Hae
Elämänmakuista matkaa

Vauvan biologinen isä vauvan elämässä?

Sain Instagramiin kysymyksen, joka kuului näin 

Tuleeko vauvan biologinen isä olemaa läsnä joskus hänen elämässä? 

En lähde tutkimaan kysymystä siltä kantilta mitä laki sanoo ja mitä oikeuksia lapsella on. Pohdin kysymystä täysin tunne pohjana ja siltä kantilta miten minä haluan mutta palataan ensiksi ajassa taakse päin, miten minä olisin halunnut, että asiat menevät. 

Sadussa olisin halunnut, että vauvan biologinen isä olisi vauvan elämässä. Viimeiseen asti olisin halunnut hänet mukaan synnytykseen ja jopa vauvan synnyttyä toivoin, että hän olisi tullut katsomaan vauvaa sairaalaan. Näin olisin halunnut asioiden menevän. Olisin halunnut, että vauvalla olisi ollut raskaudesta saakka kaksi vanhempaa enkä ikinä suunnitellut olevani yksinhuoltaja. Sadussa toivoin, että vauvan isä olisi hän, joka juoksee vauvan perässä teholla ja näyttää ensimmäisen kuvan vauvasta puhelimestaan. Saduissa kaikki päättyy aina onnellisesti.

Kunnes toisin kävi. Tosielämä johdatti toisenlaiseen suuntaan.

Vauvan biologinen isä ei ole elämässä.

Muistakaa taas, että en kirjoita asiaa lainopillisesti enkä sen pohjalta mitä joku naapurin kumminkaiman etana on mieltä. Kerron, että mitä minä ajattelen ja miten minä tänä päivänä haluan. Kuten sanoin otsikossa, niin biologinen isä ei ole vauvan elämässä.  

Hyvä niin. 

Valitettavasti en häntä tähän elämäämme haluaisikaan. En nyt, en huomenna enkä seuraavassa elämässä. En ole katkera hänelle siitä, että jäin odottamaan yksin ja jouduin valitsemaan kahden väliltä. En myöskään kadu sitä, että pidin vauvan miehen sijaan. En kadu suhdettamme enkä jossittele sitä, että rakastuin häneen koska sillä rakastumisen hetkellä hän oli elämäni rakkaus. Hänellä on aina paikka muistoissani ja kuva kesäloma-albumissamme mutta siitä huolimatta muistoissa hän saa pysyä. Olen vain huojentunut, että kaikki on takana päin.

Kaikki ei kuitenkaan mene saduissa ja noustuani monen kaatumisen jälkeen jaloilleni, en pysty avaamaan ovea. En vaan pysty enkä halua. Voin avata koska tahansa oven kenelle tahansa muulle mutta en vauvan biologiselle isälle. Toisaalta en edes usko, että minun tulisi koskaan edes harkita sellaista vaihtoehtoa. Kuten en usko siihenkään, että vauva toimittaisi isänpäiväkorttia biologialleen.

Järjellä tiedän miten asiat tulevat menemään, joten en enää edes toivo muuta enkä halua muuta. Nyt haluan vain tasapainoisen perheen.

Meidän koti, meidän perheellemme.

Koti missä nyt asumme, on meidän perheemme koti. Meidän näköinen ja vain meitä varten. Kotiamme ei ole rikkonut kukaan. Kodissamme vallitsee rauha ja turvallisuus. Siitäkin huolimatta vaikka sain taannoin tappouhkauksen, jossa uhattiin nylkeä lapseni. Lapseni edessäni ja sitten minut. Ei, en vaan pysty avaamaan ovea kenellekään muulle kuin meidän perheenjäsenille. Heille ketkä ovat meidän perhettämme ja meidän läheisiä. Siinä vaiheessa kun ero tulee, niin toisilla pysyy rakkaus ja välittäminen loppuun saakka mutta minulla se on sammunut. Siitäkin huolimatta, että vielä vuosi sitten toivoin asioiden menevän toisin.

Meidän perhe on tässä ja nyt.

Biologisen isän tuleminen elämään?

Kuten sanottu, en toivo biologista isää vauvan elämään. Vauvan, joka on viaton ja hentoinen. Aito ja vilpitön. Hän, joka rakastaa autoja, antaa kuolaisia pusuja ja suuttuu jos ei saa sitä mitä syön, ansaitsee kasvaa vain minun valvovien silmien alla. Nyt, huomenna ja seuraavassa elämässä. 

Jos kaivaisin esille lapsen oikeuden lain silmissä, niin lapsella olisi toki oikeus isäänsä mutta siitä huolimatta vauvani syö aamupalansa aina ainoastaan minun pöydässä. Hänestä ei tule reppureissaajaa eikä hänestä tule lupauksiin pettynyt. Lainopillisesti tiedän, että en voisi estää vauvan isän tulemista vauvan elämään mutta en myöskään sitä mahdollistaisi sormia napsauttamalla. Samalla tiedostan sen tosiasian, että vauvaltani on evätty isä eikä minun eikä vauvan tahdosta.

Kun lapselta evää biologian, koko ajan mahdollisuus suhteen luomiseen menee kauemmas ja kuilu kasvaa. Samalla tiedän sen tosiasian, että silloin kun kynnys nousee liian korkealle, sitä ei tulla ylittämään. Tosin en edes usko, että vauvan biologinen isä koskaan hänen elämäänsä tulisi ja hyvä niin. Vauvalla on niin sanottuja miehen malleja elämässä ja heitä ketkä opettavat ajamaan autolla kun äiti ei osaa. 

Biologia ei kuitenkaan ole tae hyvästä vanhemmuudesta.  

Ida

 

Lue myös:

Isä voi evätä lapselta isän.

