Hae
Elämänmakuista matkaa

Tervetuloa arki.

Tervetuloa arki!

Lapsilla alkoi tänään arki eli vuoden ensimmäinen koulupäivä ja saanko sanoa ääneen, että mä laskin jo öitä tähän aamuun? Mä vietin loman aika tiiviisti lasten kanssa ja myönnän, että suoneni katkesi harvinaisen monesti menneen kahden viikon aikana. Kun kuuntelet päivästä toiseen lasten nahistelua ja taistelet joka asiasta, aina hammaspesusta siihen kuinka lumipalloja ei saa heittää autoja päin, voin sanoa, että pinna katkesi muutaman sadan miljoonan kerran. Joten tänä aamuna sanoin mielessäni Kiitos arki, sinua olen odottanut.  Olen odottanut arkea siitäkin huolimatta, että kirjoitin eilen aamulla tämän postauksen. Vaikka arki tuntuu välillä yksinäiseltä, niin lasten kanssa oleminen 24/7 tuntuu toisinaan siltä, että olet jatkuvan ydinsodan keskellä.  Lasten kanssa lomalla oleminen on nimittäin välillä sellaista taistelua ettei tosikaan.

Loman aikana olen pyöritellyt silmiäni jokaiselle tunnetaidon neuvolle, jossa kehdataan neuvoa miten lasta pitäisi ymmärtää kun hän raivostuu kaupassa, jossa ei saa sitä lelupakettia vaikka edellisenä päivänä pukki toi jo kasan krääsää. Siinä vaiheessa kun lapsesi kertoo kärkkäästi mielipiteensä siitä kuinka äiti on idiootti tai kuinka häntä ei voisi vähempää kiinnostaa pukea pakkasella ulkohousuja, olen valmis tunkemaan oppaat lapsen tärkeästä tunne-elämän tukemisesta jonnekin pimentoon.

Jos olet vanhempi, osaat samaistua asiaan.

Suutarin lapsella ei ole kenkiä.

Ollessani päiväkodissa töissä, hermoni kestivät mainiosti sen kun lapsi heitti saappaan naamaani tai sen kun oli tyhmä aikuinen, kun en antanut tablettia kuudelta aamulla. Mutta sen kerron, että ne samaiset hermot eivät kestä samanlaista uhmaamista kotona mitä ne kesti töissä.

Lomalla ne hermot kuitenkin kiristyy entisestään koska ollaan niin tiiviisti yhdessä. Liikutaan meidän kolmikkona joka paikkaan ympärivuorokauden, joten en ihmettele yhtään, että jokaisen meidän suoni poksahtaa toisiimme. Mutta siitä huolimatta sitä välillä toivoisi, että omaisi samanlaiset lehmänhermot mitä työelämässä ollessaan oli. Samalla sitä toivoisi, että lapset lopettaisivat joka asiasta vääntämisen.

Koska välillä mietin, että mitä se hyödyttää, että huutaa naamapunaisena jostain asiasta jos sen asian toteuttaa kuitenkin? Esimerkkinä tänä aamuna kuuntelin siskolta vartin huutamisista siitä kuinka olen ostanut typerät ulkohousut ja hän ei varmana niitä pue, kunnes huutamisen jälkeen puki kuitenkin ja tullessaan koulusta kotiin, kehui henkselihousujen lämpöisyyttä. Tässä vaiheessa mietin jälleen asian logiikkaa?

Loman ihanuutta.

Lukuisista yhteydenotoista huolimatta lapset kokee, että heillä oli tosi kivaa lomalla ja luettelivat eilen illalla kaikkia kivoja juttuja mitä me yhdessä tehtiin. Samalla mä soimasin hiljaa mielessäni itseäni siitä, että lomalla tuli paukutettua päätä seinään ja taisteltua lasten kanssa joka asiasta. Mutta tämäkin paukuttelu kuuluu myös siihen vanhemmuuden kasvuun, siinä missä lapsen tunteiden myllerys kuuluu hänen kasvuun. Ne kuuluu vaikken haluaisi niiden kuuluvan.

Päiden paukuttelusta huolimatta loma on aina loma mutta arki on aina loman jälkeen tervetullut.  Joten tänä aamuna kun halien saattelemana lähetin koululaiset kouluun, nautin siitä, että loma loppui ja saan olla neljä tuntia päivässä ilman lapsiani. Kaikella rakkaudella heitä kohtaan.

Yhteenvetona.

Lomalla on ihanaa mutta lomalla äitiyttä koetellaan aika vahvasti. Seuraava loma on sitten seitsemän viikon päästä, sitä odotellessa.❤️

-Ida

 

Lue myös:

Kiitollisuuden aiheita.

Seuraa meitä:

Instagramissa.

Erosta jäi käteen muistoja.

erosta jäi käteen muistoja.

