Hae
Elämänmakuista matkaa

Viikko 17 – pikaiset kiitokset vapulle.

Viikko 17 on takana ja minun ei pitänyt kirjoittaa tälle iltaa tekstiä mutta sitten sydän veti tietokoneelle kertomaan muutamat sanat meidän perheemme vapusta. Nyt on tosissaan ollut viikko ja vappua on juhlittu! Ensiksi sitä on odotettu koko viikko ja jännitetty onnistumista koska nyt on liikkellä pöpöjä aikamoisia. Saimme kuitenkin pidettyä pöpöt loitolla ja aloitimme vapun vieton sillä, että vietin perjantai päivän lauantaisia synttärikemuja valmistellen. Lauantaina tosissaan juhlimme hetki sitten yksivuotta täyttänyttä pientä apinanpoikasta, joka mielestäni näyttää nykyään peikonpoikaselta!

Juhlat oliva todella ihanat! Paikalla oli kaksi ystävä perhettämme, isovanhemmat ja kummitäti sekä peikonpoikasen serkku. Seitsemän aikuista ja yhdeksän lasta, aika täydellinen setti! Juhlat alkoivat kahden maissa ja viimeinen vieras lähti noin viiden-kuuden maissa illalla eli aika pitkään lapset jaksoivat juhlia.😉 Juhlien jälkeen äitini jäi meille yöksi ja vietimme iltaa rauhallisesti, yhdessä ollen ja Farmia katsoen.

Oli ihana kun äiti oli meillä yötä ja heräsi minun sekä peikon kanssa aamulla, aamukahville. Lapsistakin oli kivaa kun mummi oli yökylässä ja odottavat sitä, että milloin mummi tulee meille uudestaan yöksi. Aamuvarhain saatoimme kuitenkin mummia pienen matkan sillä lähdimme lasten ja ystävä perheemme kanssa kohti vappuhulinoita, joissa toinen ystäväni oli hulinoita järjestämässä. Oli hauska tapahtuma ja kivasti tekemistä parille tunnille! Ongintaa, makkaran syöntiä, herkuttelua ja yhdessä oloa. Pitkästä aikaa vappu oli kiva juhla!

viikko 17

Viikko 17 -postaukset.

maanantai

Vauva itki ja minä nukuin – jep, vuoden äiti.

tiistai

Yksinhuoltaja treffeille, missä välissä?

keskiviikko

Päiväkoti vai kotihoito?

perjantai

Missä välissä hengitän?

Sellainen maininta vielä, että pääsin hetki sitten aivan mielettömään podcastiin vieraaksi ja nyt jakso olisi tullut julki. Jakson, joka kertoo velkahelvetistä ylösponnisteluun, on kuunnteltavissa mm. täältä !! Käykää kuuntelemassa jakso, joka pitää sisällään aitoja reaktiota ja tarinan siitä mistä velkaantuminen alkoi.

Nyt on aika lopettaa pienet höpinät, laittaa tietokone kiinni ja mennä nukkumaan – vartti aikaa olla sängyssä, jotta tavoitteeni siitä, että olisin joka ilta kello 22:00 toteutuisi tänään. Saa nähdä mitä äidiltäni saatu OURA kertoo aamulla unestani.😉

Toivottavasti sulla on ollut kiva vappu! Mitäs kaikkea teit?

Ida