Hae
Elämänmakuista matkaa

Kuka on äitiyden takana?

Äitiyden takana.

Näin naistenpäivän kunniaksi ajattelin pysähtyä itseni äärelle. En katsoa minuuttani äitinä, raskaana olevana naisena, puolisoehdokkaana tai minään muuna tittelinä. Vain ja ainoastaan minänä. Kuka on äitiyden takana? kysymys on varsin mielenkiintoinen, jonka äärelle tulee äitinä ollessa harvoin pysähdyttyä koska äiti – titteli on aika voimakkaan määrittelevä. Kuten koin myös äitiyden, äitipuolen ja avopuolison titteleiden yhdessä olevan todella voimakkaita, joiden alle minuuteni hukkui. Noita titteleitä samaan aikaan kantaessa huomasin muiden määrittelevän minut ihmisenä sekä ympäriston tuoman oletuksien siitä millainen neljän lapsen aikuisena ja yhden miehen naisen tulisi olla. Ehkä parhain lause minkä kuulin, oli ”Onhan sun nyt jaksettava koska olet äiti ja puoliso, et sä voi tossa kohdin kääntää selkää”. Entäs MINÄ naisena, se kuka on titteleiden alla? Sillä ei monessakaan asiassa tunnu olevan merkitystä.

Muistan ne lukemattomat kerrat kun unelmoin ääneen kätilön työstä, niin kuulin, ”Et sä voi lähteä vuorotyöhön koska olet äiti.”. Muistan ne hetket kun itkin, niin mulle sanottiin että tässä iässä pitäisi hillitä tunteet. Ne kerrat kun olen halunnut elää naisena ja jahdata unelmia, lähteä festareille tai kaupunkilomalle, kuulin kieltävän lauseen perustuen äitiyteen ja siihen, että olen parisuhteessa. Siinä vaiheessa pitäisi tinkiä omista haaveistaan koska on äiti, äitipuoli ja avopuoliso.

Joten onneksi on olemassa naistenpäivä muistuttamassa siitä, että jokainen nainen on muutakin kuin etuliitteiset tittelit kertovat. Äitiydestä huolimatta pinnan alla on minä. 31-vuotias nainen mutta millainen nainen siellä äitiyden takana on? Kaikista etuliitteisistä titteleistä huolimatta mä olen nainen, jolla on unelmia ja tänä päivänä minkään tittelin ei pitäisi antaa määritellä sitä, että miten unelmoit, koet ja elät.

Tässä kuvassa näkyy kaikki ne piirteet mitä mä itsessäni rakastan.

ääni kuuluviin.

Äitiyden alla on nainen, joka lapsena piti itsestään pientä ääntä kaveripiirin keskellä koska sisäinen tyttö häpesi itseään. Niin omaa ulkokuortaan kuin omaa sisintään. Omaa nauruaan, hymyää, silmiään, hiuksiaan, kropan mallia että herkkyyttään, änkytystään, hidasta kykyä oppia asioita ja ujouttaan. Aikuisuuden hyvällä puolen uskallan sanoa noiden aikojen olevan takanapäin mutta matka lapsuuden tuntemuksista tähän päivään, naiseksi, on ollut kivinen. Mutta se tunne mikä nyt minuudestani on, niin on mahtava. Enää en verhoile itseäni mihinkään tai yritä sovittaa itseäni muottiin koska mä olen tämmöisenä naisena varsin upea pakkaus. Sellainen mahtavan ihana mimmi, jonka mies kuin mies ottaisi rinnalleen. Kun julkaisin tämän tekstin , niin mulle tuli tunne, että olen saanut ääneni takaisin. Sen voiman mikä mussa on joskus ollut mutta se voima mikä hukkui titteleiden alle ja oletuksien sekaan.

Millainen nainen mä olen?

Nainen, joka on uskaltanut vuosien aikana pitää tyylistään kiinni. Pukeutumatta muiden määrittelemällä tavalla tai verhoamatta vartaloani monta numeroa liian suuriin tunikoihin, vain sen vuoksi ettei masumakkarat näkyisi. Se tunne kun kesällä 2020 puin päälle napapaidan, oli pirun mahtava tunne! Pidän rohkeana voimana sitä, että voin kaikista titteleistä huolimatta pukeutua juuri kuten haluan.

Nainen, joka antaa persoonan näkyä myös hiustyyleissä! Kun kerran leikkautun sivusiilin, kuulin ”Oletpa rohkea äiti, kun uskallat leikkauttaa sivusiilin!”. Äitiyden myötä kenenkään ei pitäisi harmaantua vaan antaa oman naiseutensa loistaa koska kaiken takana on kuitenkin nainen, minä ja minuuteni. Tätä(kään) ei pitäisi antaa kenenkään tai minkään määritellä.

Nainen, joka rakastaa nauruaan! Vihdoin, vuosisatojen jälkeen mä rakastan nauruani!

Nainen, joka rakastaa sydäntään ja sitä tunnetta mikä sydämessä on. Sydämessäni on sellainen tunne, että pystyn kohtaamaan ihmiset omana itsenäni ja avoimesti, mun ei tarvitse piilotella mitään tai esittää mitään muuta. Mä voin olla se kuka olen ja seistä selkäsuorana.

