Hae
Elämänmakuista matkaa

Surkeiden sattumusten viikko.

Tämä viikko on henkisesti ollut todella raskas viikko. Pinnalla on ollut muutto, mikä tuntuu seuraavien asioiden vierellä kaikista helpoimmalta ja mukavimmalta jutulta. Tällä viikolla on ollut kunnon surkeiden sattumusten viikko, jossa päätä on koetellut isyysasiat, toimeentulotuki asiat sekä viimeisimpänä lapsiperheiden kotipalvelun asiat. Eikä tässä vielä kaikki, koululaiset jännittävät uuteen kotiin siirtymistä, joka on osaltaan tuonut lisämaustetta viikkoomme. Kaiken tämän keskellä olen päättänyt laittanut talouttani paperille ja suunnitellut perustavani lapsenvahti toiminimen. Jotta viikko ei näiden käänteiden keskellä liian rauhalliseksi mene, niin pakkaaminen on jokapäiväinen sana ja sitä tehdään pienissä paloissa, koko ajan.

surkeiden sattumusten

Näissä tunnelmissa arkipäivät ovat menneet.

Surkeiden sattumusten viikko, avataan enemmän asioita.

Isyysasiat.

No mitäpä tästä sanomaan näin lyhykäisyydessään? Pidempi postaus on tulilla mutta sanotaan näin lyhyesti – vielä tulee se päivä, kun pistos tuntuu sydämessä mutta siinä vaiheessa menetettyä ei saa takaisin.

Toimeentulotuki.

Kuten kirjoitin tähän, niin osaltani toimeentulotuki päätös ei ollut edukseni ja tulen kirjoittamaan postauksen siitä millaisissa keskiarvollisissa vuokrissa pääkaupunkiseudulla mennään, ja miten kokoisellemme perheelle määritelty hyväksi luettu vuokra on keskiarvosta kaukana.

Lapsiperheiden kotipalvelu.

Melkein menetin tämän palvelun. Vedoten palvelun tilapäisyyteen ja siihen, että nuorimmainen on jo päiväkoti-ikäinen. Olin tästä suunnattoman raivoissani mutta onneksi asia kääntyi kuitenkin parhain päin ja palvelu jatkuu meidän perheessämme, vielä kolme kuukautta.

Näissä tunnelmissa viikonloppu alkaa.

Surkeiden sattumusten viikonloppu.

Toivon, että raskaan arkipäivien jälkeen olisi luvassa kevyt viikonloppu. Toivon, että saisin huomenna hemmoteltua itseäni pienillä kauneushetkillä kotona sekä herkutellen. Tasapainoksi haluaisin kävellä ulkona ja kotona keskittyä vauvan kanssa olemiseen. Koululaiset ovat isällään ja vietän viikonlopun vauvan kanssa kaksin. Hänen nukkuessaan toivon saavani katsoa lempisarjojani ja pakkailla rauhassa tavaroita. Pitkästä aikaa odotan tätä viikonloppua ja sitä, että saisin keskityttyä itselleni mieluisiin, mieltä parantaviin asioihin.

Ensi viikolla muutamme ja jesta miten innoissamme olemme muutosta mutta siitä huolimatta muutto viikko tarvitsee pohjalle oman näköiseni, ja mieluisia asioita täynnä olevan viikonlopun. Muutto näyttäisi olevan toimeentulotuki päätöksestä huolimatta hyvällä mallilla. Saamme tänne ihmisiä, jotka haluavat auttaa perhettämme saamaa tavarat isompaan kotiimme. Minua yllätti sosiaalisenmedian voima tässä asiassa. Laitoin kyselyä niin Instagramin storyyn kuin alueemme facebook ryhmään – kummastakin ihmisten tarjoutuivat auttamaan meitä. Eräskin tarjoutui tulemaan Porvoosta saakka auttamaan meitä – aivan huikeaa. Moni, joka tarjoutui tulla auttamaan muutossa, oli itselleni tuttuja sekä läheisiä, että tuntemattomia. Kaikenlaisia!

Surkeiden sattumusten viikko pitää sisällään myös ystävällisyyttä ja kiitollisuutta! Te siellä olette huikeita. Kiitos, että olette siellä ja tuette perhettämme – niin tsempein kuin sillä, että olette siellä ja valmiina auttamaan.

