Hae
Elämänmakuista matkaa

Taaperoimetys.

Lapsen ollessa 1v ja 2kk, joka tarkoittaa sitä, että meillä on menossa taaperoimetys. Tosin, itse miellän apinan vieläkin vauvaksi koska hänen laskettu aikansa olisi ollut kuun vaihteessa, joten oikeasti hän olisi 1v ikäinen. Kuitenkin. Minulle imetys on ollut asia, jonka epäonnistumista olen pelännyt. En ennen raskautta vaan synnytyksen jälkeen. Ennenaikaisena syntyneen vauvan kanssa imetys ei välttämättä onnistu. Eihän se tietenkään onnistu vaikka olisi täysiaikaisena mutta ennenaikaisuuteen liittyy paljon haasteita.  

Ensinnäkin kroppa ei ole valmis imetykseen ja imetyksen mahdollinen sujuvuus vaatii paljon töitä. Minulle, joka koki eron ja perheen hajoamisen raskaana ollessaan, riskiraskauden sekä ennenaikaisen synnytyksen, imetyksen sujuvuudesta päätin tehdä kaikkeni taatakseni onnistumisen. En halunnut, että tätäkin vietäisiin minulta pois. Niinpä aloitin käsin lypsämisen ja jo kuusi tuntia sektiosta, pääsin viemään maitoa vauvalleni. Vauvojen teho-osastolle. Sinne toimitin tippoja ja sittemmin litrakaupalla maitoa. Siitä se meidän imetys matkamme sitten lähti.

Lypsämisestä tuli taaperoimetys.

Niin aikaa kului ja huomasin yksivuotispäivän lähestyvän. Oli tunne, että jos apina kelpuuttaa rintaa vielä yksivuotiaana, hän sitä saa. Tässä sitä ollaan. Taaperoimettäjänä, jollaisena en koskaan ajatellut olevan. Ensimmäisen kanssa imetys ei sujunut, toisen kanssa se loppui 1v 2kk iässä, joten en elätellyt toiveita imetyksen jatkuvuudesta. Enkä vauvavuotena pitänyt taaperoimetystä minun juttunani kunnes sylissäni yli 1v ja tunsin sydämeni täyttyvän onnesta. 

Pystyn yhä tarjoamaan hänelle lohtua imetyksen kautta, monta kertaa päivässä rauhoittumishetken ja joskus jopa janojuoman, että pahimpaan nälkään ensiapua. Se, että pystyn taaperoimettämään on minulle ilon asia. Pelkäsin yli vuosi sitten, että menetän ennenaikaisena syntyneen vauvan imetys mahdollisuudet ja tässä sitä ollaan! Lypsämisestä on selvitty ja taaperoimetys sujuu, aivan mahtavaa!

Taaperoimetys jakaa mielipiteitä.

Kyllä. Taaperoimetys jakaa mielipiteitä ja saa jakaakin. En anna niiden vaikuttaa siihen, että imetän yhä enkä siihen, että mitä kaupassa ajatellaan jos kaivan tissin esiin. Taikka mitä uimarannalla ajatellaan jos koppasen syliin imetykselle. Pidän taaperoimetystä luonnollisena osana imetyskaarta. Voi miten monet harmit on taltutettu imetyksen tuomalla lohdulla. Imetyksen avulla päivisin tulee annettua ja pyydettyä läheisyyttä. Imetys myös rauhoittaa menoa ja tuo turvaa jännittäviin hetkiin, ja välipalan unohduttua joskus kotiin, on maito aina mukana!

Apina osaa pyytää maitoa tarttumalla paitaani kiinni ja käpertymällä minua vasten. Se on aika ihana hetki silloin. Se hetki kun hän ilmaisee haluavansa maitoa on suloista eikähän katso aikaa taikka paikkaa jos pyytää maitoa. Muistan vielä noin 8kk iässä sen, että hänellä oli hankaluuksia pysähdyä maidolle hälinän keskellä mutta nyt ei enää aikoihin ole ollut sitä murhetta.

taaperoimetys

Taaperoimetys, kuinka pitään?

Sitä kuinka pitkään taaperoimetän, en tiedä. Menen ihan fiiliksen mukaan. Tällä hetkellä imetyskerrat ovat ennen ja jälkeen unien, ripotellen pitkin päivää ja ehkä öisin. Yöimetys on sellainen mikä vaihetelee. Joskus imetän neljästi, joskus en kertaakaan. Toissa yönä apina nukkui melkein 17h unet ja tänä aikana imetin häntä neljästi. Sitä edellisenä yönä en imettänyt kertaakaan, joten tässä sen näkee miten yksilöllisiä yötä ovat.

Imettää sitten vuoden tai ei imetä ollenkaan, on sitten taaperoimettäjä tai korviketta antava, niin sillä ei ole mitään merkitystä. Sillä on, että tekee kuten itselleen ja lapselleen parheinten sopii. Meille sopii tällä hetkellä taaperoimetys ja näillä mennään niin pitkälle kuin meille sopii, ja apina maitoa kelpuuttaa.

