Hae
Elämänmakuista matkaa

Minun tyylini – kaiken alla rentous.

Nyt on ollut niin hektinen ajanjakso elämässä meneillään, että kirjoitan tätäkin postausta tiistai-iltana kello 21:40, ystäväni lähdettyä juuri meiltä. Yksinkertaisesti en ole kerennyt tekemään tänään huomisen tekstiä aikaisemmin enkä ole oikeastaan kerennyt pariin viikkoon tekemään tekstejä etukäteen. Toisaalta se ei haittaa koska tiedän, että tämä on vain vaihe missä omia juttuja tehdään yömyöhään. Yksivuotiaalle vauvalleni on tulossa kolmas hammas, ja tämä on mm. viime päivinä aiheuttanut itkua ja lyhyitä päiväunia. Joka tarkoittaa sitä, että päiväunet eivät mene tietokoneella vaan kotihommia tehden tai virasto asioita hoitaen. Tänä iltana halusin kuitenkin nollata ajatukseni ja kirjoittaa huomiselle kevyen postauksen, jossa kerron teille millainen minun tyylini on. No ainakin sellainen, jonka pohjalla on rentous.

minun tyylini

Minun tyylini – kolmen lapsen äitinä.

Sanotaan, että äitiys muuttaisi tyyliä mutta minulla se on pikemminkin muuttanut hyvään suuntaan. Tämä tarkoittaa sitä, että olen uskaltanut kolmannen lapsen kohdalla pukeutua juuri sillain, miten tykkään. Miettimättä, että tykkääkö vaatteistani kukaan muu. Vuosikausia yritin vaatteilla tehdä vaikutusta muihin ja annoin ympäristön toiveiden vaikuttaa siihen, miten minun tulisi pukeutua ja miltä minun tulisi näyttää. Kunnes minusta tuli kolmannen kerran äiti.

Sitten vapauduin muiden asettamista raameista ja aloin pukeutumaan juuri siten, miten itse haluan. Pilkkihaalariin talvella, verkkareihin päivästä toiseen ja niin miesten-, kuin naistenosastolta ostamiin vaatteisiin. Enää vaatteissa ei ole tärkeintä muiden mielipide vaan nykyään niissä on tärkeintä oma mielipiteeni.

Minun tyylini rakentuu nykyään, ensimmäistä kertaa ikäni aikana juuri minun makuni mukaan ja minun tykkäämistäni vaatteista koostuen. Se tunne on aika siisti!

Rentous kaiken pohjalla.

Rentous ja mukavuus on se mitä vaatteillani haen. Haluan pysty vaatteillani olemaan rennosti remuten ja touhuten ilman, että mistään kiristää ja puristaa. Vaatteissa suosin nykyään paljon verkkareita, legginsejä, t-paitoja ja huppareita. Juuri sellaisia mukavia vaatteita, joissa minulla on hyvä olla. Tyylini, jota tällä hetkellä kannan, on suora ajatus omasta näkemyksestäni siitä, millainen tyyli minulle sopii.

Rakastan tyylissäni runsautta ja rentoutta, paitojen suuruutta ja huppareiden mukavuutta. Jalassa pitää olla tasapohjaiset kengät ja päällä taskullinen takki. Ihan parasta on, kun ulkoiluun voi pukea pari numeroa liian isot housut ja aamuisin voi vetäistä päälle rennon, suuren hupparin.

Ennen edellistä parisuhdetta vietin sinkkuelämää, jossa ajattelin, että nainen on seksikäs pukeutuessaan avaraan ja pitsiin. Vielä parisuhteessa kannoin näitä ajatuksia ja toteutustapoja. Sinkkuvuosina tiesin istuessani pöydän vastapäätä, että kauluspaidan avonaiset napit houkuttavat katsomaan mutta tiedättekö mitä? Enää en lähtisi treffeille sen aikaisissa vaatteissa vaan juuri sellaisissa missä mulla on hyvä olla ja missä tunnen oloni hyväksi. Verkkareissa ja huppareissa.

Viis siitä onko se jonkun toisen mielestä hyvännäköistä pukeutumista vai ei. Minun tyylini, se on sellainen tyyli mitä kannan itsevarmasti ja rennosti. Kerrankin.

Ida

 

Lue myös:

Lapsi sairastaa, yksinhuoltaja hajoaa.

Pääsiäinen.

