Hae
Elämänmakuista matkaa

Viikko 48 – vartin tiivistys.

Tänään pukkaa pääkipua ja pahaa oloa, joten on aika jälleen ottaa vartin taktiikka ja pistää kellosta ajastin vartiksi. Vartti aikaa tiivistää tämä viikko. Viikko 48, joka alkoi alamäki syöksyllä, vain jatkaakseen syöksemistä kohti syvää kuilua. Kirjoitin alkuviikon tapahtumista käänteineen tänne! Viikko 48 ei kuitenkaan ollut loppua kohden yhtä alamäkeä, vaikka tänään tuntuukin olevan hieman heikko happi. Lähdin eilen ystäväni, Maxin kummitädin kanssa viihteelle ja täytyneen sanoa yksi asia.

Alkoholi ei ole enää hyvä ystäväni vaan päinvastoin, vihollinen. Lukumäärällisesti en eilen ihan hirmuista määrää juonut mutta ilmeisesti harjoituksen puutetta on ilmassa. Tänään olen ollut vuosisadan pahimmassa kunnossa ja aamulla sängynpohjalla mietin, että ei kiitos enää ikinä. Miten tulikaan äitiä ikävä, kun puhuin norjaa koko yön ja aamulla puoli yhdeksän aikaa mietin, että millä hitolla selviän kotiin.

Suunnaton onneni on ystäväni ja ihmiset elämässäni. Sain autokyydin kotiin mutta sain eilen myös autokyydin menoilleni. Miten ihana onkaan, että elämässä on ihmisiä ympärillä ketkä siinä hetkessä, kun podet vuosisadan oloa, tulee hakemaan ja tuo kotiin.

viikko 48 – koosteet.

Maanantaina – Mitä toivon joululta?

Keskiviikkona – Tulevaisuuden haaveet.

Torstaina – Viikkoni tähän asti.

Perjantaina – Blogin luetuimmat postaukset.

Max yön hoidossa.

Eilen tosissaan Max oli ystäväni kanssa yön, ja hänellä oli mennyt suhteellisen hyvin. Mitä nyt illalla oli 45min pistänyt vastaan maitopullolle mutta nukahtanut loppujen lopuksi. Ensimmäisen yö herätyksen jälkeen hän oli nukahtanut heti maidon juotuaan mutta toisella herätyksellä hän pisti naureskellen. Parin tunnin hereillä olon päätteeksi nukahti. En tiedä mikä nauru hepuli hänellä oli ollut mutta ilmeisesti oli hauskaa seuraa, joten mitä turhaan sitä siinä vaiheessa nukkumaan.

Mitäpä vielä?

Vielä olisi seitsemän minuuttia kellossa aikaa ja mitä vielä sanoisin. Varmaan sen, että kokonaisuudessaan viikko oli yhtä vastoinkäymistä toisen perään mutta miten niistä huolimatta elämä voi välillä olla hauskaa. Nyt Max on ollut yöunilla jo 30 min (klo 14:15) ja minä aion nostaa tämän jälkeen jalat sohvalle, ja juoda pullollisen limua – pitäydyn jatkossa näissä juomissa.

Ida

 

Seuraa meitä:

Instagramissa.

Raskauviikko kuusitoista.

Raskausviikko 16.

Uuden, alkaneen raskausviikko 16 kunniaksi ajattelin tehdä leikkimielisiä testejä siitä, että kumpi mulle olisi tulossa. Tyttö vai poika?

1. Oikealla kyljellä nukkuminen tietää tyttövauvaa ja vasemmalla kyljellä nukkuminen poikavauvaa.

Nukun kummallakin kyljellä mutta enemmän mahalleen.

2. Laita leivinjauhetta lasiin ruokalusikallinen tai kaksi. Lisää hieman omaa virtsaasi leivinjauheeseen. Jos yhdistelmä sihisee kuin limsa, odotat poikaa. Jos virtsa ei aiheuta leivinjauheeseen reaktiota, odotat tyttöä.

