Hae
Elämänmakuista matkaa

Vauvan mystinen unettomuus.

Tänään on ollut kamala mutta loppua kohden myös kiva lauantai. Lauantai alkoi sillä, että vauva heräsi noin klo 05:00. Kellonaika on hänelle ihan tyypillinen aika silloin, jos hän on nukkunut yöllä yli 12h mutta viime yönä tätä unimäärää ei päässyt kertymään vaan hän heräsi jo 11h unien jälkeen. Tämä saattaa kuulostaa jonkun korvaan paljolta mutta meille tämä on vähän tyypillisten öiden vierellä. En aamulla tiennyt, että klo 05:00 alkaisi vauvan mystinen unettomuus.

Unien väli – kaksi tuntia.

Vauva käy nukkumaan tavallisesti noin kahden tunnin valveilla olon jälkeen mutta tänään sitä unta ei näkynyt vielä kolmen tunnin valveilla olon jälkeen. Olin aivan äimänä siitä, että mikä mystinen unettomuus vauvalla on. En nimittäin saanut häntä edes viiden tunnin kohdalla nukkumaan. Tyypillisesti hän nukahtaa niin vaunuihin kuin sänkyyn, että syliin ilman mitään kikkoja tai nukutuksia. Hänelle on riittänyt uneen ohjaaminen mutta nukuttamalla nukuttaminen on minulle sellainen tapa mitä en ole vauvan kohdalla tehnyt.

Tänään kuitenkin tein, yritin kirjaimellisesti nukuttaa, vaikka millä keinoilla! Ihan tosi, en ole koskaan näin kovasti yrittänyt laittaa vauvaa nukkumaan mitä tänään viiden tunnin valveilla olon jälkeen yritin. Se oli turhauttavaa ja tasan viimeinen päivä kun nukutan vauvaa, väkisin. Siitä ei tullut mitään muuta kuin huutoa vauvalta ja pahaamieltä äidille – turhauttavaa.

Vauvan unettomuus.

Hän oli koko ajan aivan väsynyt mutta kuitenkin tyytyväinen. Katseli kaukalossa touhujani, tutti suussa ja lempi peitto käsissä. Hän osoitti väsymyksen merkkejä mutta laskiessani hänet sänkyyn tai vaunuihin, alkoi huuto. Hampaita ei ole tulossa eikä vatsakaan vaivaa sillä merkkejä kummastakaan ei ole ilmassa. Tyytyväinen mutta äärettömän unelias vauva oli kaukalossa pitkän aikaa, katsellen minua.

Annoin hänelle jossain vaiheessa lounaan, joka maistui mainiosti ja hän touhusi sen jälkeen hetken lattialla. Siinä vaiheessa hän oli ollut hereillä jo kuusi tuntia ja mietin, miten joku voi olla niin tyytyväinen ja touhukas. Silmistä ja eleistä näki, että väsyttäisi mutta siitä huolimatta vauva jaksoi pyöriä lattialla.

Unettomuudesta uneen!

Lähdimme kotoa vaille 12:00 hakemaan koululaisia kotiin ja juuri ennen bussia vauva nukahti vaunuihin. Tosin hän aloitti itkemään heti kun laskin hänen vaunuihinsa mutta rauhoittui melko pian. Hyppäsin bussiin ja jäin melko pian pois, ja kävelin 4-5km rauhallisesti, jotta vauva saisi tarpeeksi unta. Hän tosissaan nukahti vihdoin 7h valveilla olon jälkeen ja nukkui melkein 2h. Herättyään oli ihanan virkeä, iloinen oma itsensä. Mietin kuitenkin, että käyköhän vauva illalla yhtä huonosti nukkumaan mitä oli päivällä nukkunut.

Tunsin miten aloin stressaamaan nukkumaan laittamista mutta oli vaan pakko ottaa toisenlainen moodi itselleni, jottei vauva nappaa tunnetilaani itseensä ja siitä syystä kävisi huonommin nukkumaan. Jännitykseni oli aivan turha ja kello 17:30 vauva oli jo sikeässä unessa, omana rauhallisena itsenään.

Saatuani hänet unille, pääsin alakertaan katsomaan koululaisten kanssa leffaa. Siinä leffaa katsoessa mietin, että en kiitos enää halua tämmöistä päivää kokea. Olen saanut lähes 9kk viettää hyväunisen vauvan kanssa, joten mielelläni jatkaisin samoilla linjoilla. ?