Meidän matkaamme pääsee:

Instagramissa.

Yhden vanhemman perheen joululoma.

Tässä joululomaa lasten kanssa viettäessä olen huomannut, että oma-aika on hieman kortilla. Ne ajat mitä koululaiset olisivat koulussa, ovat minun aikaani tehdä omia juttuja ja olla kaksin vauvan kanssa. Vauvan nukkuessa, koululaisten ollessa koulussa olen uppoutunut niin kotitöiden kuin blogin, että Instagramin maailmaan. Eli käytännössä pystynyt harrastamaan paljon. Tämä puolestaan on tuonut energiaa niihin hetkiin, jolloin kaikki lapset ovat samaan aikaan kanssani, samassa tilassa. Yhden vanhemman perheessä joululoma on sama kuin olisit ympärivuorokautisessa työpaikassa – ilman taukoja.

On meidän lomassamme ollut paljon hyvääkin ja lapsilta kun kysyn, heidän mielestään meillä on ollut kiva loma. Loma missä on oltu yhdessä, tehty asioita yhdessä ja he ovat vuorollaan saaneet kaksin aikaa äidin kanssa. Kuitenkin kaikesta tästä olen tämän viikon jälkeen todella väsynyt ja vielä olisi ensi viikko yhteistä lomaa jäljellä. Tiivistä yhdessä oloa, jonka aikana selvitän satatuhatta tiuskimistilannetta ja ratkon väittelyä siitä kuka ruokki eilen kissan. Lapset ja heidän murheensa. Voi kun itselläni olisi yhtä pienet murheet mitä heillä on.

yhden vanhemman perheen.

Kahden vanhemman perheissä toinen aikuinen oletettavasti touhuaa lasten kanssa, jotta toinen vanhempi saa juoda keskeytyksettä kahvin. Yhden vanhemmat perheissä näin ei ole ja lomalla ollessa asia mikä on meidän perheellemme itsestäänselvyys, nousee kuitenkin pintaan. Lomalla on tuntunut siltä, että jokainen meistä kipinöityy toisistaan herkemmin – ei jatkuvasti mutta joskus. Etenkin nyt muutamana päivänä, kun olemme olleet tiiviisti jo viikon yhdessä, on tuntunut siltä, että toisen ei tarvitse kuin katsoa toista, niin he kuristavat toisensa. Ei fyysisesti mutta ajatuksissa.

Joululoma yhden vanhemman perheessä tuntuu siltä, että loman jälkeen yksi lepopäivä ei riitä vaan sitä tarvitsee kokonaisen viikonlopun palautumiseen. Huijaan, kokonaisen viikon. Se voisi riittää just ja just kantamaan seuraavaan lomaan saakka. Toki pidän siitä, että lapset ovat lomalla ja saamme touhuta yhdessä ilman arjen tuomia aikatauluja mutta siltin on pakko myöntää, että lomat lasten kanssa ovat ympärivuorokautista työtä ilman taukoja.

ympärivuorokautinen työ.

Ei riitä, että kerran päivässä teet ruuan vaan se tehdään kahdesti päivässä ja voi kun riittäisi, että tekisi vain ruokaa päivittäin. Mutta ei. Samalla pitää toimia tuomarina, sairaanhoitajana, terapeuttina, siivoojana, sirkuksena ja tapahtuma toimistona. Tämä kaikki olisi hyvä hoitaa hymyssä suin ja olla kiitollinen siitä, että saa olla lomalla, sillä eihän kaikilla ole joululomaa. Meillä on ja olen siitä iloinen.

Ei loma kuitenkaan pelkkää hermojen katkeamista ole.

Mutta onhan se ihan totta, että heidän maailmassaan se kumman vuoro on ruokkia kissa, on iso asia. Yhtä isoa asia kuin se, että kumpi saa tällä kertaa istua tietyssä kohdin sohvaa. Arvatkaa miten tämänkin pulman voi ratkaista? Siten, että menen itse istumaan juuri siihen kohtaan mihin kumpikin väittelyssä haluaa. Kummasti loppuu eripura siinä vaiheessa. Kunnes tulee seuraava hetki.

Loma. Aina yhtä rentouttavaa. Onko teilläkin?

 

Ida

 

Lue myös:

Kesälomalla ympärivuorokautisessa työpaikassa.

Supernainen.

Seuraa meitä:

Instagramissa.