Isätön isänpäivä

Seuraa meitä:

Aitoplayssa

Elämänmakuinen tunteiden kirjo.

Olin eilen iltapäivästä aivan rikki ja valmis heittämään hanskat tiskiin kaikesta. Tuntui, että siinä missä astun kaksi askelta eteenpäin, astun aina yhden taaksepäin. Miten sitä voikaan käydä niin, että hetkessä voi lähteä matto jalkojen alta ja mieli musertua. Sain soiton virastolta, asiasta, jonka keskeytystä olen toivonut jo pitkään mutta jota ei voida keskeyttää koska sille ei ole perusteita. Peruste olisi se, että vastapuolella olisi vakava tuomio. Perusteeksi ei riitä mikään henkisyyteen, välinpitämättömyyteen tai epävakauteen liittyvä syy koska niissä mennään sana sanaa vasten. Elämänmakuinen tunteiden kirjo oli käsillä ja olin sisältä pyhää raivoa ja surua täynnä.

Elämänmakuista matkaa blogissani näkyy kaikki tunteiden kirjo, joten annan siinä näkyä myös tämän asian tunteiden kirjon. Vuosi sitten olin vahvana sitä mieltä, että jokaisen tulee kantaa vastuu teoista ja siinä vaiheessa, jos minua uhkaillaan, vaadin vastuuta kahta kauheammin. Kuitenkin aikaa kului ja ajatus muuttui. Ajatus siitä, että mitä jos, nosti pintansa.

Mitä jos minulle tapahtuisi jotain?

Mietin alaotsikon mukaista kysymystä ja pohdin, että mitä jos minulle tapahtuisi jotain, mitä tapahtuisi vauvalle? Valitettavasti tilanne on tällä hetkellä se, että aikaa ei voi kelata taakse päin ja sanottuja sanoja perumaan. En voi kumittaa hetkiä enkä enää perua sanojani, vaikka kovasti niin haluaisin. Pitkän word-tiedoston lähetyksen lomassa toivoin kuitenkin, että huoleni ja vaatimukseni asioiden viemisestä toisille urille, otettaisiin huomioon.

Näin ei kuitenkaan tule käymään koska elämässä monessa asiassa mennään sana sanaa vastaan eikä se riitä kumoamaan asian etenemistä. Siinä vaiheessa, kun tämän kuulin, räjähdin puhelimen toiseen päähän ihan täysin ja kyseenalaistin koko etu edellä ratsastamisen.

Jos minulle tapahtuisi jotain, kuka huolehtisi vauvasta, kysyin ja vastaus oli

siinä vaiheessa sosiaalihuolto puuttuisi.

elämänmakuinen

Elämänmakuinen tunteiden sekamelska räjähti.

Tein harvinaisen selväksi sen, että sosiaalihuolto ei ole vaihtoehto siinä missä poissaolollaan loistanutkaan ei ole. Siitä huolimatta koen suurta pelkoa siitä, että onko vauva heidän käsissänsä kenen käsiin hän kuuluisi, jos minulle sattuisi jotain. Se puhelun jälkeen vauva heräsi itkuisena päiväuniltaan ja niin itkin minäkin. Pelkoa siitä, että minulle jotain sattuessa vauva joutuisi käsiin, joissa en ikinä haluaisi hänen kasvavan.

Tästä syystä olisin halunnut hakea oheishuoltajuutta mutta valitettavasti sekään ei ole mahdollista meneillä olevan prosessin vuoksi. Eli suomeksi sanottuna, en pysty turvaamaan mustaa valkoisella vauvani tulevaisuutta. Minua ei lohduta se, että sosiaalihuolto kuulisi pahimman sattuessa läheisiä koska minun ei ole lainopillisesti mahdollisuutta valtuuttaa ketään vauvan oheishuoltajaksi.

Vaikka ohjeishuoltaja(t) ovat itse tästä toiveesta tietoisia, niin siitä huolimatta pelko siitä, että saavatko he pidettyä pahimman sattuessa vauvan siellä missä sisaruksetkin ovat, on suuri. Muuta vaihtoehtoa kun ei ole. Vauvan paikka on nyt ja aina minun koululaisten kanssa saman katon alla.

elämänmakuinen

Ei parane kuolla.

Karkeasti sanottuna, ei parane kuolla, mikäli haluan turvata vauvalle rakastavan, tasapainoisen, turvallisen ja lämpimän kodin. Saattaa kuulostaa karulta mutta muuta mahdollisuutta ei ole sillä, jos minulle sattuisi jotain, vauvan kasvunpaikka ei olisi ikinä missään muualla kuin minun koululaisieni kanssa saman katon alla. Mikään muu vaihtoehto ei tule kyseeseen.

Ei edes se, että vauva laitettaisiin kassin kanssa hänelle tuntemattoman ihmisen luokse, jossa häntä olisi vastassa hänet hylännyt. Nämä on monimutkaisia asioita eikä näissäkään ole yhtä oikeaa suuntaa mutta niin kauan kuin minussa henki pihisee pidän huolta siitä, että hoitotahto on olemassa ja toiveet lasten sijainnista minulle jotain sattuessa, kaikkien tiedossa.

Kysyin myös samaisessa puhelussa, mitä jos suunta kääntyisin ympäri, onko minullakin oikeus heittäytyä yhtä hankalaksi?

En saanut vastausta.

Mutta näin meidän kesken sanottuna, ”olen kiva exä”- viitta on laitettu naulakkoon aikoja sitten.

Ida

Lue myös:

Isä voi evätä lapselta isän.

Isä voi pitkittää isyyden tunnustusta.

Seuraa meitä:

Instagramissa