Hahah. Poika tämän mukaan.

3. Jos odottavan

äidin iho on superpehmeä, luvassa on tyttövauva. Mikäli iho on kuiva, tulossa on poikavauva.

Tyttö siis mikäli naaman kuivuutta ei lasketa.

4. Jos säärikarvasi alkavat kasvaa tavallista kiivaammin raskauden aikana, on lupa odottaa poikavauvaa.

Tyttö tämän mukaan.

5. Mikäli et raskausaikana saa tarpeeksesi suklaasta ja muusta makeasta, odotat tyttövauvaa. Jos taas sipsit, juustot ja muu suolainen herkuttavat, tulokas on poika.

Leivonnaisista tyttöpiste.

6. Jos sikiön syke

on alle 140 lyöntiä minuutissa, tulokas on poika. Jos sydämen lyöntitahti on kiivaampi kuin 140 lyöntiä minuutissa, tulokas on tyttö.

Sykkeet huitelee about 150-160 paikkeilla eli tyttö.

7. Kiinalaisen kalenterin mukaan.

Tyttövauva.

8. Raskausoireet

  • Pahoinvointi -> tyttö
  • Närästys -> poika
  • Karvojen kasvu -> poika
  • Kiukkuisuus -> tyttö

Pahoinvointi, check! Närästystä, noup! Karvojen kasvua, noup! Kiukkuisuutta, kenties?

Tyttö siis!

9. Nub-teoria.

Mikäli sikiön jalkojen välissä sijaitseva sukupuolikyhmy on erkanevassa kulmassa (yli 30 astetta) selkärankaan nähden, kyseessä olisi poika. Samansuuntaisuus selkärangan kanssa puolestaan on tytön merkki (kulma alle 10 astetta).

Tästä ei ole sitten mitään hajua! Kuten ei myöskään kallojen tulkinnasta..

10. Vau.fi-sivustolla Odotatko tyttöä vai poikaa-testi.

Tämän testin mukaan poika.

11. Poikaraskauksissa suurempi ruokahalu.

Lasketaanko suureksi ruokahaluksi koko kylän edestä syöminen?

12. Stressi lisää pojan todennäköisyyttä.

Mä voisin väittää olevani rauhallisuuden perikuva mutta jokainen läheiseni kumoaisi tämän väitteen. Poika siis.

13. Tässä vertaillaan äidin ikää synnytyshetkellä ja vauvan syntymävuotta. Jos molemmat luvut ovat parillisia tai parittomia, vauva on tyttö.

Vauva syntyy vuonna 2021 ja mä olen silloin 31 eli tyttö.

Tyttö 7

Poika 4

Olipas kiva tehdä raskausviikko 16 kunniaksi tämmöisiä hauskoja testejä. En tehnyt näitä koskaan isompien odotuksien aikana mutta nyt olen innostunut tästä(kin). Leikkimielisten testien perusteella tulos painottuu tytön puollle. Oma fiilis on jo kauan ollut tytössä, joten hauska tehdä tämmöisiä testejä. Mulla on oma fiilis osunut kummankin isomman raskauksien kohdalla täysin oikeaan! Esikoista odottaessa unelmoin pojasta tummilla piirteillä ja sain pojan tummilla piirteillä, tyttöä odottaessa haaveilin tytöstä vaaleilla piirteillä ja sain tytön vaaleilla piirteillä. Aikuisten oikeasti sillä ei ole mitään väliä kumpi tällä kertaa tulee. Kahden ensimmäisen raskauden kohdalla sillä oli mulle merkitystä kumpaa sukupuolta tulee mutta nyt ei ole.

Maanantaina mä menen lasten ja ystäväni kanssa ultraan katsomaan, että nähdäänkö me kumpi vauva olisi tulossa. Jännää!

Halauksin,

Ida

Lue myös:

Maanantai-salille.

Seuraa meitä:

Instagramissa