Taaperoimetys, se on ihanaa.

Ida

 

Lue myös:

8kk ikäisen imetyksen haasteet.

Vauvan äitinä oleminen on parasta.

Seuraa meitä:

Aitoplayssa

 

 

 

Vinkkejä imetykseen.

Tämän viikon ajattelin käynnistää postauksella, joka pitää sisällään kahdeksan vinkkiä imetykseen. Nämä ovat vinkkejä, jotka olen itselläni todennut hyväksi, joko auttaen vähäisiinkin vauvan mahavaivoihin taikka nostaneet omaa hyvinvointia. Näiden oivallusten kautta olen saanut luotua meidän imetystaipaleen rennoksi ja sujuvaksi.

Juon paljon jopa puoli litraa imetyksellä. Miten imetyksen aikana voikaan iskeä törkeä jano?! En vaan tajua mutta tämän huomasin ja opin kantapään kautta. Parin ensimmäisen viikon ajan kärsin päivittäisestä päänsärystä ja mietin, että mikä voi sen laukaista. Kunnes läheltä sanottiin, että vesi. Vedenjuonti mutta myös muiden nesteiden juonti vei päänsäryn mennessään. Huomasin ja huomaan vieläkin monesti imetyksen kanssa sen, miten jano iskee tajuntaan melko äkkiä. Ihan vaan istuessa ja imettäessä.

Vältän suklaata Siis r a k a s t a n suklaata ja voisin syödä sitä levytolkulla! Minulla on kolme suosikki suklaata, tavallinen, pähkinä ja ranskanpastilli – fazerilta tietenkin? Voisin syödä näitä joka päivä MUTTA jos syön suklaata yhtä patukkaa enempää, niin Maxille tulee mahakipeäksi. Jep. Tämä on kofeiinin lisäksi ainut herkkuni mitä en voi syödä mielenmäärin ja sekös joskus ketuttaa. Muutaman kerran olen syönyt levyllisen suklaata ja kappas, siinä vaiheessa täällä ei nuku kukaan.

Rajoitan kofeiinia –

Samoista syistä, kun edellisessä kohdassa. Voisin lipittää limuja, batterya ja kahvia miten sattuu mutta kiitoksena saan siitä itkevän vauvan, joten olen rajoittanut kofeiini annokseni noin kahteen-kolmeen kuppiin päivässä. Tai jos juon limua, niin juon ehkä yhden kupin kahvia sen lisäksi.

Muistan syödä Teen edellisiltana esimerkiksi aamulle tuorepuuron valmiiksi. Vastasyntyneen aikoihin pidin jääkapissa paljon pientä naposteltavaa koska silloin alussa Max tuntui syövän todella hitaasti ja pitkästi. Silloin oli pakko pitää nopeata ja valmista ruokaa, naposteltavaa saatavilla. Herkkuja unohtamatta! Silloin tilasin meille usein ruuat Woltista tai tein etukäteen jääkaappiin ison satsin samaa ruokaa, jotta nälän yllättäessä olisi jotain mitä syödä samalla kun imetän.

Rentoudun Rentoutuminen on tärkeää. Se, että olen rentoutunut ja rohkeasti imettänyt esimerkiksi julkisella paikalla, on itselleni iso asia. Olen myös kotona ottanut iisisti enkä ole stressannut siitä, jos yhtenä kertana Max syö tunnin ja toisena kertana viisi minuuttia.

Istun hyvällä omalla tunnolla –

Varsinkin vastasyntyneen kanssa oli tärkeää, että sallin itselleni istumisen alan. Sen, että ei tarvitse koko ajan olla touhuamassa kotona vaan minullakin on lupa istua ja pitää imetysmaratonia. Siinä samalla katsoin muutaman sarjan kauden loppuun sekä herkuttelin, että söin ja join. Näppärää!

Pukeudun mukavasti Aina välillä otan pukeutumisesta stressiä ja yritän pukeutua toisenlaisesti. Huomatakseni, että rento pukeutuminen on niin minua ja tuo itselleni hyvän fiiliksen. En ole ostanut yhtään imetysvaatetta vaan mukautan oman vaatekaapin sisällön imetystä varten. Se tuo jo itsessään minulle hyvän ja rennon olon.

Pyydän apua – Olen aktiivisesti hyödyntänyt niin neuvolan puhelinpalvelua kuin imetystuki ry:n chattia jos mielessäni on ollut mitään mikä liittyy imetykseen!

Sellaisia vinkkejä minulla on imetykseen. Millaisia vinkkejä sinulla on imetykseen?

 

Ida

Lue myös:

Äiti, joka ei imetä.

Imetys kokemukseni.

Seuraa meitä:

Instagramissa.