vielä osaa kääntyä taikka pyöriä akselini ympäri. Mutta vaikka en jotain osaa, niin se ei haittaa. Olen siltin tosi rakas äidille, siskolle, veljelle, mummille ja papalle sekä kummitädilleni että kummisedälleni.Tiedän, että olen rakas myös kahdelle muulle kummitädille sekä tädilleni, ja isotädille ja monelle serkulle.  Ukille myös ja kaukaiselle isoisotädille. Tykkään myös tädistä, joka laulaa minulle sormillaan ja monesta lapsesta, joka minua tykkää paijaa. Minulla on monta turvallista aikuista ympärillä. Menen yhdelle niistä yökylään ensi viikolla, sielläkin minusta tykätään.

En edes muista kaikkia ihmisiä tässä mainita koska minulla on putkiaivot. Muistan vain hetken takaiseen mutta en ihan liikaa kuitenkaan. Eikä sekään haittaa. Minulla on sellainen rennon letkeä asenne elämään. Menen vain rauhallisesti eteenpäin eikä ole mitään huolenhäivää.

Sellainen vauva minä olen. Millaisia vauvoja siellä on?

T. Apina

Ps. Kuolaaminen on siistiä hommaa! Kiva tiputtaa kuolapalloja lattialle, sitten joku astuu sen päälle ja sillä on märkä sukka.

Lue myös:

Apinanpoikanen.

Seuraa meitä:

Instagramissa.

Äiti, joka ei imetä.

Tällä viikolla vietetään kansainvälistä imetyksen viikkoa ja tunsin piston sydämessäni äitien puolesta, jotka eivät syystä tai toisesta pysty imettämään. Muistan ajan kymmenenvuotta sitten ja sen, kuinka imetykseni loppui ja näin ympärilläni äitejä, jotka pystyivät siihen mihin itse en pystynyt. Se tuntui sydämessäni, pistoksena. Imetyksen puolesta puhutaan kauniisti ja niin minä kuin sinäkin tiedämme imetyksen terveydellisistä eduista. Unohtamatta imetyksen vuorovaikutuksellisuutta ja positiivista vaikutusta muun muassa äidin ja vauvan siteen syntymiselle. Imetyksellä on syli kaupalla positiivisia etuja, niin äidin kuin vauvan osalta mutta entä sitten, jos imetys ei onnistukkaan?

Se tuntuu pahalta, ainakin minusta tuntui aikoinaan ja tuntuisi nytkin. Tietenkään en voi kiveen kirjoittaa sitä tunnetta miltä sinusta tai kenestä tahansa äidistä tuntuu sillä hetkellä, kun maito ei yksinkertaisesti nouse tai imetys tyssää muutamien viikkojen, kuukausien päästä. Siinä vaiheessa sitä voi soimata itseään äitinä, joka olisi epäonnistunut tärkeässä tehtävässä, jonka puolesta puhutaan aina raskauden alkumetreiltä saakka. Ensimmäinen tehtävä mikä äidillä on synnytyksen jälkeen, on ottaa vauva rinnalle. Siitä aletaan sitten kulkemaan imetyksen polkua, toiset ei ollenkaan ja toiset kolmekin vuotta. Imetys tuodaan asiaan kuuluvalla tavalla vahvasti esille erilaisissa asian yhteyksissä mutta entäpä kun tulee eteen se hetki, jolloin huomataan, ettei imetys onnistukkaan. Mitä sitten käy?

Tukea äidille, joka ei imetä.

Imetyksen taivalta tuetaan, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Mikä on äärimmäisen hieno asia mutta kolikon kääntöpuolena, tuetaanko imetyksen loppuessa äitejä tarpeeksi? Muistan kymmenenvuotta sitten sen pahanmielen mitä sisälläni koin ja sen, kuinka imetyksen loputtua kertaakaan ei kysytty, miltä tuntuu. Sen sijaan sain selitellä miksi en imetä koska neuvolassa oli tiuhaan eri terveydenhoitajia ja vastasin myös tuttujenkin kysymykseen ”Imetätkö?”, niin kuin se olisi mittarini äitinä.

Sitä se ei nimittäin ole. Imetys ei ole mittari sille, miten hyvä äiti olet ja sen sijaan, että kysyttäisiin ”Imetätkö?”, voitaisiinko kysyä ”Millä tavalla vauvasi saa ruuan?”. Pehmeämpi tapa lähestyä äitiä, jonka imetyksen sujumisesta tai sujumattomuutta emme tiedä. Imetys on aiheena todella herkkä jopa silloin kun äiti imettää vauvaa tai osittain imettää vauvaa. Ainakin minulle aihe on herkkä. Vaikka kerron imetyksestä niin täällä blogin puolella kuin Instagramin puolella, niin on asia siitä huolimatta herkkä, lähellä sydäntä oleva asia. Asia minkä puolesta puhun tarjotakseni tukea muille mutta asia missä tunnen sympatiaa äitejä kohtaan, jotka eivät siinä syystä tai toisesta onnistu.

Imetät tai et, olet hyvä äiti.

Se, että vauvasi saa ruuan tuttipullosta, ei tee sinusta huonoa äitiä. Sinä ruokit vauvaasi ja ruokit häntä rakkaudella, se riittää. Tämä lause on helppo sanoa mutta tämän lauseen kuuleminen ei aina välttämättä tuo lohtua. Ei tuonut minullekaan, kun pelkäsin 2kk iässä, että imetys olisi tyssännyt. Kun kuulin miten voisin ruokkia vauvaani myös tuttipullosta, aloin itkemään. En siksi, että tuttipullo olisi ruokintamuotona huono vaan siksi koska tunsin, että olisin epäonnistunut. Siinä vaiheessa mietin hetken ajan sitä, että en tulisi saamaan tähän tunteeseen henkistä tukea terveydenhuollon puolella. Kapasiteetti on niin heikko ja terveydenhoitajien vaihtuvuus suuri, eikä neuvoloissa ole välttämättä edes imetys neuvontaa saatavilla. Puhumattakaan tuesta mitä olisin tarvinnut tai mitä joku muu äiti tarvitsee, jos imetys on hiipumassa tai ei ole lähtenyt ollenkaan käyntiin.

Tuetaan enemmän toisiamme. Ei tuomita, ei vertailla. Ollaan läsnä.

Ida

 

Lue myös:

Imetys matkani.

Seuraa meitä:

Instagramissa.