Unettomat päivät, pysykää poissa.

Ida

 

Lue myös:

9kk vauva.

Hyvin nukkuva vauva.

Seuraa meitä:

Instagramissa.

Facebookissa.

9kk vauva on 7kk vauva korjatussa iässä

Perheemme pieni, apinaksi kutsuttu vauva syntyi 9kk sitten mutta hänen kehitystänsä ja kasvua seurataan 7kk ikäisen vauvan mukaan eli hänellä on syntymäikänsä lisäksi korjattu ikä. Tätä tekstiä kirjoittaessa pikakelaan mielessäni viimeisen 9kk mittaisen matkan ja olen todella haikeana. On upeaa seurata vauvan kasvua vastasyntyneestä toimeliaaksi vauvaksi mutta jos saan suoraan sanoa, tämä on ollut parhain vauvavuosi koskaan. Olen nauttinut vauvan kanssa olemisesta jokaisena hetkenä ja voisin elää tämän ajanjakson uudestaan. Miten ihana oli 9kk sitten tuoksutella vastasyntynyttä apinanpoikasta ja miten upeita hetkiä olemmekaan siitä hetkestä saakka koettu. Aivan mielettömän ihana yhdeksän kuukautta kestänyt vanhempainvapaa. Pienen vauvan äitinä on ihana olla. Rakastan tätä ajanjaksoa.

Mitä 9kk vauva syö?

Tissimaitoa! Silloin kun hän malttaa pysähtyä maidolle. Tarjoan maitoa hänelle usein päivän aikana mutta en pakota juomaan. Joskus hän malttaa pysähtyä maidolle kesken touhujen ja toisinaan hän ottaa huikan tai kieltäytyy kokonaan. Maitoa hän juo ja hänelle tarjotaan ennen sekä jälkeen aterian, että ennen sekä jälkeen unien.

Vauva syö myös erilaisia soseita, joita hänelle tekee mummi. Mummi pitää huolen, että pakkasessa löytyy niin lihabataattia kuin kala-riisi-porkkanaa. Apinalle maistuu niin kasvis-, kuin lihasoseissa maku kuin maku. Hedelmäsoseet puolestaan ostan kaupasta ja niissäkin hän on kaikki ruokainen. Vielä ei ole onneksi tullut mistään ruuasta allergiaa eikä vatsanväänteitä, ja se on tosi hyvä!

Päivän ateriat näyttävät seuraavanlaiselta:

aamupala – kaurapuuroa hedelmäsoseella

lounas – 1,5dl liha/kalasosetta ja purkillinen hedelmäsosetta

välipala – banaani tai hedelmäsose

iltapala – kaurapuuroa hedelmäsoseella

Mistä vauva tykkää?

Voisin sanoa, että kaikesta mitä hänen kanssaan tekee. Hän rakastaa ihan mielettömästi tutkia maailmaa, on se sitten ovenkahvan ihmettely tai kissan ohi juokseminen, niin hän tutkii ja seuraa mitä ympärillä tapahtuu. Vauva tykkää todella paljon kirjoista ja niitä luetaan useasti päivän aikana. Hän voisi seistä tuettuna todella paljon ja jos hän pääsee lentokoneeseen tai joku hyppyyttää häntä, nauru kantautuu koko asuntoon.

Vauva tykkää ihan mielettömästi sosiaalisuudesta ja keskustelusta. Hän ottaa keskusteluissa upeasti kontaktia ja alkaa pälpättämään – koululaisen sanojen mukaan – siansaksaa. Vauva tykkää olla sylissä ja saada pusuja. Hän tykkää myös siitä, kun hänelle lauletaan ja oikeastaan tätä tykkäys listaa voisi jatkaa yhden postauksen verran, joten jätän tämän tähän.

Hän on nimittäin vauva, joka innostuu kaikesta ja tuntuu tykkäävän ihan kaikesta mitä tehdään. Paitsi yhdestä asiasta – vaunuissa pitkäkestoista pötköttämisestä, hereillä ollessaan.

Mitä 9kk vauva osaa?

