Hae
Elämänmakuista matkaa

Kiitollisuuden aiheita.

Kiitollisuuden pohdintaa.

Eilen illalla mietin, että tällä viikolla ei ole tapahtunut mitään kivaa. Kävin mielessäni läpi menneen viikon negatiivisia asioita ja mielen päällä oli ainoastaan koululaisten toistuva niskojen nakkelu, taloudellinen stressi, liitoskivut ja yleinen jännite. Tuntui, että vaikka miten päivittäin yritin saada unohdettua em. hartioita painavat asiat, niin jokainen päivä on tuntunut tällä viikolla selviytymiseltä. Tänä aamuna, herätessäni kello 6:15 meinasin jatkaa samasssa negatiivisuuden ympyrässä pyörimistä missä olen edelliset kuusi päivää ollut. Sanoin jopa äidilleni eilen, että mulla on otsassa kuhmu tästä pään hakkaamisesta seinään.

Äsken vein untuvapeiton pyykkituvalle koska kaadoin yhtenä aamuna kahvit sen peiton päälle ja samalla kun survoin peittoa koneeseen, ajattelin, että olisi syytä pysähtyä miettimään tämän viikon kiitollisuuden aiheita. Nyt kun lapset kolistelee dubloilla yläkerrassa ja mä juon toista kupillista kahvia, pullan potkiessa mahassa, niin on hyvä aika kelata viikkoa taaksepäin ja nimetä jokaiselta päivältä kaksi kiitollisuuden aihetta.

Katsotaan kuinka monta tuntia myöhemmin postaukseni valmistuu..

Maanantai.

  1. Blogini siirtyi Vaikuttajamedialle. Tämä oli itselleni suuri kunnia ja sellainen asia mitä mä en vieläkään oikein hoksaa, ja vähän vaivihkaa sanon ääneen jos joku kyselee blogistani.  Kuten ystäväni, joka sanoi tällä viikolla ”Mun ei tarvitse lukea kirjaa, mulla on sun blogi.”. Vaivaantuneena otin kehun vastaan ja siirryin seuraavaan puheenaiheeseen vaikka mä todellakin olen kiitollinen, että juuri mun sepustukset pääsivät tänne!
  2. Tyttäreltä irtosi hammas keskellä yätä, hänen omasta aloitteestaan. Heräsin neljältä yöllä siihen, että joku tapitti mun jalkopäässä ja kuiskasi ”Äiti mä sain sen hampaan irti. Laitan tämän tyynyn alle niin keiju tuo rahaa.”. Kerroin ettei keiju samaisena yönä ilmesty mutta jätin kertomatta, että keijua pikkasen väsyttää neljältä yöllä.

Tiistai.

  1. Olin aika väsyneen iloinen nähdessäni sen kuinka lapsilla on serkkuja keiden kanssa touhuta koko päivä ja vaikka ikähaitari on 2-11, niin siitä huolimatta viisipäinen lauma on hitsautunut yhteen. Mun mielestä se on rikkaus, että lapsilla on serkkuja ja toivon, että teinivuosina he soittavat toisilleen kun äitien naamat tökkii koska kuka voisi tietää paremmin kuin oma serkku?
  2. Sain ostettua lapsille pulkat! Joita hetken aikaa metsästettiin pitkin K-citymarkettia, tuloksetta mutta jotka saatiin viereisestä Saiturinpörssistä ja juuri niillä väreillä mitkä on lasten mieleen. Isoveljelle musta pulkka ja pikkusiskolle pinkki pulkka. Voin sanoa, että kymmenen euron kipale hinta on maksanut itsensä takaisin. Pulkilla on nimittäin laskettu tällä viikolla joka päivä, useasti!

Keskiviikko.