Nainen, joka uskaltaa sanoa ääneen jos ei osaa jotain tai tiedä jotain ilman, että häpeisin sitä.

 

olen myös:

Nainen, joka kantaa kroppaansa ylpeydellä mutta voin sanoa, että tähän meni 30 (!!) vuotta, että uskalsin kävellä kotona alasti piilottelematta itseäni. (toim.huom. nyt raskaana ollessa fiilis omasta kropasta seilaa eestaas MUTTA ennen raskautta oleva kroppa oli tajuttoman kuuma ja juuri sellainen kroppa missä mä viihdyin!).

Nainen, jolla on lukihäiriö mutta joka ei anna sen estää bloggaamista taikka opiskelua eikä myöskään ääneenlukua. Ne vaan tehdään tavallista hitaammin mutta so what?

Nainen, joka rakastaa itsessään silmiään! Näitä upeita silmiä mitä mä lapsena häpesin.

Nainen, joka on herkkä ja tunteellinen, ja uskaltaa pitkästä aikaa avoimesti itkeä ja ääneen sanoa kaikki tunteensa.

Nainen, joka katsoo itseään ylöspäin koska on selvinnyt niin monesta asiasta, josta heikompi ei selviäsi. Se on vahvuus, että kaiken kokeman jälkeen mä olen mä!

Nainen, joka seisoo sanojensa takana ja uskaltaa vihdoin tuoda äänensä kuuluviin pelkäämättä mitä muut mahtaa ajatella.

Nainen, joka rakastaa tanssimista baarinlattialla ja joka Anatuden soidessa pistää menoksi, lonkeron läikkyessä!

Nainen, joka harjoittelee EI sanan sanomista.

Mitä muuta olen?

Nainen, joka uskaltaa kohdata vieraan ihmisen ilman väritettyä ulkokuorta. Nainen, joka on avoin, unelmoitsija, pilvilinnoissa elävä, kaunis, hauska, kuuma, ihana, lämmin, luotettava, haaveilija, herskyvä, rehellinen ja sydämellinen!

Näitä kaikkea mä, naisena olen.❤️

 

Ihanaa naistenpäivää kaikille naisille!?

-Ida

 

Seuraa matkaani:

Instagramissa.

 

Matkan takana – meidän perheemme.

Meidän perheemme.

Elämänmakuisen matkan takana on pinnan alle kurkistava ja avoimesti elämästään puhuva äiti, joka etsii naiseuttaan kaiken äitiyden keskeltä. Äitiyden lisäksi olen lähihoitajaopiskelija, joka suorittaa parhaillaan opintojen viimeistä vuotta, toivoen, että suurin osa opinnoista tulisi tehdyksi ennen virallista äitiyslomaa. Lähihoitajan opinnot ovat vuosia olleet haaveeni ja työnalla, ja olen saanut maistaa pienen palan tätä alaa työskennellessä muutaman vuoden päiväkodissa.

Perheeseeni kuuluu 9-vuotias poika, joka tunnetaan blogissa nimellä Isoveli ja 7-vuotias tyttö, joka tunnetaan blogissa nimellä Sisko. Koululaisten lisäksi perhe täydentyy toukokuussa 2021 h-hetkensä saavuttavalla, mahassa hentoisen vahvasti potkivalla pojalla, joka tunnetaan nimellä Pulla. Pulla on tähän mennessä saavuttanut raskausviikon 20, joten h-hetki lähestyy. Heidän lisäksi meidän perheeseemme kuuluu neljän kuukauden ikäinen karvainen kaveri, nimeltään Naxu

Mikä tekee meidän kombosta hieman erilaisen?

Se, että koululaiset käyvät isällään säännöllisesti joka toinen viikonloppu ja lomakausilla puolet ajasta mutta pullan isä ei ole kuvioissa mukana sillä jo varhaisessa vaiheessa piti tehdä valinta kahden väliltä. Joten tässä sitä ollaan valinnan tehneenä, juuri kolmevuotisen uusperhekuvion päättyen säpäleiksi ja odottavan äitinä. Vaikka kahdella ensimmäisellä lapsella isä on aktiivisesti mukana ja mullakin tukiverkostoa lähellä, niin siitä huolimatta kolmannen odottaminen tuntuu toisinaan aivan äärimmäisen yksinäiseltä ja moni jännityksen sekainen kysymys valtaa mielen.

Kysymykset, jotka valtavat mielen.

Millaista on odottaa yksin? Mistä unelmoin? Millainen äiti olen? Millaista on erota samaa aikaa kun ruudulla sykkii pieni sydän? Kuka on äitiyden takana? Millainen nainen olen? Millaista on olla kahdelle isommalle yhteishuoltaja ja tulokkaalle yksinhuoltaja? Ennen kaikkea millainen on elämänmakuinen matka? Nämä ja paljon muuta selviää matkanvarrella. Tervetuloa mukaan, elämänmakuiselle matkalle.

Toivottavasti hyppäätte Elämänmakuiselle matkalle mukaan ja kommentoitte rohkeasti mietteitänne, kehuja ja risuja sekä mitä tahansa mitä mieleen tulee. ❤️

 

Ida, 31-vuotias ikuinen pilvilinnoja tavoitteleva, deittailuun skeptisesti suhtautuva nainen.

 

Lue myös:
Tervetuloa arki!
Seuraa meitä:
Instagramissa.