Hae
Elämänmakuista matkaa

vuosi 2020


Tämä vuosi 2020 on ollut kaikkinensa äärettömän raskas ja tuntuu, että tämän vuoden koosteen tekeminen on jokseekin haastavaa sillä tähän vuoteen mahtuu niin paljon kaikkea. Sellaisia käänteitä, että mua oikein hirvittää kun kirjoitan tätä tekstiä. Heikompi olisi jo ostanut menolipun jonnekin kauas mutta mulle eräs ammattilainen sanoi ”Sä jaksat yhä nauraa”. Kyllä jaksan koska tämän pohjemmalle vuosi ei voi enää mennä ja mä uskon, että tästä on suunta vain ylöspäin. Käyn alla läpi tätä vuotta mutta en mitenkään kronologisessa järjestyksessä. Aloitetaan ensiksi vuoden hurjimmista känteistä ja siitä sitten siirrytään vuoden positiivisempii käänteisiin.

Tämä vuosi on pitänyt sisällään…

…leikkauksesta toipumista.
…vuoristorataisen parisuhteen.
…työttömyyttä sekä pätkätöitä.

…oman itsensä menettämistä.
…kohdunulkoisen raskauden.


…koronan tuomia haasteita.
…uusperheen hajoamista.…oman lapsen kasaamista uudelleen.
…pelkoja ja varpaillaan olemista.

…vaikeita valintoja.
… raskauden kanssa yksin jäämistä.

…paljon negatiivisuutta.

…paljon epävarmuutta.

…parisuhteellista yksinäisyyttä.

…loukatuksi tulemista ja henkistä väkivaltaa.

Jotta uusi alkava vuosi olisi toisenlainen, niin mä paketoin itselleni kääreisiin kirjan, jonka täyttäminen alkaa vuoden ensimmäisestä viikosta. Ensimmäisen viikon aikana kirja pyytää pysähtymään ja katsomaan menneeseen vuoteen, etsimään sieltä kiitollisuuden asioita. Hetken musta tuntui siltä, etten löytäisi mitään kiitollisuuden aihetta pian päättyvästä vuodesta mutta onhan niitä kuitenkin.

Olen kiitollinen siitä, että…

…selvisin leikkauksesta.
…sain työskennellä päiväkodissa.

…vietin lasteni kanssa täydellisen kesän.
…tein positiivisen raskaustestin.

…näin varhaisultrassa oikeassa asemassa olevan pienen.

…olin tyytyväinen kroppaani.

…miten paljon mulla on läheisiä ja turvallisia ihmisiä ympärillä.
…löysin liikunnan ilon.

…aloitin bloggaamisen.

…päästin irti myrkyllisyydestä.


…pääsin rakentamaan lapsilleni turvallista kotia.
…sain nauraa monta kertaa vatsalihakset kipeiksi.

…koin syvällisiä keskusteluita.

…uskalsin pyytää apua.

…opin sanomaan ei.
…vietin koko kesän lomalla.

…pystyin mahdollistamaan lapsille sitä mitä he tarvitsevat.

…aloin eron jälkeen panostamaan itseeni.

…saan herätä aamuisin kahden pienen aarteen halaukseen.
…saan tuntea hentoisen vahvoja potkuja.

…toteutin yhden unelmistani hankkimalla meille kissanpennun.

…olen itse oman talouteni herra.

…pysähdyin monta kertaa miettimään mitä haluan.
…sydämeni on iso ja sinne mahtuu paljon hyvyyttä.

…oivalsin kuinka yksi menetys voi avata uuden oven.

…olen saanut ihania viestejä tuntemattomilta.

Yhteenveto.

Olen vahvasti sitä mieltä, että tämän vuoden käänteet ja kokemukset pystyy kääntämään ensivuoden vahvuudeksi. Koen myös, että ilman kokemuksia, en olisi saavuttamassa uusia asioita. Mulla alkaa vuosi sillä, että blogi siirtyy Vaikuttajamedialle ja hetken päästä siitä jatkuu opinnot, samalla kun tavoittelen ammatillisesti unelmaani. Kaiken vuoden alun unelmien aloituksen keskellä pääsen rakentamaan kotia mulle ja kolmelle lapselle, joista hentoisesti potkiva päätti tarttua sitkeästi mukaan.