  1. Sain tehtyä Prisman kauppakassi -tilauksen lauantaille. Mä olen todella iloinen tämmöisestä palvelusta, jota hyödynnän vähintään kerran kuukaudessa, joskus kahdesti kuukaudessa. Musta on kiva istua läppärin äärellä ja naputella ruokia ostoskoriin. Meidän perheen noin kahden viikon ruokaostokset maksoivat 195e ja siitä 9,80€ oli pakkaus sekä keräilymaksua. Tästä arjen helpotteesta maksan mieluusti kympin!
  2. Keskiviikkoiltana, lasten nukahdettua, juttelin ystäväni kanssa yli kolme tuntia puhelimessa, niin juoruten niitä näitä kuin keskustellen syvällisemmin. Puhelu oli jälleen oikein antoisa ja hilpeä. Me taidetaan jutella noin kerran viikossa tämmöinen pitkä pätkä enkä muista koska meidän puhelu olisi ollut alle puolen tunnin mittainen.

Torstai.

  1. Lasten koulu alkoi! Tätä tuuletin täällä blogissakin .
  2. Sain siivottua rauhassa ja nautin siitä, että kotona tuoksui puhtaus.

Perjantai.

  1. Kävin hierojalla , josta on tullut mun uusi hemmottelu keino tämän raskauden myötä. Suihkurusketuksen ja ripsienpidennysten lisäksi pidän kehosta huolta myös fyysisesti koska kroppa joutuu raskauden myötä koville, niin koen, että siitä on tärkeä pitää huolta ihan sinne synnytykseen saakka. Kehonhuoltoa ei koskaan voi olla liikaa!
  2. Pidettiin lasten kanssa leffailta, joka tarkoitti sitä, että syötiin ruoka olohuoneessa leffan äärellä ja ruuan jälkeen herkuteltiin karkeilla! Jokaisella oli oma karkkipussi ja vaihdeltiin karkkeja keskenämme.

Lauantai.

  1. Elämäni meinasi haljeta ilosta kun ulkoilu meni puolen tunnin ajan mukisematta! Mä sain tehdä peppu/reisi jumpan samalla kun lapset laskivat pulkkamäkeä ja se fiilis oli ihan käsittämättömän mahtava! Mulle liikunta on äärettömän tärkeä henkireikä arjen keskellä ja kun saan siihen ajan, nautin siitä todella!
  2. Join saunassa alkoholittoman siiderin ja hemmottelin kehoani saunan jälkeen erilaisilla hoidoilla.

Sunnuntai.

  1. Tänään mennään synttärijuhliin, jonne lapset saavat askarrella kortin ja paketoida lahjan.
  2. Tänään lapset menevät isälleen yöksi ja mä saan huokaista hetken vapauden tunteesta. Ilta ja yö ilman lapsia on tästä postauksesta huolimatta ihan mahtavaa!
  3. Tämä päivä ansaitsee extra kiitollisuuden aihetta! Raskaus on nyt puolessa välissä ja mä olen maailman onnellisin äiti siitä, että pulla on jaksanut kasvaa näille viikoille asti. Nyt ollaan viikko viikolta lähempänä turvallisia viikkoja ja laskettua-aikaa❤️!

Yhteenvetona.

Mieti iltaisin mikä on ollut sun päivän kolme parasta. Tämän avulla sitä huomaa ettei elämä olekkaan niin kurjaa, miltä se välillä saattaa tuntua. Rapsakkaa sunnuntaita?!

 

-Ida

 

Lue myös:

Hei, hei mitä kuuluu?

Seuraa meitä:

Instagramissa.

Yksin arjessa.

Alku illan ihanuutta.

Vietin aivan ihanan vuodenvaihteen lapsuuden ystäväni kanssa, rakkaassa seurassa, johon kuului niin sanotusti lapsuuden kakkoskotini porukat. Vietin nuorena paljon aikaa parhaimpien ystävieni (toim.huom. se ovat siskoksia ja kumpikin heistä on ollut elämässäni 17-vuotta) luona ja se on koti missä olen joskus järjestänyt salaa bileitä mutta se on myös koti missä olen saanut huutia käytöksestäni sekä toruntaa siitä jos lintsasin koulusta. Joten mulla on pitkä historia siihen kotiin ja mulle on todella arvokasta, että ystävieni vanhemmat näkevät silloin tällöin mun lapsia ja mun lapset pääsevät viettämään siellä aikaa. Se on kuitenkin paikka jolla on paikka mun sydämessä ja paikka, jossa on aina mulle ovet auki. Menen sinne sitten yksin tai lasten kanssa.