No vaikka mitä! Nyt on parissa päivässä tapahtunut todella huima kehitysaskel tai oikeastaan jätti suuri kehitysharppaus! Jestas miten paljon uusia asioita hän on oppinut tällä viikolla. Vielä viime viikolla hän osasi pyöriä akselin ympäri, kummankin kyljen kautta. Sitä ennen homma sujui vahvemmalla puolella. Nyt kuitenkin olen aivan tippalinssissä niistä taidoista mitä hän on oppinut lyhyessä ajassa, en kestä!

Korjatussa iässä oleva, 7kk vauva oppi viikko sitten ryömimään pakittamalla mikä oli hänestä huisin hauskaa. Milloin hän oli yhtäkkiä eteisessä ja koska puolestaan sohvan alla. Tätä taitoa hän treenaili aktiivisesti, kunnes oppi ensiksi sammakkomallisen konttausasennon ja sitten oikeaoppisen asennon. Nyt taitoja on niin paljon, että hän tekee kaikkea sekaisin ja se on tosi hauskan näköistä!

Eilen, 9kk ja 1 päivän iässä hän oppi ryömimään omalla valloittavalla tekniikalla eteenpäin. En muista nähneeni yhtä hauskaa tekniikkaa. Konttausasentoon hän menee koko ajan ja liikkuu silläkin tekniikalla pakittaen. Tässä on tullut lyhyessä ajassa niin paljon taitoja, etten perässä pysy! Kaikkien taitojen keskellä hän on oppinut tunnistamaan lauseen, missä kissa, ja tämän jälkeen hän etsii kissan katseellaan. En tiedä arvostaako kissa tätä taitoa yhtään.

Miten 9kk vauva nukkuu?

Kuten aina ennenkin – todella upeasti! Vauva nukkuu 12-14h mittaisia yöunia ja siihen päälle vielä päiväunet eli vuorokauden unirytmi on noin 16-18h. Toki hän herää öisin maidolle mutta saa herätäkin sillä ei juo päivisin ihan liikaa maitoa, joten saa tankata öisin läheisyyttä ja maitoa.

Millainen luonne vauvalla on?

Vauva on iloinen ja tyytyväinen tapaus, joka osaa ilmaista mikä on sen hetkinen fiilis. Hän ei itke juurikaan, paitsi öisin, jos en reagoi heti hänen pyyntöönsä saada maitoa mutta päivisin ei itke. Hän ilmaisee tyytymättömyyttä ininällä ja monesti ininä kertoo sen, että sen hetkinen juttu ei enää nappaa. Esimerkiksi, jos hän on ollut lattialla jo kauan, hänen viestinsä on hyvin selkeä ja silloin pitää päästä, vaikka syliin tai toiseen hommaan.

On mahtavaa, miten leppoisa tapaus vauva on ja kuinka letkeästi hän suhtautuu asioihin, on ne sitten uusia juttuja tai vanhoja temppuja. Hänen elämänilonsa on ihailtavaa ja vaikka tiedän, että persoona muuttuu koko ajan, toivon että tämä meininki säilyy.

Vierastaako 9kk vauva?

Eipä juurikaan! Ydinperhe on toki mielessä koko ajan. Se, että koululaiset ovat viikonlopun isällään, ei saa vauvaa vierastamaan heitä – päinvastoin! Hän hihkuu vieläkin onnellisemmin nähdessään heidät viikonlopun jälkeen. Vauva ei myöskään vierasta heitä, keitä näemme säännöllisesti. Hän saattaa nähdä kummia parin viikon välein mutta ei vierasta häntä.  Mutta neuvolassa hän halusi ensiksi tarkkailla terveydenhoitajaa ennen kuin sain seistä kauempana ja sama oli yhden perhetyöntekijän kohdalla, vauva alkoi aina itkemään, kun näki minut perhetyöntekijän läsnä ollessa.

Tuntuu, että vierastamiseen vaikuttaa hirmuisesti myös, se miten vauvaa lähestytään ja tulkitaanko häntä oikein. Vähän kuin eläimillä – aluksi pitää antaa tilaa vauvalle ja eläimelle, ja vasta sitten lähestyä. Vauvat ja eläimet osaavat osoittaa itse mielenkiintoa ihmisiä kohtaan, jolloin kohtaamisest tulee mielekkäämpä kun vauva on saanut hetken haistella tilannetta.

Sellainen tapaus apina on – varsin ihana.

 

Mitä kuuluu ruudun toisella puolen oleville vauvoille?

Ida

 

Lue myös:

Apinanpoikanen.

6:30

Seuraa meitä:

Instagramissa

Facebookissa