Hae
Elämänmakuista matkaa

Isätön lapsi.

Kysymyksiinne on vastattu ja isätön isä postauksessa on huomioitu jokainen kysymys. Toivottavasti juuri sinä saat vertaistukea tästä postauksesta ja lopussa luotat siihen, että parempi yksi onnellinen vanhempi kuin kaksi onnetonta vanhempaa. Suurin osa teistä varmasti tietää, että kannan kahdenlaista vanhemmuudenmuotoa. Toinen on yhteishuoltajuus ja toinen totaaliyksinhuoltajuus. Tässä on kaksi eri pesti, joiden kanssa tasapainoilen saman katon alla. Tämä herättää paljon tunteita ja hetkeksi palasin ajassa taaksepäin postaukseen, jonka kirjoitin vuoden kuluttua siitä kun käteen jäi raskaustesti ja pöydällä oli ero. 

Lähtökohtaisesti kukaan tuskin haluaa tulla raskaaksi sillä ajatuksella, että haluaisi heti erota. En minä ainakaan vaikka ero olikin jo pöydällä. Ero oli edellisessä suhteessa aika usein pöydällä, joten sen toteutumisesta ei aina ollut takeita. Kuten ei ollut siinäkään vaiheessa kun jälleen lusikat menivät eri laatikkoon, toistamiseen kolmen vuoden aikana. Kun erolla uhkaillaan, sitä ei enää ota todesta ja siihen turtuu mutta tällä kertaa tunsin, että ero olisi lopullista. 

Kai sä teet abortin. 

Isätön lapsi – Q&A

Miksi isä ei pidä mitään yhteyttä lapseen?  

Yhden kohdunulkoisen raskauden jälkeen ja yhteisymmärryksessä ehkäisyn poisjättämisen jälkeen tulin “yllättäen” raskaaksi. Eihän raskaus toisaalta ole koskaan yllätys jos ei ehkäisyä käytä ja kertoihan edeltävä kohdunulkoinen raskaus sen, että raskaus todellakin on mahdollista kun kaksi aikuista ihmistä ovat yhdynnässä ilman ehkäisyä. Siitä huolimatta raskaus ei ollut toiselle osapuolelle positiivinen “yllätys”. Toisaalta osasin arvata hänen reaktion, toisaalta taas kuvittelin, että jos ehkäisyä ei käytä, niin “mitä jos” – tilanteen sattuessa asiasta voitaisiin keskustella. Ilman, että pyydetään tekemään aborttia. Se on pyynnöistä luokattomin, jonka tulen aina muistamaan sanasta sanaan.

Varsinaista syytä sille miksi biologia ei halua pitää lapseensa yhteyttä, en tiedä koska emme ikinä keskustelleet asiasta. Kuulin vain linjan toisessa päässä raskausviikolla 7+5 kuinka olen itsekäs paskiainen. Siinä se keskustelu oli. Kaikessa suoruudessaan.

Jos isä lähestyy teitä, tekeekö hän a) sun takia vai b) lapsen takia? 

Tämä on tilanne, jota en usko koskaan tapahtuvan. Tunnen henkilön sen verran hyvin, läpikotaisin ja tiedän hänen käyttäytymismallin erilaisissa tilanteissa, joten näin meidän kesken voin sanoa, että hän ei ikinä tule enää ikinä ottamaan yhteyttä minuun. Hänellä ei ole pokkaa enää kohdata minua menetettyään kasvonsa kaikkien edessä. Tiedän sen. Hän on kova suustaan, etäällä mutta kasvotusten hänellä ei ole enää mitään narua mistä vedellä ja kaiken lisäksi mitä kauemmin hän on etäällä, sitä suuremmaksi yhteydenpito nousee.

isätön lapsi – Q&A.

Onko pienimmän isä ollenkaan kuvioissa? 

Ei ole. Ei millään muotoa. Ei papereilla, vielä, eikä kasvotusten, Ei puhelimitse eikä edes pullopostilla. Hän ei edes tiedä missä asumme enkä minä tiedä missä hän enää asuu. Hän ei ole myöskään koskaan nähnyt taaperoa. Saanko sanoa, että näin on hyvä?

Toivotko, että sun tuleva miesystävä ottaa isän roolin lapsen kanssa? 