Meillä oli täydellinen vuoden ohjelma. Lapset saivat askarella avainnauhoja, herkutella mahat täydeltä ja leikkiä piilosta pitkin isoa tupaa. Istuttiin yhdessä suuren pöydän äärelle syömään hodareita ja tortilloja, ja mielessäni muistelin niitä hetkiä kun ollaan koulusta lintsattu ja tultu samaisen pöydän äärelle kahville ja nyt istuitiin siinä aikuisina, kaikkien lasten kanssa.

Ruokailun jälkeen lähdettiin paukuttelemaan raketteja jossa vierähti kutakuinkin tunti ja jokainen lapsi sai vuorollaan, aikuisen avustuksella, sytyttää raketteja ja tämä olikin omille lapsilleni ensimmäinen uusivuosi kun he saivat sytyttää raketteja. Onneksi autotallista löytyi suojalaseja ja kuulosuojaimia, niin rakettien sytyttäminen oli turvallista hommaa! Mutta myös varsin jännää, mikäli lapsilta kysyisi. He juoksivat aina innokkaana karkuun ja pysähtyivät turvallisen välimatkan päähän katsomaan miten heidän rakenttinsa paukahti ilmoille.

Yhteinen, täydellinen ilta loppui, kun koululaisten isä tuli hakemaan heidät luokseen juhlimaan vuoden vaihtumista ja mä lähdin yksin kotiin.

Keskiyön hohdokkuutta.

Kotiin missä oli vastassa kissanpentu ja missä paloi vain yksi pieni valo, tähti ikkunassa. Tähtivalon loisteessa pimeä ja hiljainen koti tuntui tyhjältä vaikka aluksi vakuutin itselleni, että hiljaisuudessa oleminen on jotain sellaista mistä pitäisi nauttia. Olinhan jo viikon laskenut päiviä jolloin lapseni lähtisivät isälleen ja nyt kun he lähtivät, niin mun pitäisi nauttia siitä. Olin jo viikon ajan menettänyt hermoni lapsiin päivittäin, tuhansia kertoja, joten tottakai mun pitäisi nyt nauttia kun he eivät olisi kotona.

Mutta kun en nauttinut. Mua suorastaan ahdisti olla kotona. Tuntui, että olin kuin Tuhkimo, jolla on hetken hauskaa ja elämä näyttää valoisalta kunnes pilvilinnat romahtaa alas ja todellisuus paljastuu. Näin kävi mulle vuodenvaihteessa. Tunsin aivan järjetöntä yksinäisyyttä kun kello tuli puolenyön ja kuuntelin rakettien voimakasta pauketta samalla kun kissanpentu nukkui reittäni vasten ja söin mysliä. Sillä hetkellä itkin. Odotin josko puhelimeen tulisi uuden vuoden viestejä tai yllätys soittoja taikka unelmien prinssi pimpottaisi, kukkakimppu kädessään.

Mutta ei. Toiveitani ei kuultu ja sillä hetkellä tajuntaani iski muutamien kuukausien kestänyt yksinäisyys, jonka tunne vain voimistui viikonlopun edetessä.

Ystäviä yksinäisyyden keskellä.

On mulla lapset, ystäviä, lapsuuden perhettä, vara perhe ja läheisiä sekä ulkopuolisia tukiverkkoja mutta näin juhlapyhän aikana toisen osapuolen puuttuminen korostui. Enkä nyt tarkoita, että kaipasin ketään takaisin vaan ylipäätänsä kaipaisin jonkun, joka antaisi uutena vuotena halauksen ja pusun. Pohdin koko viikonlopun sitä miten yksinäinen olen arjessa. Vaikka jaan arkea sanoin ystäville ja läheisille, kerron jos joku ottaa päähän tai puurnaan sitä kuinka taas pitää siivota, niin se on siltin aivan eri asia.

