Hae
Elämänmakuista matkaa

Äiti, joka teki perheestä lastensuojelu ilmoituksen.

Luitteko jo Iltasanomien sivuilta eilen haastattelun, jossa kerroin, että olen tehnyt perheestäni lastensuojelu ilmoituksen? Jos luitte, niin kiitos lukemisesta. Haastattelun tekeminen oli todella mielenkiintoista, jännittävää ja luontevaa mutta siitä huolimatta jännitin sitä, että miltä teksti näyttäisi ruudulla. Koko Suomen kansan edessä, sunnuntaiaamusta, kun jengi juo aamukahvia. Minun otsikkoni ruudulla. Ihan hirmu jännittävää. 

Sain onneksi oikolukea tekstin torstaina ja luettuani sen, sydämeni täyttyi onnellisuudesta ja hyvän olon tunteesta. Teksti oli ja on aivan minun näköiseni. Teksti näyttää paremmalta mitä koskaan osasin odottaa. Uppouduin täysin niihin tunteisiin mitä teksti toi tullessaan. Olen äiti, joka teki perheestään lastensuojelu ilmoituksen ja kerron sen sunnuntaiaamuna kaikille, jotka uutisia lukevat. 

Mielettömän hurjaa.

Fiilikseni sunnuntaiaamuna puoli kymmenen aikaa olivat sekavat. Odotin koko aamun jutun julkituloa ja sen tultua Iltasanomien verkkosivuille, jännitys nousi huippuunsa. Eniten jännitin miten läheiseni reagoisivat juttuuni mutta myös sitä, että millaista palautetta saan ihmisiltä. Täysin vierailta ihmisiltä, jotka lukisivat siitä kuinka olen lastensuojelu ilmoituksen tehnyt kolmena lapsen yksinhuoltaja. 

Mielettömän hurjaa, oli ajatukseni sunnuntaina. Koko päivän. Sydämeni täyttyi toinen toistaan ihanista viesteistä, tuesta ja tsempeistä sekä kiitoksista. Ajatelkaa, minua kiitettiin siitä, että uskalsin kertoa näin aran asian ääneen. Ihan mielettömän hurjaa kuulla, että äiti, joka teki perheestään lastensuojelu ilmoituksen saa kiitoksen.

Viestien ja reagointien merkitys on valtava.

Olen lukenut eilen myöhään yöhön saakka ja tänään aikaisin aamulla teidän viestejänne, ja vieläkin odottaa vastaamattomia viestejä. Haluan jokaiselle vastata rauhassa ja ajatuksella koska jokainen viesti on sen arvoinen. Jokaisen viestin sanat merkkaavat todella paljon ja arvostan sitä, että näette vaivaa kirjoittaa viestein ajatuksianne. Joku jakaa oman tarinan, joku kiittää, toinen laittaa sydämen ja joku etähalauksen.  

Jokainen reagointi on yhtä arvokas ja ISO palkka minulle siitä mitä teen eli puhun asioista asioiden oikeilla nimillä. 

Viestien ja reagointien merkitys on ollut valtava, ja samalla se on näyttänyt se, että kuka seisoo oikeasti vierelläni ja kuka ei. En tietenkään oleta, että jokainen minun polullani oleva laittaisi viestiä ja kertoisi olevansa ylpeä minusta. Mutta voin sanoa, että heitä ei todellakaan montaa eilisen jutun perusteella ollut. Ihan muutama, yhden käden sormin laskettavissa oleva määrä.

Samalla tiedän sen, että laatu korvaa määrän enkä menetä siitä mitään jos oletettujen kymmenien sijaan kourallinen laittaa viestiä minulle tärkeän asian vuoksi. Tästä syystä jokaisen viestin ja reagoinnin merkitys on valtava, ja tuo uskoa siihen, että suunta mihin kuljen, on oikea. Iltasanomien jutun myötä tunne siitä, että ketkä ansaitsevat jakaa elämäni tärkeitä merkkipaaluja, ovat juuri ne tyypit, jotka seisovat vierelläni myös silloin kun minulla menee hyvin.

Kiitos sinulle, joka luit juttuni.  

Ida