Tämä on hyvä kysymys ja moni tuntuu sanovan, että “Nyt taapero saa hyvän isän.”. Tämä on kaunis ajatus mutta parisuhteen muodostamiselle lähtökohta ei ole automaattisesti se, jos saisin itselleni miehen rinnalle, saisin automaattisesti isän taaperolle. Isyys on pesti, jota ei saada vain astumalla elämäämme vaan se on pesti mikä ansaitaan ja tämä muodostuu ajan kanssa.  

Totta kai toivon, että mahdollinen tuleva miesystävä ottaisi turvallisen aikuisen roolin taaperon elämässä. En kuitenkaan oleta enkä halua, että hänestä heti puhutellaan isänä taaperolle. Se on titteli minkä taapero itse kasvaessaan päättää, että ketä puhuttelee isänä, jos ja kun vierelläni on siinä vaiheessa mies. 

Tällä hetkellä katson treffikumppania ja hänen tapaansa kohdata taapero, sydän sulien. Hän on ottanut isättömän lapseni hyvin vastaan ja taapero saa häneltä yhtä paljon huomiota kuin kuka tahansa kattomme alla olevista lapsista. On ollut hienoa nähdä, että heidän pieni yhteys on muodostunut heidän kahden omista haluistaan. Eikä kenenkään oletuksista taikka vaatimuksista.  

Taaperolla on kuitenkin elämässään myös toinen vahvasti läsnäoleva mies, koululaisten isä, jonka kanssa taaperolla on oma ja ainutlaatuinen side. Sillä tuleeko taapero koskaan kutsumaan ketään isäksi, ei ole mitään merkitystä vaan sillä, että hänellä on elämässään turvallisia ihmisiä, jotka eivät häntä hylkää. 

isätön lapsi – Q&A

Seuraako hän täältä somesta lastaan? 

Kysymys, johon en osaa vastata kokemuspohjalta vaan ainoastaan orastavalta mututuntumalta. Veikkaan, että seuraa. Joskus ja jollain tasolla. Ainakin silloin on varmasti nähnyt oman lapsensa kun kasvoni on näkyivät aamukahvia juodessa, Iltasanomien uutislööpeissä. Toisaalta tämä on todella surullista. Ihan sama, että seuraako somessa hylkäämänsä lapsen elämää vai ei, niin kumpikin on surullista. Kylmää ja tunteetonta. Mietin, että miltä tuntuisi nähdä oma lapsi ensimmäisen kerran tietokoneen näytöltä, tunnistaen piirteet hänessä?

Miten teillä näkyy arjessa?

Arjessa taaperon isättömyys ei mielestäni näy. Olen tottunut siihen, että olen hänen yksihuoltaja ja taapero on tottunut siihen, että hänellä on äiti. Hän ei osaa kaivata mitään mitä ei ole ja minä en osaa kaivata mitään muuta kuin tämänlaista perhemuotoa. Joten sanoisin, että arjessa nuorimman isättömyys ei ainakaan negatiivisessa valossa näy. Meillä on hyvä näin. 

Miten aiot kertoa lapselle hänen isästään? 

Kysymys, jonka vastausta pohdin jo raskaana ollessani. Olen sitä mieltä, että aikuisten välisistä mielipiteistä huolimatta toista “vanhempaa” ei saa lapselle haukkua. Koululaiset toki tietävät kokemuksestakin millainen biologia taaperolla on mutta en koe, että taaperolle on tarpeen avata sitä, miksi hänen biologiansa ei häntä halunnut. Sanoisin varmaan kysymyksien äärellä, 

Kaikki eivät ole valmiita vanhemmaksi ja se ei ole koskaan sinun vikasi. Olet toivottu ja rakastettu juuri tähän perhemuotoon, ja elämässäsi on paljon ihmisiä, jotka olivat valmiita sinun tuloosi. 

Pari kysymystä vielä.

Herättääkö pelkoja mitä traumoja aiheuttaa lapselle isompana? 