Ida

 

Seuraa meitä:

Instassa.

Rehellisen ilkeä.

Tiedättekö kun välillä on niitä hetkiä, jolloin tekisi mieli sanoa toiselle ”Turpa kiinni”. Mä tiedän ne hetket ja niitä hetkiä on ollut valitettavan paljon viime aikoina, apinanpoikasen synnyttyä. Musta tuntuu, että negatiivisuus on päivän sana ja jotta negatiivisuuden voi tuoda esille, niin se verhoillaan rehellisyyteen. Omat sanat, lauseet ja kommentit tunnutaan sallivan koska kuuleman mukaan rehellinen pitää olla. Mä olen tästä erimieltä. Mun mielestäni ihan kaikkea ei tarvitse sanoa ja jos se sanominen kutkuttaa kielen päällä, niin sanojan pitäisi olla kykeneväinen miettimään kuinka asian sanoo. Asiat voi nimittäin ilmaista kahdella eri tavalla. Kauniisti tai rumasti. Jokainen meistä voi olla rehellisen ilkeä tai rehellisesti hyvää tarkoittava. Ymmärrättekö pointin? Joko voi sanoa ”Kamala kun sä oot riutunut” tai ”Sulla on nopeasti lähtenyt raskauskilot”. Kumpi kuulostaa edes semisti hyvältä? Niinpä. Sitä voi pysähtyä miettimään ennen kuin on rehellisen ilkeä.

Mitä olen saanut kuulla vauvan synnyttyä?

No suoraan sanottuna kaikenlaista ja osan annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos mutta myönnän, että on hetkiä jolloin itken koska sanat satuttaa. Mä en henkilökohtaisesti ymmärrä sitä, että vastasyntyneen äidin ulkonäköä kommentoidaan heti vauvan synnyttyä. Enkä oikeastaan ymmärrä edes sitä, että ulkonäön kommentointi negatiivisessa valossa tunnutaan pitävän sallittuna.

Olen saanut kuulla tässä kolmen viikon aikana mm. seuraavia rehellisiä mielipiteitä:

Näytät väsyneeltä. Sulla on tummat silmäpussit. Miksi et nuku? Sun mieliala heittelee. Ootpa sä kiukkunen. Onks sulla mieliala vaihteluita? Pitäiskö sun nukkua enemmän. Käy aikaisemmin nukkumaan. Sun olemus on tosi väsynyt. Säpä näytät väsyneeltä. Muistatko nukkua? (en)

Ihanko totta? Olen juuri synnyttänyt ja apinanpoikanen vietti ensimmäisen viikon sairaalassa teholla, taistellen selviytymisestään ja siitä seuraavat kaksi viikkoa lastenosastolla. Ja jollekin tulee mieleen sanoa mun näyttäneen väsyneeltä. Kuule saa olla aika super mutsi jos osaa tämmöisen keskellä nukkua levollisena 8h yöunet. Mä en siihen pysty koska mun huoli on ollut niin kova. Huonosti nukuttujen öiden lisäksi olen kolmatta viikkoa herännyt usein painajaisiin, jossa vauva on kuollut. Jos en ole herännyt painajaiseen, niin olen herännyt pumppaamaan kohta räjähtäviä tissejä tai nyt viime aikoina kolmen tunnin välein imettämään. Ensimmäiset kaksi ja puoli viikkoa heräsin herätyksiin, joiden jälkeen soitin sairaalaan kysyäkseni vauvan kuulumisia. Nyt muutaman päivän ajan olen herännyt tarkistamaan, että apina varmasti hengittää.

Tulen

raivon partaan siitä, että synnyttäneen äidin olemusta kommentoidaa. Ihan sama millaisissa taustoissa vauva on syntynyt mutta hittolainen! Synnyttäneenä äidin ulkonäköä EI kommentoida edes rehellisyyden varjossa. Mun on kerran jos toisenkin tehnyt mieli sanoa, turpa kiinni ja itseasiassa kerran sanoinkin niin. Mulle todella läheiselle ja rakkaalle ystävälle (hali sinne), joka kommentoi mun kiukuttelua. Hän onneksi ymmärsi ettei lause ollut sopiva lause viiden vuorokauden ikäisen vauvan äidille. Mutta entäpä jos joku äiti ei jaksa sanoa turpa kiinni? Ymmärtääkö kukaan rehellisen ilkeästi sanova sitä minkälaisen sudenkuopan hän tahtomattaan äidille kaivaa?