Sunnuntaina luin koululaisen toiveesta kirjaa, joka kertoi meidän kesälomastamme. Luonnollisesti meidän kesälomamme kirjasessa esiintyi muitakin ihmisiä kuin me kolme ja koin sen täysin normaalina, että palasimme muistoihin kesästä ja siitä mitä kaikkea tehtiin isolla porukalla. Kaikesta huolimatta on äärimmäisen tärkeää vaalia lasten muistoja ja niitä hetkiä mitkä he kokivat ja kokevat yhä mielekkäiksi ja tärkeiksi. En näe mitään syytä sille, että vaikka ero hajotti ison perheen palasiksi, niin kumittaisin lasten muistista muistot pois. Mielestäni se ei mene niin koska meidän perheemme oli monta vuotta suurempi mitä se on nyt ja ne muistot mitä meillä oli, on arvokkaita.

Erosta huolimatta. Ne ovat arvokkaita lapsille mutta myös minulle. Uskokaa tai älkää. Vaikka olen rehellisesti sanottuna tällä hetkellä aivan äärimmäisen katkera, vihainen ja surullinen, pettynyt ja raivoissani, niin siitä huolimatta en kadu mitään. En sitä, että yli kolme vuotta sitten laitoin ensimmäisen viestin, jonka yhä muistan sanasta sanaan, enkä sitä, että en heittänyt hanskoja tiskiin jo heti ensi metreillä. En kadu sitä, että laitoin lusikat samaan laatikkoon enkä sitä, että elin jatkuvassa vuoristoradassa.

kiitollinen vuosista.

Päinvastoin. Olen kaikesta huolimatta aivan äärimmäisen kiitollinen vuosista ja siitä mitä ne antoivat. Vuosien aikana sain kokea jotain mitä harva vain saa kokea. Sain tuntea, millaista on kaitsea useampaa lasta, rakastaen jokaista yhtä paljon. Vuosien aikana kasvoin yhdeksi aikuiseksi muiden rinnalla, turvalliseksi sellaiseksi, häneksi, joka haki tasavertaisesti jokaista lasta hoidosta. Monien hetkien aikana sain tuntea olevani tärkeä aikuinen, hän kenen apua kuka tahansa lapsista pyysi.

Vuosien aikana rakennettiin monta juhlapyhää uusiksi, toisenlaisella kuviolla. Sellaisella kuviolla mihin tuli mahtua useamman näkemys ja toive. Vietettiin lukuisia Putousiltoja, jännittäen yhdessä, että kuka putoaa tällä viikolla. Putousiltojen lisäksi tapoihin kuului yhteiset saunaillat ja eväsretket metsästä puistoihin.

Jokainen oppi vuosien aikana tuntemaan toistensa hyvät mutta myös huonot puolet. Vaati upeaa taitoa osata painaa oikeasta napista, että toinen ärsyyntyisi mutta vaati myös äärettömän upeaa ominaisuutta osata ilahduttaa toista. Näiden taitojen lisäksi vuosien aikana karttui hitsautumisen taito ja se jos mikä on tärkeää.

sydän mukana.

Ei ollut hetkeä, naurua, iloa, surua, tapaa, ketutusta, herkkyyttä, periksiantamattomuutta, suorapuheisuutta taikka päänaukomista mitä en olisi vuosien aikana kestänyt tai halunnut kuulla. Tuli em. tilat keneltä tahansa, on niiden saaminen sen merkki, että olet tärkeä. Tunteiden lisäksi vuosien aikana koettiin, nähtiin ja tehtiin paljon, niin yhdessä kuin erikseen. Välillä pienellä porukalla, välillä suurella porukalla mutta tehtiin minkäkokoisella porukalla vain, niin mulla oli aina sydän mukana.

Kuten sydän on yhä mukana. Totta kai. Erilaisessa muodossa vain mutta muodossa missä mahtuu hyvyys jokaisesta vuosien aikana kulkeneesta matkustajasta. Siellä sydämessä haluan vaalia muistoja sekä avoimesti lasten kanssa muistella, mikäli he tekevät aloitteen asian suhteen. Jos he kertovat siitä, kuinka he uivat hakemaan uimarenkaita, kuuntelen ja muistelen sitä hetkeä, koska se hetki on lapsille tärkeä hetki. Lapset kuitenkin unohtavat herkemmin huonot kokemukset, ei tietenkään kaikkia mutta eivät he niiden parissa paini niin vahvasti kuin hyvien kokemuksien äärellä. Heille muistojen esiin tuominen voi tapahtua missä arjen käänteessä vain ja välillä huomaan, että sydämestäni kiristää mutta toisinaan huomaan muistelevani kevein mielin. Riippuu aivan päivästä ja hetkestä mutta oli se sitten millainen hetki vain, minkälainen päivä tahansa, niin muistoja en halua kuormittaa.

Muistoissa mä kuitenkin välillä näen sen hyvän ja tunnen sen tutun tunteen.

Sen tunteen mitä kukaan muu ei ole tuntenut.

Halauksin,

Ida

Lue myös:

9. joulukuuta

Seuraa meitä:

Instagramissa.