Sain viikonloppuna viestejä, jossa sanottiin kuinka mun pitäisi nyt nauttia kun saan olla yksin. Entä jos en nauti?

Entä jos nauttimisen sijaan suren?

Mä surin koko viikonlopun sitä, että olen yksin. Yksin tässä perheessä, yksin raskaana ja yksin kantamassa kauppakasseja. Mä olin koko viikonlopun aivan väsynyt tähän tunteeseen ja siihen kaipuuseen missä musta olisi ihana, että kodissa olisi toinen osapuoli, joka tekisi ruokaa, jotta mä pääsisin välillä valmiiseen pöytään. Joku toinen, joka ottaisi lasten raivoista kopin siinä vaihessa kun oma suoneni katkee koska se oma suoni on viime aikoina katkennut harvinaisen monesti. Mä mietin kuinka olisi kiva nousta nojatuolilta ylös ja mennä eteiseen antamaan pusu hänelle, joka tulee töistä. Haaveilin siitä kuinka ihana olisi laittaa pää tyynyyn ja joku ottaisi ponnarin päästäni, ja haroisi hiuksiani.

Mä yritin kolme vuorokautta nauttia siitä, että saan olla yksin kotona mutta en nauttinut. En vaikka miten rutistin viimeisillä toivon voimillani nauttimisen rippeitä ilmoille. Sensijaan mietin, että tätäkö se elämäni sitten on? Hoidan puuromaisen kuivaa arkea yksin ja kun koittaa koululaisten isäviikonloppu, itken elämän kurjuutta? Kuulostaa varmaan tosi hohdokkaalta.

Mun lapsivapaan viikonlopun kohokohta oli se kun lapseni soittivat iltaisin hyvät yöt. Sen samaisen litania puhelun minkä soimista vielä joskus puoli vuotta sitten kirosin koska se keskeytti aina mun vapaa-ajan mutta nyt kun arjen yksinäisyys valtaa mielen, odotan kuin kuuta nousevaa lasten soittoa.

Yksin hyvän yön puhelun jälkeen.

Suljettuani puhelun, mietin, että onko mulla edes oikeus tuntea yksinäisyyttä? Koska mulla kuitenkin on ihmisiä elämässä ja joku kenelle soittaa, joten onko sallittua itkeä sitä, että olen arjessa perheen päänä vetovastuussa aivan kaikesta? Kyseenalaistan ihan hirveästi sitä, että onko tämä tunteeni sallittua ja tästä syystä olen sitä myös salaillut. En ole kenellekkään sanonut tunteestani koska mulla soi aika vahvasti lause nauti nyt kun on vapaata, päässäni. En koe, että mulla olisi oikeus valittaa siitä, että hoidan arkea kaikkinensa yksin koska on niitä joilla ei ole ketään läheistä tai yhtään ystävää, ja mulla kuitenkin on. En myöskään ole uskaltanut sanoa ääneen sitä, että olen yksinäinen koska valitan kuitenkin aika avoimesti silloin kun arki tuntuu väsyttävältä.

Yhteenvetona.

Arjessa olisi ihan mukava juttu, että joku kantaisi välillä maidot kaupasta kotiin. Niitä kun kantaa välillä itse kotiin, lapsen kiukutellessa sitä kuinka idioottimaista on käydä kaupassa, tekisi mieli heittää ne maidot siihen maahan ja todeta, että äiti lähtee nyt ostamaan menolipun jonnekin kauas. Pärjäilkää. Veikkaan, että ikävä tulisi jo sadanmetrin kohdalla. Niillä lapsilla tarkoitan.

Halauksin,

Ida

 

psst. Seuraathan matkaani jo Instagramin puolella? Tästä pääset kurkkaamaan millainen poppoo matkalla tallustaa!?