Pidän nahkaani aika kovana mutta tämmöisinä hetkinä kuitenkin helposti pehmentyvänä mutta saan pidettyä itseni järjissä siitäkin huolimatta, että kommentteja satelee. Mutta se ei kuitenkaan oikeuta kommentoimaan silmäpusseja tai yleistä väsymyksen verhoamaan habitusta. Ehkä mieleenpainuvin kommentti tuli yhtenä päivänä kun vauvan syntymästä onnitteleva koki parhaakseen samassa lauseessa kauhistella väsynyttä ulkonäköä. Sillä hetkellä mulla ei ollut voimia sanoa turpa kiinni ja astu mun saappaisiin. Sen kommentin jälkeen itkin ihan hirveästi sillä olin juuri sinä päivänä meikannut vimpan päälle ja kammannut hiukset sen kunniaksi koska sain hakea apinan kotiin.

Se kuuluisa paino.

Toinen mitä en todellakaan ymmärrä on painon päivittely. Tähän mainittakoot, että kerron toki itse painon julkisesti somessa koska mulle vaakalukeman ääneen sanominen ja koko maailmalle kertominen ei haittaa. Ihan sama mistä painolukema koostuu, niin se on yksi haile mitkä ne jokaisen henkilökohtaiset lukemat ovat. Olen havainnut oikeastaan jokaisessa painokeskustelussa, niin raskauden aikana kuin raskauden jälkeen, että mikään ei ole hyvä. Joko saat liikaa kiloja tai sitten tiputat liikaa kiloja. Jos kiloja kertoo kahdenkymmenen verran, kuten mulle kertyi, olen hankkinut sen syömällä. Jos puolestaan kilot tippuu viikossa, kuten mun puolet kertyneistä kiloista tippui, en syö ja olen riutunut. Mua surettaa se, että paino kuin paino pidetään negatiivisena asiana. Joko olet liian iso tai sitten olet liian pieni mutta et koskaan sopiva. Vaikka sehän menee sillein, että olet ja olen sopivan painoinen siinä lukemassa missä sillä hetkellä olen. Pidin itsestäni 79 kilon painoisena mutta pidin myös 61 kilon painoisena. Kumpikin lukema oli sen hetkiseen elämäntilanteeseen just sopivat.

Myönnän, että peilistä katsoo nyt erinäköinen nainen kuin kuukausi sitten. Hieman solakampi ja rinnakkaampi, perseensä synnärille tiputtanut nainen. Entisen kurvikkaan, sopivasti muotoa saaneen naisen tilalla. Mutta kumpikaan ulkomuodoistani EI ole vääränlainen vaikka sitä tuntuu olevan oikeus arvostella negatiiviseen sävyyn.

Olen puhunut.

Ehkä. Ainakin toistaiseksi olen puhunut. Jatkossa pyllistän sinne suuntaan, jossa koetaan olevan oikeutettuja olemaan rehellisesti ilkeitä. Jos mun tyhjät kivespussit silmien alla häiritsee, niin kannattaa laittaa silmät kiinni. Tai jos mun riutunut olomuotoni on anorektikon tasoa, niin ojennan peilin. Kehoitan jokaista miettimään mitä ja miten sanoo, ennenkuin avaa suunsa. Sanomisen tavalla on nimittäin hiuksenhieno ero. Jokainen, myös minä, voidaan olla joko a) rehellisesti ilkeä tai b) rehellisesti kauniisti sanova.

Mä ainakin valitsen b – polun sillä niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan ja mitä näitä nyt kuuluisia lausahduksia on. Pidetään siis mölyt mahassa jos ei ole mitään kaunista sanottavaa. Eiks niin?<3

(Huom! Leikkimielinen, humoristinen naljailu ystävien kesken on ihan eriasia ja se kuuluu kategoriaan `rehellisesti kauniisti sanova`).?

-Ida

 

Lue myös:

Tarina kuvaus hetkestä.

Seuraa matkaamme:

Instagramissa.