Vaikka tämä vuosi on ollut raskauden asioiden vuosi ja mä odotan tämän vuoden päättymistä, niin siitä huolimatta olen omalla tavallaan kiitollinen siitä, että sain kokea tämän vuoden. Ilman tämän vuoden käänteitä en olisi onnellinen. Onnellisempi nyt kuin esimerkiksi keväällä tai kesällä tai minään muuna hetkenä.

Mä olen onnellinen siitä, että olen tämän vuoden aikana päässyt tähän pisteeseen ja ylpeä itsestäni, että voin seistä selkäsuorana ja kohdata maailman omana itsenäni tietäen oman arvoni. Sen, että mä olen helvetin upea ja vahva nainen, joka kaiken kokemuksen jälkeen seisoo entistä vahvempana, pystyen katsomaan peiliin ja myöntää myös omat virheensä.

Ihanaa ja parempaa vuotta 2021 jokaiselle!

Halauksin,

Ida

Kohdunulkoinen raskaus.

Heinäkuu 2020, kohdunulkoisen raskauden todennuksesta takana muutama päivä.

Mitä et näe tässä kuvassa?

Sitä kuinka vuodin tässä kuin seula! Sitä kuinka positiivinen raskustesti ei ollut sananmukaisesti positiivinen. Tiesin raskauden olevan kohdunulkoinen tai alkava keskenmeno. Olin vuotanut jo kolme viikkoa, kuiskaten joka ilta ”pysy kyydissä myttynen”. Neljä päivää ennen tämän kuvan ottamista olin lasteni kanssa Puuhamaassa, juosten jatkuvasti vessassa. Kuiskasin vielä sinä iltana myttyselle vaikka tiesin, että hän ei kyydissä enää olisi. Tiesin sisimmissäni, että raskaus oli mennyt pipariksi. Tiesin sen vielä Puuhamaa reissua seuraavana päivänä kun olin Naistenklinikalla ultrassa ja sain kuulla ”Kohtu on tyhjä”.

Kysyin monta kertaa ”Oletko aivan varma?”. Lääkäri oli, niin oli myös sairaanhoitaja sekä kätilö. He olivat kaikki samaa mieltä. He olivat kaikki oikeassa vaikka en olisi halunnut uskoa. Vuodon määrästä huolimatta halusin toivoa, että myttynen olisikin jossain jemmassa. Lähdin kuitenkin Naistenklinikalta isku vasten kasvoja. Lähdin sieltä samasta paikasta täristen, jossa olin viime jouluna joutunut hoitovirheen vuoksi hätäleikkaukseen.

Vihainen koko maailmalle.

Olin sillä hetkellä vihainen hoitaville lääkäreille ja syytin heitä ajatuksissani siitä, että ensiksi he pilasivat kroppani, naiseuteni ja sitten he veivät kyvyn raskautua.

Eihän se oikeasti ollut kenenkään ultraajan vika, aikuisten oikeesti tiesin sen mutta siltin. Soimasin heitä mutta ennen kaikkea soimasin kroppaani joka petti minut, tuotti tuskan.

Soimasin sinä samaisena päivänä koko universumin kaikkeuden.

Soimasin ja itkin niin paljon kuin ihminen koskaan voi. Miten johonkin joka oli muutaman viikon sisällä kypsytellyt, voikin kiintyä niin voimakkaasti?

Se tunne on jotain ihan käsittämätöntä.

Nyt pipariksi menneestä raskauden päättymisestä on kulunut hoitotoimenpiteineen noin kolme kuukautta ja vihdoin uskalsin sanoa ääneen

”Kaikella on tarkoitus”.

Kokemuksen ansiosta saan olla erityisen kiitollinen, että pystyn peittelemään iltaisin kaksi mahtavan rakasta, super tärkeää aarretta.❤️

Noin kirjoitin yhteen instragramin päivitykseen, lähipiirin ainoastaan tietäessä, että olin postauksen julkailu hetkellä kiitollinen myös sisällä kasvavasta pullasta. Pienestä salaisuudesta ja ilon aiheesta, jonka ääneen kuuluttamista jo kovasti odotin.

Ida

Lue myös:

Ensimmäisen kolmanneksen oireet.

Seuraa meitä:

Instagramissa.