Ei herätä. Mielestäni jokainen perhemuoto on toimiva ja toisen biologisen ihmisen puuttuminen ei määritä yksinään lapsuudentraumoista. Se millaisissa lähtökohdissa ja millaisessa ympäristössä vaikuttaa myös siihen, että tuleeko lapselle traumoja. Kuten sanottu, jos jotain ei ole, sitä ei osaa niin syvällisesti kaivata. Totta kai tulee varmasti hetkiä, joissa taapero teini-iässä miettii missä biologia on mutta niistä selvitään puhumalla. Hänellä on edelleen muutama tosi vahva ja turvallinen miehenmalli elämässä, joten vaikka biologia ole läsnä, niin taaperolta ei puutu mitään.

Tuntuuko epäreilulta, että toisilla on isä ja sillä yhdellä ei? 

Rehellisesti sanottuna, kyllä se joskus tuntuu epäreilulta. Taaperon synnyttyä mietin paljon sitä, että miten hän on aina yksin ja kotona kun isot pääsevät joskus isälleen. Tai kuinka surullista se olisi kun taapero ei voisi tehdä biologialleen isänpäiväkorttia mutta koululaiset voivat. Huomaan kuitenkin, että mitä isommaksi taapero kasvaa, sitä vähemmän näitä mietin eikä epäreiluus enää ole koko ajan läsnä. Ehkä tämä on asia, jonka epäreiluus nostaa lasten keskuudessa pintansa kun taapero tajuaa, että isot lähtevät jonnekin ja hän jää aina kotiin.

Miten käsitellä asia lapsen kanssa? 

Koululaisten kanssa olemme paljon käsitelleet tätä asiaa mutta luonnollisesti yksivuotiaan kanssa emme ole käsitelleet. Sitten kun sen aika tulee ja taapero itse alkaa kysymään biologiansa perään, niin kerron lapsentasoisesti asioista ja vastaan totuudenmukaisesti kysymyksiin. Kuitenkaan haukkumatta biologiaa koska jos joskus tulee tilanne, että taapero kohtaa biologiansa, en halua, että hänellä on aikuisten asiat mielessä. Koen, että mahdollisen vanhempi-lapsi suhteen luomiselle ei koskaan tee hyvää se, jos haukkuisin biologian maasta taivaisiin. Aion kertoa positiivisia asioita ja näyttää kesäloma albumistamme kuvia koska hänellä on oikeus nähdä ja tietää, että millainen on puolet biologiasta ja mitä sieltä löytyy.

Se onko lapsi isätön vai ei, ei tee lapsen kasvualustasta yhtään huonompaa. Väitän, että monessa tarinassa toisen vanhemman puuttuminen tekee lapsen kasvusta tasaisempaa.

 

Ida

 

Lue myös:

Isä voi evätä lapselta isän.

Isä voi pitkittää isyydentunnustusta

Seuraa meitä:

Aitoplay

 

Vauvan biologinen isä vauvan elämässä?

Sain Instagramiin kysymyksen, joka kuului näin 

Tuleeko vauvan biologinen isä olemaa läsnä joskus hänen elämässä? 

En lähde tutkimaan kysymystä siltä kantilta mitä laki sanoo ja mitä oikeuksia lapsella on. Pohdin kysymystä täysin tunne pohjana ja siltä kantilta miten minä haluan mutta palataan ensiksi ajassa taakse päin, miten minä olisin halunnut, että asiat menevät. 

Sadussa olisin halunnut, että vauvan biologinen isä olisi vauvan elämässä. Viimeiseen asti olisin halunnut hänet mukaan synnytykseen ja jopa vauvan synnyttyä toivoin, että hän olisi tullut katsomaan vauvaa sairaalaan. Näin olisin halunnut asioiden menevän. Olisin halunnut, että vauvalla olisi ollut raskaudesta saakka kaksi vanhempaa enkä ikinä suunnitellut olevani yksinhuoltaja. Sadussa toivoin, että vauvan isä olisi hän, joka juoksee vauvan perässä teholla ja näyttää ensimmäisen kuvan vauvasta puhelimestaan. Saduissa kaikki päättyy aina onnellisesti.

Kunnes toisin kävi. Tosielämä johdatti toisenlaiseen suuntaan.

Vauvan biologinen isä ei ole elämässä.

