Hae
Elämänmakuista matkaa

Pupu on käynyt.

Meidän pääsiäisen vietto alkoi sillä, että ensimmäinen lapsi tuli alakertaan klo 05:37 kuiskimaan korvaani ”Äiti, pupu on käynyt”. Tässä kohdin meidän perheessä on tavallisesti yö mutta mun lapset on sellaisia, jotka heräävät aina spessu päivien aamuina kukonlaulun aikaan.? Näillä viikoilla kahvin voima ei ole tehokkain sillä aamuisin maistuu vain kupillinen laimeeta kahvia ja sekin kerkiää tunnissa jo väljähtymään..

Puoli seitsemän annoin luvan nousta tutkimaan mitä pupu on tuonut! Ja saalishan ilahdutti lapsia todella paljon.? He saivat heti aamutuimaan syödä yhdet yllätykselliset suklaamunat, ennen aamupalaa. Tämäkin on sellainen luksus juttu spessu päivinä, ei ole niin justiinsa syökö herkut ennen puuroa.?

Aamutouhujen jälkeen lähdettiin siskolleni pääsiäisen viettoon ja musta oli ihana kävellä aamunsarastaessa bussipysäkiltä juna-asemalle kun ympärillä ei ollut ketään muuta. Ihana rauha vallitsi mielen. Siskollani vietimme päivää hodareita syöden, yhdessä leikkien ja ulkoillen. Voin sanoa, että kun viisipäinen serkuslauma pääsee vauhtiin, niin tulee ajat päiväkoti työstä mieleen! Vauhtia ja ääntä riittää!

Potkulauta ostoksille.

Päivän jälkeen lähdimme vielä kaupoille ennen kotiin pääsyä. Lapset nimittäin halusivat uudet potkulaudat ja mehän mentiin ne ostamaan! Kumpikin katseli netistä mitä haluaisivat ja isoveli opetti pikkusiskolle hieman hinta tuntemusta? Olen onnellinen, että lapsissani näkyy parempi rahankäytön ajatustapa kuin allekirjoittaneella. Kiva nähdä, että opit on mennyt perille. Kotiin päästyämme toinen pääsi testamaan lautaansa mutta toinen ei sillä sen kasaaminen ei ottanut onnistuakseen. Kolmen tunnin jälkeen lopetin, etäavustuksesta huolimatta kasaamisen. Huomenna uusi yritys, paremmalla onnella.. Voin sanoa, että tämmöiset hommat ei todellakaan ole mun heiniäni!

Tämän touhukkaan päivän jälkeen vietämme huomisen päivän ihan perheen kesken ulkoillen, saunoen ja televisioita katsoen. Ja päivän päätteeksi pedataan lapsille pedit mun viereen, jossa he saavat loppu pääsiäisloman nukkua.❤️

Munarikasta pääsiäistä!?

-Ida

 

Lue myös:

Perheaika.

Seuraa matkaani:

Instagramissa.