Muistakaa taas, että en kirjoita asiaa lainopillisesti enkä sen pohjalta mitä joku naapurin kumminkaiman etana on mieltä. Kerron, että mitä minä ajattelen ja miten minä tänä päivänä haluan. Kuten sanoin otsikossa, niin biologinen isä ei ole vauvan elämässä.  

Hyvä niin. 

Valitettavasti en häntä tähän elämäämme haluaisikaan. En nyt, en huomenna enkä seuraavassa elämässä. En ole katkera hänelle siitä, että jäin odottamaan yksin ja jouduin valitsemaan kahden väliltä. En myöskään kadu sitä, että pidin vauvan miehen sijaan. En kadu suhdettamme enkä jossittele sitä, että rakastuin häneen koska sillä rakastumisen hetkellä hän oli elämäni rakkaus. Hänellä on aina paikka muistoissani ja kuva kesäloma-albumissamme mutta siitä huolimatta muistoissa hän saa pysyä. Olen vain huojentunut, että kaikki on takana päin.

Kaikki ei kuitenkaan mene saduissa ja noustuani monen kaatumisen jälkeen jaloilleni, en pysty avaamaan ovea. En vaan pysty enkä halua. Voin avata koska tahansa oven kenelle tahansa muulle mutta en vauvan biologiselle isälle. Toisaalta en edes usko, että minun tulisi koskaan edes harkita sellaista vaihtoehtoa. Kuten en usko siihenkään, että vauva toimittaisi isänpäiväkorttia biologialleen.

Järjellä tiedän miten asiat tulevat menemään, joten en enää edes toivo muuta enkä halua muuta. Nyt haluan vain tasapainoisen perheen.

Meidän koti, meidän perheellemme.

Koti missä nyt asumme, on meidän perheemme koti. Meidän näköinen ja vain meitä varten. Kotiamme ei ole rikkonut kukaan. Kodissamme vallitsee rauha ja turvallisuus. Siitäkin huolimatta vaikka sain taannoin tappouhkauksen, jossa uhattiin nylkeä lapseni. Lapseni edessäni ja sitten minut. Ei, en vaan pysty avaamaan ovea kenellekään muulle kuin meidän perheenjäsenille. Heille ketkä ovat meidän perhettämme ja meidän läheisiä. Siinä vaiheessa kun ero tulee, niin toisilla pysyy rakkaus ja välittäminen loppuun saakka mutta minulla se on sammunut. Siitäkin huolimatta, että vielä vuosi sitten toivoin asioiden menevän toisin.

Meidän perhe on tässä ja nyt.

Biologisen isän tuleminen elämään?

Kuten sanottu, en toivo biologista isää vauvan elämään. Vauvan, joka on viaton ja hentoinen. Aito ja vilpitön. Hän, joka rakastaa autoja, antaa kuolaisia pusuja ja suuttuu jos ei saa sitä mitä syön, ansaitsee kasvaa vain minun valvovien silmien alla. Nyt, huomenna ja seuraavassa elämässä. 

Jos kaivaisin esille lapsen oikeuden lain silmissä, niin lapsella olisi toki oikeus isäänsä mutta siitä huolimatta vauvani syö aamupalansa aina ainoastaan minun pöydässä. Hänestä ei tule reppureissaajaa eikä hänestä tule lupauksiin pettynyt. Lainopillisesti tiedän, että en voisi estää vauvan isän tulemista vauvan elämään mutta en myöskään sitä mahdollistaisi sormia napsauttamalla. Samalla tiedostan sen tosiasian, että vauvaltani on evätty isä eikä minun eikä vauvan tahdosta.

Kun lapselta evää biologian, koko ajan mahdollisuus suhteen luomiseen menee kauemmas ja kuilu kasvaa. Samalla tiedän sen tosiasian, että silloin kun kynnys nousee liian korkealle, sitä ei tulla ylittämään. Tosin en edes usko, että vauvan biologinen isä koskaan hänen elämäänsä tulisi ja hyvä niin. Vauvalla on niin sanottuja miehen malleja elämässä ja heitä ketkä opettavat ajamaan autolla kun äiti ei osaa. 

Biologia ei kuitenkaan ole tae hyvästä vanhemmuudesta.  

Ida

 

Lue myös:

Isä voi evätä lapselta isän.

Isätön isänpäivä

Seuraa meitä:

Aitoplayssa